Ihmiset & kulttuuri

Essee: Äidinrakkautta on niin helppoa käyttää hyväksi

Sukupuolten tasa-arvossa on otettu edistysaskeleita, jos nykyistä maailmaa vertaa vaikka Minna Canthin aikojen 1800-luvun loppupuolen Suomeen. Olemme kuitenkin vielä matkalla takakaarteessa, kaukana loppusuorasta.
Jukka Pasonen

”Moni nainen huokaa osansa raskautta jatkaessaan työpäiväänsä iltamyöhään.

Monissa tapauksissa on syytä huokaistakin. Usein kuitenkin lähempi tarkastelu tuo esiin tosiseikkoja, jotka huomattavasti himmentävät naisen marttyyrin sädekehää; kodinhoito tulee jatkuvasti helpommaksi.

Uudet vaivattomat materiaalit, tehokkaat pesuaineet, teollisuuden apu ruokataloudessa ja ennen kaikkea kodin koneet huojentavat tuntuvasti perheenemännän työtaakkaa.”

Teksti on lainattu Helsingin Sanomista vuodelta 1970 ja se jatkuu muun muassa seuraavasti: ”Kaikki nämä ja monta muuta konetta on kehitetty helpottamaan perinteellisiä naisen töitä.”

Edelleen todetaan, että näin tarjoutuneen vapaa-ajan voi käyttää vaikkapa perheelle.

Tuo ei ollut ehkä kaikkein edistyksellisintä argumentointia 51 vuotta sitten, vaikka kyllä meilläkin äiti joutui itse leipomaan, jos halusi äitienpäiväkakun.

Siinä sivussa hän joutui hoitamaan pientä poikaa, kun pannukahvit kaatuivat jalalle, jota onneksi suojasi äidin kutoma villasukka.

Vuoteen 1992 saakka Väestöliitto esitti äitienpäiväkunniamerkin saajat. Ne merkit menivät aika poikkeuksetta suurperheellisille. Tuo kuvaa nuoren ja sodan jälkeisen virallisen Suomen asennetta äitiyteen: kasvattakaa paljon valtiolle uskollisia palvelijoita.

Nykyisin kunniamerkit esittää lääninhallitus ja niitä myönnetään muillekin kuin suurperheiden äideille, esimerkiksi merkittäville lasten ja nuorten kasvattajille.

Porkkanan ohella Suomi tarjosi myös keppiä aina vuoteen 1975 saakka. Yli 24-vuotias naimaton ja lapseton joutui maksamaan ylimääräistä valtiolle. Systeemi tunnettiin vanhanpiian ja -pojan verona.

Joskus kuulee kyseenalaistettavan koko äitiyden hyveellisyys: Vaikka Suomi kamppaileekin kehnon huoltosuhteen ja alhaisen syntyvyyden kanssa, maapallolla on jo liikaa väkeä. Suurperheellinen nähdään itsekkäänä, tulevaisuudesta piittaamattomana muiden elintilan kaventajana.

Kiina yritti hillitä väestön kasvua yhden lapsen politiikalla. Se tuotti paperittomia, yhteiskunnan ulkopuolelle jääneitä kansalaisia, vinoutuneen sukupuolijakauman ja antoi kasvualustan korruptiolle. Vaikka kokeilu globaalisesti voidaan nähdä jopa jonkinlaisena onnistumisena, oli se miljoonissa perheissä tragedia.

Jukka Pasonen

Ei äitiys meillä nykyisessä Suomessakaan tuota pelkkää iloa. Ei ole oikeudenmukaista, että siitä rangaistaan taloudellisesti. Vanhempainpäivärahalle jääminen pudottaa tulot: pienituloisilla noin kolmanneksella, suurituloisilla jopa alle puoleen vuosituloista ennen äitiyttä.

Sen lisäksi monen naisen urakehitys työelämässä loivenee lastenhankintaan.

Useissa perheissä juuri äiti jää kotiin, paremmin tienaava – tai lastenhoitoon vastahankaisesti suhtautuva isä – jatkaa töissään ja etenee urallaan. Eriarvoisuuden juopa vain kasvaa.

Vuonna 2019 naiset käyttivät 98 prosenttia äitiysvapaan jälkeen vanhempien kesken jaettavista vanhempainrahapäivistä.

Viidennes isistä ei pidä päivääkään perhevapaata. Kotihoidon tuella lastaan hoitavista vain 7 prosenttia on miehiä.

Vuosia samanlaisena jatkunut kierre on vaikea katkaista.

Jukka Pasonen

Äitiyden suurin taakka lienee kuitenkin asenteet. Kasvattamisen vastuu kaihtaa isän hartioita. Lapsen epäonnistumiset katsotaan usein huonosta äitisuhteesta johtuvaksi. Se suhde alkaa jo ennen synnytyslaitosta ja jatkuu kirkkomaahan.

