Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Ihmiset & kulttuuri

Lihavia leimataan ja syrjitään yhä monissa tilanteissa – tutkimus alkaa selvittää ongelman laajuutta ja ratkaisuja

Yhä useammat lapset ja nuoret kokevat olevansa lihavia ja pyrkivät laihtumaan.
Kari Salonen
Normaalikokoisetkin ihmiset kantavat huolta painostaan ja pyrkivät rajoittamaan ruokavaliotaan tai laihduttamaan.

Lihavuuden on todettu olevan yksi ihmistä negatiivisimmin leimaavimmista ominaisuuksista. Valtioneuvosto rahoittaa tutkimus- ja selvityshanketta lihavuuden stigman vähentämiseksi.

Tutkimuksen toteuttavat Suomen Sydänliitto, Jyväskylän yliopisto ja Syömishäiriöliitto kokevat, ettei lihavaksi leimaamisen vaikutuksia ole tutkittu riittävästi, eikä niitä huomioida julkisessa keskustelussa tai päätöksenteossa. Kehon koolla ei myöskään ole lainsäädännön tuomaa syrjimättömyyden suojaa. Syrjityksi voi joutua niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Lihavuuteen liitetty sosiaalisen hyväksyttävyyden menettäminen ja sen pelko ylläpitävät tyytymättömyyttä omaan vartaloon ja tukevat käsitystä, että ruumista on jatkuvasti muokattava. Normaalikokoisetkin ihmiset kantavat huolta painostaan ja pyrkivät rajoittamaan ruokavaliotaan tai laihduttamaan. Tämä voi johtaa hyvin epäterveisiin laihdutustapoihin ja syömishäiriöihin.

Yhä useammat lapset ja nuoret kokevat olevansa lihavia ja pyrkivät laihtumaan.

”Ongelma on juurtunut yhteiskuntaan niin syvälle, että se voi olla merkittävä syy sille, että lihavuusepidemiaan ei löydetä ratkaisuja”, Sydänliiton terveysjohtaja Marjaana Lahti-Koski sanoo tiedotteessa.

Hankkeen tavoitteena on selvittää keinoja edistää eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä.

Lue lisää

Lihavuuden hoito tarvitsisi tiukat ohjeistukset – erikoissairaanhoitoon tulevien keskipaino noussut kymmeniä kiloja

Joka neljäs poika ja lähes joka viides tyttö on ylipainoinen tai lihava

Väitöstutkimus: Kalaöljy ja probiootit eivät auta raskausajan painonhallinnassa tai vähennä raskausajan diabeteksen riskiä

Lihavuuden hoito-ohjeet uusittiin: Käypä hoito -suosituksissa lisähuomiota riskiryhmiin