Ihmiset & kulttuuri

"Elämä on kuin keväinen metsä: Aina ei pääse aurinkoläikkään"

Juuri siksi meitä on kehotettu kantamaan toistemme taakkoja, sulattamaan jäisiä möykkyjä, kirjoittaa Hengähdyspaikalla Anni Takko.

Keväisessä metsässä käveleminen on ihanaa. Vastaan tulee auringossa kylpeviä laikkuja, joissa maa jo näkyy, uusi vihreä kasvusto kohta työntyy esiin ja joissa melkein voi jo nähdä muurahaisten pian alkavan aherruksen. Näihin laikkuihin on ilo pysähtyä hengittämään ja kääntämään katseensa aurinkoon.

Mutta vastaan tulee myös varjoisia, kylmyyttä hohkaavia laikkuja, joihin aurinko ei ole päässyt ja joissa on edelleen täysi talvi. Aurinkoläikän jälkeen näille syrjäisille ja matalille läikille astuessa nousee iho kananlihalle ja kasvoilla tuntuu kylmyys. Polku muuttuu äkkiä jäiseksi ja jyrkäksi.

Elämä on kuin keväinen metsä. Aina ei pääse aurinkoläikkään, vaikka kuinka koettaisi sinne suunnistaa. Aurinkoläikkiä ei aina edes näe kun jumittuu kylmiin ja pimeisiin talviläikkiin.

En silti halua kirjoittaa, että pelilaudan tapaan aina talviläikän ohitettua vastassa olisi aurinkoläikkä, kunhan vain jaksaa heittää noppaa. On olemassa suruja, joita ei voi ohittaa toivoen, että elämä kohta siirtyy toiselle läikälle. Nämä talviläikät suruineen on otettava mukaan, sulamaan aurinkoläikälle. Eivätkä ne välttämättä kokonaan sula, vaikka niitä kuinka hoitaisi auringossa.

On talviläikistä saatuja jääkimpaleita, jotka jäävät elämän reppuun asumaan. Muistuttamaan itsestään ja elämän hauraudesta.

Suuria jääkimpaleita mukanaan kantavat tietävät, ettei kaikkia elämän tarjoamia talviläikkiä voi kiertää eikä harpata pian ohi. Jääkimpaleita ei voi itse valita. Joillekin niitä annetaan täysi repullinen ja ne ovat painavia ja viiltäviä.

Juuri siksi meitä on kehotettu kantamaan toistemme taakkoja. Jakamaan surua, sulattamaan jäisiä möykkyjä. Meitä ei ole kehotettu hoputtamaan toisiamme talviläikkien yli, vaan auttamaan kantamalla toistemme taakkoja ja suruja.

Elämää ei ole tarkoitettu elettäväksi yksin, vaan yhteydessä muihin. Yhteys toisiin tarkoittaa niin elämää toisten taakkana kuin toisten taakkojen kantajana.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, emerituspiispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja
kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

Lue lisää

Miksi me suomalaiset valitamme pimeästä ja synkästä vuodenajasta, kun toisella puolella vuotta meillä on kaikki tämä valo ja väri?

Ulkomailla kaipasin Suomen maaliskuuta, mutta kiireen keskellä en edes huomannut kevään saapumista

Väsyneenä on opittava lepäämään, ei luovuttamaan

Kaikkihan me uskallamme puhua vanhuksille – mutta meidän pitäisi puhua nuorillemme myös