Yllätin itseni vanhoilla päivilläni järkyttymästä, kun kuulin, ettei oma äiti ollutkaan ihan pyhimys. Virheet, joista kuulin, olivat ihan tavallisia inhimilliseen elämään kuuluvia. Niitä samoja, joita itsekin olen tehnyt. Mutta että oma äiti…

Tuollaisessa käytöksessä ei taida olla kyse vain äidin ja lapsen suhteesta, vaan siitä, että tärkeimpien ihmisten teot joutuvat tiheimpään seulaan; vähemmän tärkeiden puuhat saavat putoilla harvemman seulan läpi.

Virheitä teemme kasvattajina ja kasvajina usein ihan vahingossa. Ajoittainen väsymys raskaaseen arkeen lasten kanssa saa otteen lipsumaan. Kaikki ei aina mene niin kuin oppaissa neuvotaan.

Meidän isien ylilyöntejä kuitenkin katsotaan läpi sormien, koska mehän nyt olemme vain vajavaisia miehiä. Äidin kuuluu kestää kaikki ja lieväkin hermojen menettäminen, vääränlaisen ruuan laittaminen tai kehittävän leikin laiminlyöminen aiheuttaa lapselle ”pysyvän haitan” ja on siksi tuomittavaa.

Jukka Pasonen

Juhlapäivän järjestämisen tarve kertoo, että arki ei ole auvoista. Ihannemaailmassa erillistä muistamista ei tarvittaisi, vaan jokainen päivä olisi juhlaa. Toki odotusaika ja synnytys ansaitsevat kunnon huomion, mutta se olisi äidiksi tulemisen eikä äitinä olemisen juhlapäivä.

Jutun tässä vaiheessa on pakko tunnustaa, että tuo edellä kirjoittamani on juhlapuheen, mansplainingin ja katumusharjoituksen yhdistelmää.

Vanhempainvapaita käytin kolmen lapsemme hoitamiseen reilusti alle vuoden. Tosin ajat olivat 30 vuotta sitten sellaiset, että työnantaja raivosi kolmen kuukauden hoitopätkästäkin. Päällikön silmissä olin työtä vieroksuva laiskimus.

Seuraavalla palkankorotuskierroksella tilipussiin kilahti lisää tasan nolla markkaa; samalla naapurihuoneessa iloittiin viiden prosentin korotuksesta. Että sen verran tuli kokemusta naisena olemisesta suomalaisessa työelämässä.

Omalle äidille en kakkuja leiponut. Hän ehti kuolla kauan ennen kuin aloin edes epäillä, että isän ja äidin rooleissa tässä vain osin toteutuneen tasa-arvoihanteen maassa olisi jotain tasapainotettavaa.

Ensimmäinen muistoni juhlapäivästä taitaa olla tuo edelle mainittu kahvin kaatuminen jalalle.

Luultavasti teimme koulussa joitain kortteja, en muista tarkkaan. Jonkun patalapun saatoin virkata. Siskon kanssa taisimme ostaa jostain kertyneillä muutamilla markoilla lahjaksi surkeita keittiötarvikkeita. Keittiötarvikkeita! Ei kukan kukkaa!

Vaimolle tajusin jo kukkakimpun ostaa ja muutaman kakunkin ehdin leipoa.

Kun lapset kasvoivat sen verran, etteivät polttaneet näppejään kakkuvuoassa, vaimo ilmoitti, etten ole hänen äitinsä. Eikä minun kuulu näin ollen mitään juhlan kunniaksi vääntää. Lapset osaavat sen paremmin.

Olen siis päässyt helpolla.

Jukka Pasonen

Kun summaa kaikki edellä luetellut negatiivisten asiat, alkaa ihmetellä, miksi ihmeessä kukaan haluaa äidiksi.

Ehkä siksi, että toiseen vaakakuppiin asettuvat lapset, jotka tuovat merkitystä elämään ja joiden puolesta on valmis vaikka kuolemaan.

Kyyninen sanoisi jälkikasvun tärkeyden johtuvan Tukholma-syndroomasta tai siitä, että suurelle ponnistukselle keksii päässään tärkeän merkityksen, vaikkei sitä oikeasti olisikaan.

Realisti sanoisi, että kyse on vain biologiasta ja evoluutiosta. Sukua jatkamaan on valikoitunut yksilöt, jotka pitävät huolta lapsistaan. Koko juttu johtuu geeneistä.

Ei tarvitse olla romantikko tajutakseen, että kyse on lopulta kuitenkin rakkaudesta.

Tasa-arvoista, itselleen armeliasta äitienpäivää kaikille!

Jukka Pasonen

Lue lisää

Suomessa lähes 1,6 miljoonaa äitiä – Tilastokeskus kokosi äitienpäivän kunniaksi tilastoja äideistä ja lapsiperheistä

22-vuotiaalle Tiia Ersalalle äitiys on tullut luonnostaan – nuorien äitien tuomitseminen harmittaa: ”Tuntuu, että nuorilta äideiltä odotetaan enemmän kuin vanhemmilta"

”Olisin halunnut lapsia, mutta en koskaan saanut niitä” – Aino Kartiovaara liittyi lottiin 16-vuotiaana ja opiskeli filosofian tohtoriksi Yhdysvalloissa

Tosi helppo valkovuokkokakku