Ihmiset & kulttuuri

Lapsiraati hodareista: "Ne oli niin hyviä" – Talvigrillaus vaatii ainakin tuplahiilet

Pakkanen ei estä terassikauden avajaisia, kunhan syöjät ja ruuat pysyvät lämpiminä.
Sanne Katainen
Aimo Vainio grillaa ja Terhi Pape-Mustonen tarjoilee Sania Pape-Mustoselle. Taustalla Verne Laajola pursottaa ketsuppia.

Kun aurinko jo lämmittää eikä sisällä tapaamisia suositella, kannattaa kaivaa esiin grilli ja avata terassikausi. MT:n urhea testiryhmä kokeili, kuinka grillaus onnistuu talvisäässä ja mitä siinä kannattaa ottaa huomioon.

Valitsimme perinteisen hiiligrillin. Sähköllä tai kaasulla grillaaminen kuuluu ehkä enemmän kesään.

Ensimmäinen huomio on, että poltto­ainetta kannattaa varata merkittävästi enemmän kuin kesällä. Vähäinenkin viima pyyhkii lämmön taivaan tuuliin.

Kauppojen hiilivalikoima elää paljon sesongin mukaan, joten grillihiiliä talvella ei välttämättä löydy.

Eikä löytynyt nytkään, mutta isoja ja pidempään hehkuvia brikettejä löytyi. Ne toimivat oikein hyvin.

Brikettien mainostetaan säilyttävän kuumuutensa jopa kolme tuntia, mutta pakkassäässä ne viilenivät luvattua nopeammin. Paistovoimaa riitti noin tunniksi.

Kaikki ruuat saatiin kuitenkin hyvin valmistettua. Pakkasta oli vain noin viisi astetta, mutta todennäköisesti tavallinen hiili olisi jäähtynyt kesken kaiken. Puuta käytettäessä tulet olisi pitänyt virittää monta kertaa.

Grilli sytytettiin piippusytyttimellä. Tuli laitetaan piipun alle, ja siitä se nousee nopeasti ja tasaisesti kuumentaen kaikki hiilet. Sytytinnestettä ei tarvita. Kun hiilet ovat kuumia, ne kumotaan grilliin.

Systeemi sopi talveen hyvin, sillä piipun ympärillä voi lämmitellä sormia odotellessa.

Ruokalistalle valikoitui pita-leipiä ja kuumia koiria, koska ne voi syödä helposti ilman lautasia tai aterimia. Kun täytetyn leivän laittaa suodatinpussin tai voileipätaskun sisään, se ei polta sormia eikä sotke vaatteita.

Kotimaisia pita-leipiä tai hot dog -sämpylöitä voi olla vaikea löytää. Niitä on kuitenkin helppo leipoa itse.

Ohuet pihvit, esimerkiksi kassler-­pihvit ja broilerin minuuttipihvit, kypsyvät nopeasti.

Pita-leipien täytteeksi grillattiin kasviksia. Niitä sai maustaa erilaisilla kastikkeilla.

Paistamisessa on haasteena löytää ritilälle sopiva korkeus. Koska pakkanen ja viima vievät lämpöä, ritilän on oltava matalalla.

Briketit ovat hyvin kuumia, jolloin lämpö on kovaa kasviksille. Siksi kannattaa valita grillattavaksi jotain helposti käännettävää.

Esimerkiksi paprikan kuori mustui melkein heti. Kuoren voi tosin riisua kypsästä paprikasta Välimeren tyyliin.

Ohuet pihvit toimivat hyvin, sillä läpikypsymistä ei tarvitse odotella samalla, kun miettii pinnan kärventymistä. Kun pinta näyttää kypsältä, pihvi on valmis.

Lihat pysyvät lämpiminä muovi­rasioissa, joita säilytetään kylmäkassissa kuumaa vettä sisältävän ison hillo­purkin kanssa.

