Ihmiset & kulttuuri

Epäsäännöllisten verbien ulkoa opettelu säästää aikaa – oppilaan taakka helpottuu, kun epäsäännöllisyyden säännöllisyydet paljastuvat

Jos epäsäännölliset verbit osaa ulkoa, kielen käytettävyys kasvaa ja aikaa säästyy.
Juho Leskinen
Epäsäännöllisten verbien muistamista helpottaa, että samat verbit ovat monissa sukulaiskielissä epäsäännöllisiä. Esimerkiksi voittaa-verbi on epäsäännöllinen ruotsin lisäksi muun muassa englannin ja saksan kielissä.

Epäsäännöllisten verbien ulkoa opettelu on tuttua kaikille koulussa kieliä opiskelleille, onpa kyseessä ollut sitten englannin, ruotsin, saksan tai vaikka espanjan opiskelu. Kysymys kuuluu, miksi epäsäännöllisiä verbejä opetellaan ulkoa?

Vastaus sisältää pyrkimyksen ajansäästöön ja kielen käytettävyyden lisäämiseen, kertoo helsinkiläisen Lauttasaaren yhteiskoulun ruotsin ja saksan lehtori Minna Närvä.

Epäsäännölliset verbit ovat esimerkki kielen ilmiöstä, josta puuttuu säännönmukaisuus. Tällaisissa kielen ilmiöissä ulkoa opettelun vaihtoehto on kielikylpy, jossa oppi tarttuu muistiin lukuisten toistojen avulla. Harva oppilas on kuitenkaan kielikylvyssä, joten aikaa säästävä vaihtoehto on opetella verbirimpsut ulkoa.

”Ulkoa opettelu on luonteeltaan vähän sellaista, ettei sitä välttämättä tule tehtyä, ellei sitä testata. Siksi epäsäännöllisten verbien osaamista testataan useissa kouluissa”, Närvä kertoo.

Närvä painottaa, että kieltenopetukseen liittyvät ratkaisut ovat kuitenkin opettaja- ja koulukohtaisia, eikä kaikissa kouluissa kuulustella epäsäännöllisiä verbejä ainakaan kaikissa kielissä.

Hän jatkaa, että vaikka tiedonhankinta- ja päättelykyky ovat tärkeitä taitoja, jokaisessa kouluaineessa, kuten myös elämässä yleensä, on valtavasti myös muistinvaraisia asioita. Kun jokin asia tulee selkäytimestä, siihen liittyvää tietoa ei tarvitse joka kerta erikseen etsiä.

Närvä painottaa, että verbilistojen mekaanisen opiskelun lisäksi on tärkeää ymmärtää, mihin verbien taivutusmuotoja käytetään.

Epäsäännölliset verbit sisältävät paljon aivan arkista sanastoa. Esimerkiksi ruotsissa, saksassa ja englannissa sellaiset tavalliset verbit kuin ”olla”, ”syödä”, ”tietää” ja ”nähdä” ovat epäsäännöllisiä. Jos niissä ei osaa seilata eri aikamuotojen välillä, kielen käytettävyys heikkenee nopeasti. Suomeksikin on eri asia sanoa ”syön” kuin ”söin”, ”olen syönyt” tai ”olin syönyt”.

Verbien taivutusmuotoja tarvitaan paitsi aikamuotoihin, myös erilaisiin tapaluokkiin, kuten konditionaaliin. Lisäksi partisiippimuodot vaativat nekin verbien taivutusmuotojen ymmärtämistä. Suomeksi konditionaalimuotoja ovat esimerkiksi ”söisin” ja ”olisin syönyt” ja syödä-verbin partisiippimuotoja esimerkiksi ”syötävä” ja ”syöty”.

Omassa opetustyössään Närvä haluaa painottaa kieltenoppijoille, että epäsäännölliset verbit eivät nimestään huolimatta ole vain sekalaisia kirjainjonoja. Kun oppilaat ovat löytäneet verbilistoista säännönmukaisuuksia, taakka tuntuu heti keveämmältä.

Kun oppilas muistaa esimerkiksi ruotsin juoda-verbin taivutuksen ”dricka, dricker, drack, druckit”, hänen on helpompi muistaa myös voittaa-verbin taivutus ”vinna, vinner, vann, vunnit”, koska vokaalit vaihtuvat kummassakin verbissä samalla tavalla.

Lisäksi samat verbit tuppaavat olemaan epäsäännöllisiä sukulaiskielissä. Tämäkin vähentää muistamisen kuormaa.

Jokaisella on yksilöllinen tapansa opetella ja oppia verbit, Närvä painottaa. Jollekin on tärkeää saada verbi lihasmuistiin, jolloin taivutusmuotoja kannattaa kirjoittaa paperille useita kertoja. Musikaalista henkilöä taas saattaa auttaa, jos keksii verbirimpsuihin rytmin.

Närvää harmittaa, että nykyään kaikki mahdollinen ajatellaan lyhyen aikavälin hyödyn ja erityisesti rahan kautta.

”Kieltenopiskelu on mitä parasta itsensä kehittämistä, päättelykyvyn parantamista ja maailmaan tutustumista. Lisäksi vanhana saa kiittää itseään siitä jumpasta, jota kielet ovat aivoille tarjonneet.”

Oppilaiden motivaatiossa kuitenkin painaa vahvemmin lyhyen kuin pitkän aikavälin tähtäin, ja Närvä on huomannut, että sama ajattelutapa vaivaa kieltenopiskelusta käytävää keskustelua laajemminkin. Julkinen keskustelu korostaa nopeaa jatko-opintoihin pääsemistä, mutta sanomatta jää herkästi, millaisia työelämän ovia kielten opiskelematta jättäminen sulkee.

”Minusta on ylipäänsä erikoista puhua esimerkiksi saksasta, ranskasta ja venäjästä harvinaisina kielinä, sillä ne ovat kaikki yli 100 miljoonan puhujan kieliä, ja suomi on niitä moninkertaisesti harvinaisempi.”

Toinen kotimainen ja vieraat kielet

  • A-kielet aloitetaan alakoulussa, B-kielet yläkoulussa tai lukiossa.
  • Toisella kotimaisella kielellä tarkoitetaan suomen tai ruotsin opiskelua. Toiseen kotimaiseen kieleen on kahdeksan eri oppimäärää, esimerkiksi kummankin kielen tavallinen ja äidinkielenomainen A-oppimäärä ja B1-oppimäärä.
  • 90 prosenttia suomen peruskoululaisista opiskelee A1-kielenä englantia.
  • Muita suomen kouluissa opetettavia vieraita kieliä ovat esimerkiksi saksa, ranska, espanja, venäjä, portugali, saame, latina ja kiina.
  • Lähteet: oph.fi, vipunen.fi
Lue lisää

Kielet vievät matkalle myös kotimaassa – eikä opiskelu vaadi luokkahuonetta tai oppikirjaa

Kasviot tekivät paluun kouluihin vuosikymmenten jälkeen – nykyään ne tehdään yleisemmin kameralla kuin prässillä

"Oulu, Siika, Pyhä, Kala..." – osaatko täydentää koulussa opetetun rimpsun loppuun?

Tämä 151 vuotta vanha teos naurattaa jopa nykyteinejä – hahmojen luonteenpiirteet löytyvät joka koululuokasta