Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Ihmiset & kulttuuri

Neljäkymmentä vuotta ilmapallokauppiaana! Jouni Livistiltä tentattiin pitkään, voivatko vappupallot räjähtää auton tai television lähellä

Jouni Livisti on myynyt ilmapalloja 40 vuotta. Siinä ajassa kumipallot ovat vaihtuneet folioon, mutta vappu on edelleen alan kulta-aikaa.
Jussi Partanen
Jouni Livisti ehtii itse enää harvoin torille myymään, sillä hänen pitää hallinnoida myyjäverkostoaan. Suosituimpien vappupallojen pohtiminen alkaa jo tammikuussa. Porilaisyritys ostaa pallonsa Tampereelta Ilmapallomestarit-tukusta.

Kiiltäväkylkiset foliopallot kimaltavat auringossa. Valtava nippu tempoo tuulen mukana niin voimallisesti, että aikuinenkin saattaa hetkittäin kuvitella myyjän tempautuvan taivaalle täyteen pumpattujen satuhahmojen nosteessa.

Paikalle astelee lapsi. Hän katselee palloja miettien ja osoittaa sitten harkitusti yhtä. Tietysti sitä, joka kurottaa kimpun ylimmäisenä kohti pilviä. Vieressä seisova aikuinen katsoo pahoittelevasti myyjää.

”Ei se ole vaikea juttu”, vakuuttaa kokenut ilmapallokauppias Jouni Livisti ja paljastaa alansa tärkeimmät kikat.

Ensinnäkin myyjän ei missään tapauksessa tarvitse löytää oikeaa narua kymmenien lankojen joukosta. Kimpun keskellä kulkee runkonaru, sellainen pyykkinarun paksuinen, johon ilmapallot sidotaan viiden pallon nipuissa. Jos asiakas valitsee ylhäällä olevan pallon, myyjä hilaa koko valtavaa kimppua alemmas runkonarusta.

Näppärää! Mutta pakko kysyä vielä toistakin asiaa. Sen me toki tiedämme, että torin suurinkaan ilmapallokimppu ei tempaa myyjäänsä mukaansa, mutta kuinka usein ilmapalloseurue karkaa myyjän näpeistä omille teilleen?

”Minulta ei ole koskaan karannut, mutta minun myyjiltäni on pari kolme kertaa lähtenyt irti. Yleensä se tapahtuu, kun nippu vaihdetaan myyjältä toiselle vaikka ennen taukoa. Sille ei voi mitään, ne kuuluvat juttuun. Onhan sitä kiva katsoa. Mutta kun oma 50–100 pallon nippu lähtee, kyllähän se harmittaa”, Livisti kertoo.

Neljäkymmentä vuotta sitten Jouni Livisti muutti kotiseudultaan Hämeestä Poriin. Kuin kohtalon ohjaamana hän pysähtyi uuden kotikaupunkinsa torille katsomaan vanhaa ilmapallomyyjää. Kauppa näytti käyvän hyvin. Ja niin kuin on tapana sanoa, siitä se ajatus sitten lähti.

Vuonna 1981 Livisti asettui ensimmäistä kertaa Porin torille oman pallonippunsa kanssa. Tai ehkä se oli vuonna 1982, kuka nyt niin vanhoja asioita enää tarkasti muistaisi.

Livistin uran alkuaikoina vappupallot olivat hyvin erilaisia kuin nykylasten kiiltäväkylkiset ilostuttajat. Myynnissä oli kumipalloja, jotka olivat esimerkiksi koiran tai jäniksen muotoisia.

”Niitä oli hirveän hankala täyttää. Kädellä piti ohjata ilma oikeaan paikkaan, jotta esimerkiksi korvista tuli samankokoiset. Pallo kesti ilmassa suunnilleen vuorokauden ennen kuin tyhjeni.”

Pian kumipallot saivat kuitenkin väistyä uuden keksinnön tieltä. Foliopallot olivat kestävämpiä ja helpompia täyttää, vaikka pari vuotta ne piti sulkea vaivalloisesti prässäämällä. Nykyaikaiset automaattisulkijat yleistyivät 1980-luvun puolivälin jälkeen, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Ennen Livistin kautta 1970-luvulla kumipallot täytettiin vedyn ja ilman sekoituksella. Se jäi ihmisten mieliin. Vielä 2000-luvun alussakin Livistiltä tentattiin välillä, räjähtääkö pallo, jos sen vie vaikkapa autoon.

”Minun on pitänyt oikein vannoa, että helium ei pala. Ennen foliopallot täytettiin palavilla kaasuilla, ja se oli hirveän vaarallista, jos vaikka autosta tuli kipinä. Laatikkotelevisiostakin saattoi tulla kipinä tai kuumuutta, jonka takia niitä piti varoa.”

Jussi Partanen
Flamingo on tämän vapun suosikki. Angry Birds -pallot olivat ilmestymisvuonnaan ennenkuulumaton hitti, mutta keltainen Pikachu-hahmo Pokémonista on kaikkien aikojen suosituin yksittäinen pallo.

Ilmapallokauppiaiden kulta-aikaa elettiin 2000-luvulla. Silloin Livistin yritys myi pelkästään vappuna tuhansia ilmapalloja monessa kaupungissa, myyjiäkin oli parhaimmillaan 40.

Aiemmin ilmapalloja myytiin vapputorin lisäksi markkinoilla ja messuilla. Tapahtumien hiljeneminen ja kauppojen halvat heliumpallot ovat nipistäneet myyntiä.

Ilmapallot eivät kuitenkaan ole enää pelkästään vapun erikoisuus. Livistin varastokaupasta saatetaan hakea kerralla kymmenen palloa, jotka jaetaan kaverisynttäreillä kiitoslahjoiksi.

Koronan vuoksi yritys myy nyt toista vappua putkeen palloja vain Porissa. Vaikka ihmiset eivät tänäkään vuonna kokoonnu isolla joukolla torille huvittelemaan, paikallinen myyjä tietää, missä pallot menevät kaupaksi.

Ilmapallokaupan lisäksi korona on kurittanut Livisti Festival -yrityksen pikaruokamyyntiä. Kun kesätapahtumat ovat hiljenneet, ei ruokamyyntikään pyöri.

Livisti itse jaksaa olla silti toiveikas, saahan hän työskennellä itse valitsemallaan rakkaalla alalla.

”Parhaat muistot ovat niitä, kun on ollut kaunis ilma ja kauppa on käynyt. Jos muilla on kivaa, niin kauppiaallakin on kivaa.”

Jussi Partanen
Vappupalloja ei saa täyttää liian montaa. Jos kaikkia palloja ei saada vappuna myytyä, Livisti myy ne alennuksella tai vie lahjaksi paikallisiin päiväkoteihin.
Lue lisää

Minne kuuluu skumppakorkki? Entäs munkkien paistorasva? Testaa, osaatko kierrättää vapun jätteet oikein

Vappuna ei kannata yrittää tehdä itsestään Aku Ankkaa – heliumin hengittäminen voi johtaa jopa kuolemaan

Tanskan kuluttajaneuvoston ilmapallotesti paljasti karun totuuden: Lähes puolet palloista sisälsi syöpävaarallisia kemikaaleja

Vihreää valoa hyönteisruualle ja ymmärrystä ilmapalloille, SDP hyväksyi tukun aloitteita