Sanne Katainen
Yksinkertainen on yksinkertaisesti hyvää grillistä.

Makkaroiden paistaminen on talven vakiovälipala, mutta ne sisältävät paljon suolaa ja kovaa rasvaa erityisesti lapsia ajatellen. Grillissä ateriasta saa monipuolisemman.

Kasvisruokien kaveriksi grillasimme sekä halloum- että leipäjuustoa. Kotimainen leipäjuusto paistuu grillissä kauniisti mutta sulaa grillissä halloumia hankalammin. Se vaatii miedon makunsa vuoksi myös mausteisemmat lisukkeet.

Briketit olivat juustolle liian kuumia, tai sitten ritilä oli liian kuuma. Joka tapauksessa juusto tuppasi jäämään kiinni juuri kun pinta vaikutti sopivan paistuneelta.

Juomana parhaita ovat kuumat juomat, esimerkiksi mehu. Se lämmittää mukavasti, kun ruokien valmistumista odotellaan.

Sanne Katainen
Kun grilli on täynnä ruokaa, pitää koko ajan olla kääntämässä jotain, muuten palaa kiinni.

Kaikki maistuu paremmalta grillattuna, niin myös jälkiruuaksi varatut suklaakeksit. Kekseiksi kannattaa valita melko isoja ja sellaisia, joissa on suklaa­muruja. Ne sulavat grillissä ihanasti.

Kun kahden suklaakeksin väliin laittaa leipäjuustoa, syntyy erinomaisen herkullinen grillijälkiruoka.

Talvigrillauksessa oli brikettien kuumuuden vuoksi nopea tempo. Koko ajan piti olla valmiina kääntämään tai siirtämään jotain viileämpään kohtaan grilliä. Jos keskittyminen hetkeksi herpaantui, pihdeissä oli jotain hiiltynyttä.

Mikä sitten oli grillailun tuloksista nauttineen lapsilauman mielestä parasta?

Hodarit, kuuluu yksimielinen tuomio. ”Ne oli niin hyviä.”

Ja kaverit. Meno yltyi niin villiksi, ettei ainakaan ruokailijoiden jäähtymisestä tarvinnut olla huolissaan.

Sanne Katainen
Menestysjälkiruoka, juustoleipää suklaakeksien välissä ja kaikki kevyesti grillattuna.

Talvigrillaus

Tärkeintä on pitää varpaat ja sormet lämpiminä. Hansikkaiksi kannattaa valita lämpimät ja käytännölliset käsineet, jotka eivät säikähdä nokea.Vaatetuksessa kannattaa ottaa huomioon, että grillin kipinät voivat tehdä reikiä keinokuituvaatteisiin. Ne saattavat myös sulaa kuumuudessa.Kun grilli lämpiää, kannattaa grillailijoiden siemailla kuumaa juotavaa tai kisailla pulkkamäessä.Valmiit ruuat pysyvät lämpiminä kylmälaukussa, johon on laitettu kuumalla vedellä täytettyjä pulloja tai hillopurkkeja. Jääkaappitavarat säilyvät hyvin viileässä ulkoilmassa, ellei pakkanen ole kovin kova. Silloin ne kannattaa laittaa kylmäkassiin, joka eristää pakkasen.Pulkat toimivat hyvin paitsi grillauksen apupöytinä myös syöjien istuimina.

Lue lisää

Grilliin laitetaan muutakin kuin makkaraa, eikä grillaaminen ole pelkkä kesän juttu: "Lauhana talvena ja hitaalla grillaamisella onnistuu vaikka joulukinkun kypsennys"

Grilli kuumaksi vuoden vaihtuessa? HKScan vinkkaa ohjeet talvigrillaukseen – tärkeintä on, että paistaja tarkenee

Arttu Wiskari pohtii: "Lihansyönnin määrää voisi rajusti vähentää"

Mausta grillattavat itse: Grillikastikkeessa on oltava sokeria mutta ei suolaa