Ihmiset & kulttuuri

Yle: Usko pääsiäisen kristilliseen sanomaan on tutkijoiden yllätykseksi lisääntynyt alle 30-vuotiailla miehillä – "Poikkeuksellinen uusi nousu"

Samaan aikaan alle 30-vuotiaiden naisten uskonnollisuus on Suomessa laskenut Euroopan matalimmalle tasolle.
Juho Leskinen
Usko Jeesuksen ylösnousemukseen on vähentynyt voimakkaasti.

Pääsiäinen juontaa juurensa pakanallisesta ja juutalaisesta perinteestä, mutta kristinuskossa sitä on vietetty Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi.

Uusimmassa evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksessa selvitettiin, miten tärkeänä ihmiset todellisuudessa pitävät pääsiäisen kristillistä sanomaa, uutisoi Yle.

40 prosenttia suomalaisista oli täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämästä ”pääsiäisen sanoma Kristuksen ylösnousemuksesta on minulle tärkeä”.Vain kolmannes suomalaisista oli väittämästä täysin tai jokseenkin samaa mieltä.

Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki on tutkinut, miten suomalaisten suhtautuminen uskonnollisiin opetuksiin on muuttunut 2000-luvulla.

Esimerkiksi usko Jeesuksen ylösnousemukseen on vähentynyt voimakkaasti.

Vielä vuonna 2003 suomalaisista 62 prosenttia kertoi uskovansa Jeesuksen nousseen kuolleista, kun vuonna 2019 enää 32 prosenttia kertoi uskovansa tähän vakaasti tai ainakin pitävänsä sitä todennäköisenä.

Perinteisesti naiset ovat uskoneet uskonnollisiin opetuksiin, kuten Jeesuksen ylösnousemukseen, miehiä yleisemmin. 2000-luvulla sukupuolten väliset erot ovat kuitenkin kaventuneet.

Erojen kaventumista selittää erityisesti naisten uskonnollisuuden väheneminen. Erityisen vähän uskonnollisia naisia löytyy alle 30-vuotiaiden keskuudesta, Salomäki kertoo.

Ylen uutinen

Lue lisää

Hengähdyspaikka: Pääsiäinen on samaan aikaan sekä rujo että kaunis

Pääsiäinen on perinteiden juhlaa

Islam näkyy Maaseudun Tulevaisuuden sivuilla harvemmin kuin muissa lehdissä, mutta viittauksen kansanomaiseen uskonnollisuuteen näkyvät selvästi

Eri sukupolvien uskonnollisuudessa valtavat erot Suomessa – erityisesti naisten uskonnollisuus on vähentynyt jyrkästi