Ihmiset & kulttuuri

"Ilman kalaa ja riistaa ihmiset olisivat kuolleet nälkään" – Aapo Aholan muistelmissa käydään läpi Suomen sotavuosia ja maaseudun elämänmenoa menneinä aikoina

Kirja tarjoaa vauhdikkaita ja humoristisia tarinoita 1920- ja 1930-lukujen maaseudulta.
Petteri Kivimäki
Jorma Friskin sotakirjan pääosassa on hänen edesmennyt isoisänsä, kahden sodan veteraani Abraham "Aapo" Ahola.

Jyväskylän Korpilahdella Saa­kosken kylässä asuva metsä­asiantuntija Jorma Frisk julkaisi alkuvuodesta Sodan varjossa -kirjan, jossa käsitellään paitsi suomalaista sotahistoriaa myös köyhän maaseutuyhteiskunnan ihmisten luontoyhteyttä.

”Sisällissodan jälkeen 1920- ja 1930-luvuilla, ja vielä talvi- ja jatkosotien jälkeen, luontaistalous oli maaseudulla kirjaimellisesti elinehto. Lannoitteita ei ollut, joten maata piti osata viljellä luonnonmukaisesti. Metsästys ja kalastus olivat hyvin tärkeässä roolissa ruokaympyrässä”, Frisk toteaa.

Järvien kalat ja metsien riista­eläimet antoivat lisäravintoa talvisin.

”Ilman kalaa ja riistaa ihmiset olisivat kuolleet nälkään. Niin niukkaa oli elämä.”

Vielä 1930-luvulla lampaita oli käytännössä joka talossa, ja vaatteita valmistettiin villasta.

Sodan varjossa -kirja pohjautuu Friskin isoisän, Abraham Henrik ”Aapo” Aholan 1970- ja 1980-luvuilla ruutupaperivihkoihin kirjoittamiin elämäkerrallisiin muistiinpanoihin.

Ahola syntyi vuonna 1907 Keuruun Lautaperälle, silloisen itsenäisen Koskenpään kunnanrajan tuntumaan. Koskenpää on nykyisin osa Jämsää.

”Pappa oli torpparin poika, joka oli nuoresta pitäen erilaisissa puhdetöissä maatiloilla. Hän oppi myös kalastamaan ja metsästämään, koska ravintoa ei olisi ollut muuten riittävästi. Lisäksi pappa oli aina kätevä käsistään”, Frisk taustoittaa.

Kirjan alkupuoli pitää sisällään vauhdikkaita ja humoristisia tarinoita 1920- ja 1930-lukujen keskisuomalaiselta maaseudulta.

Kovan työnteon ohella Aapo Ahola ehtii opetella pontikankeiton saloja ja tehdä lähempää tuttavuutta naisväkeen.

Kirjan hullunkurisimpia tapauksia on kohtaus, jossa Aapo Ahola karkottaa naapurin tytöstä kihomatoja kaatamalla raakaa pontikkaa tämän peräpäähän.

Synkempiä sävyjä nousee esiin Aholan varhaisnuoruudesta, jota varjosti Suomen sisällissota.

Humalaiset valkoiset ampuivat työläistaustaista Aholaa kohti, ja hänen henkensä pelasti vain kompastuminen sattuman kaupalla saunapolulla juuri samalla hetkellä, kun laukaus ammuttiin.

”Aapo-pappa uskoi Jumalaan mutta oli loppuikänsä epäluuloinen kirkkoon, kun siellä oltiin niin puolueellisesti toisen osapuolen asian takana”, Frisk mainitsee.

Aapo Ahola avioitui kolmekymmentävuotiaana 1937, ja ensimmäinen lapsi syntyi pian sen jälkeen.

”Hankimme vaimon kanssa pienen tuvan syvältä korvesta”, hän kirjoittaa muistelmissaan.

Miehestä tuli pienen lypsykarjatilan isäntä.

Sodan tuulet alkoivat puhaltaa maailmalla vuonna 1939.

Syksyllä Keski-Suomen nuoret miehet koottiin Jyväs­kylään, josta matka jatkui raiteita pitkin itään, rintamalle.

Talvisodan alussa Aapo Ahola oli patterin hevosmiesten esimiehenä, koska oli taitava eläinten kanssa.

Sotatoimien alkaessa hän oli tulenjohtoryhmän vanhimpana.

Talvisota oli karu ja verinen kokemus hieman päälle kolmikymppiselle miehelle.

”Etulinjan tykkitulessa hevoset olivat täysin suojattomia. Päästin lukemattoman määrän hevosia tuskistaan, vaikka niin oli sallittua tehdä vain eläinlääkärin päätöksellä. Niinpä valehtelin olevani eläinlääkäri”, mies tunnustaa.

Rajujen taistelujen lisäksi Ahola muistelee muun muassa rintamalinjan vakoojatoimintaa.

”Lähellä meidän taistelualueita oli suuri Huuhkan talo. Muut siviilit oli evakuoitu, mutta kartanon isäntä ei suostunut lähtemään kotoaan pois. Isäntää epäiltiin vahvasti Venäjän vakoojaksi. Huuhkan mäestä oli suora näköyhteys Pirunkukkulalta etulinjaan, vihollisen puolelle.”

Huuhkan kartano koituikin myöhemmin kokonaisen pataljoonallisen suomalaissotilaita kuolemaksi, kun Neuvostoliiton tykit moukaroivat rakennuksen maan tasalle kesken sotilaiden unien.

Kartanon isäntä katosi jälkeä jättämättä, epäilemättä rajan taakse.

Aapo Ahola kertoo muistelmissaan myös muusta vakoilutoiminnasta.

Keuruulainen luutnantti paljastui, kun Karjalan Kiviniemessä ollut kauppias yhytettiin kellaristaan rysän päältä radioyhteydestä vihollisen kanssa. Myös paikallinen Kiviniemen pappi paljastui venäläisten urkkijaksi.

Jyväskylän maalaiskunnassa Kuohun kylässä toimi peitenimellä puufirma Kuohun Pilke Oy, joka tosiasiallisesti oli Keski-Suomen pyörittämän sodanjälkeisen vakoilutoiminnan salainen keskuspaikka.

Jatkosodan alkuvaiheissa Ahola haavoittui kranaatinsirpaleesta. Hän palasi kuitenkin tykistön tulenjohtoryhmään.

Sodan kuluessa hän päätyi varikolle, 20 kilometriä rintamalinjan taakse.

Asemasotavaihe alkoi kyllästyttää Aholaa, joka alkoi aikansa kuluksi muun muassa valmistaa pontikkaa.

Jatkosodan lopussa suomalaiset pakenivat vauhdilla Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alta.

Kirjan lopussa käsitellään sodanjälkeistä jälleenrakennuksen aikaa Suomessa.

”Kyllä sitä aikakautta leimasi vahva yhteenkuuluvuuden ja yhteisvastuun tunne. Naapureita autettiin ja oltiin sitoutuneita yhteiseen projektiin, joka oli saada Suomi taas jaloilleen”, kirjailija Frisk kertoo.

Abraham Ahola menehtyi vuonna 1984. Ennen kuolemaansa hän oli toivonut, että hänen muistelmistaan tehtäisiin kirja tai pari.

”Tämä on toinen kirjoittamani kirja, joka pohjautuu isoisäni muistiinpanoihin. Nyt urakka on saatettu loppuun hänen toiveidensa mukaisesti”, Jorma Frisk sanoo.

Jorma Frisk: Sodan varjossa – Aapo Ahola 1907–1984. 336 sivua. BoD, 2020.

Lue lisää

Virtalähde pureutuu ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Muisti maaseudusta palailee pätkittäin

Vain yksi on alkiolainen

Tervetuloa asumaan maaseudulle