Ihmiset & kulttuuri

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026

Kulttuuripääkaupungin asemasta kisasivat myös Tampere ja Savonlinna.
kuvankäsittely Maija Korpinen
Ehdolla olivat Oulun lisäksi Savonlinna ja Tampere.

Suomesta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 on valittu Oulu. Ehdolla olivat Oulun lisäksi Savonlinna ja Tampere.

Oulun kaupungin ja pohjoisen Suomen kuntien kulttuuripääkaupunkihankkeen teema on "kulttuuri-ilmastonmuutos". Tavoitteena on luoda kulttuurin ja taiteen keinoin elinvoimaa alueelle.

Valintaa suosittaa eurooppalainen raati, joka koostuu yhdeksästä taiteen ja kulttuurin riippumattomasta asiantuntijasta.

Valinta julkistettiin tänään Helsingin Musiikkitalossa pidetyssä tilaisuudessa. Paikalla oli valintaraadin puheenjohtaja Dessy Gavrilova sekä raadin suomalaisjäsenten Kai Amberlan ja Riitta Vanhatalon lisäksi muun muassa hakijakaupunkien edustajia.

Julkistustilaisuuden avasi tuore tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.).

"Tapahtumassa hienointa on se, että siitä löytyy kaupungin ja useimmiten myös naapurikuntien kulttuuri, alueen ihmisten identiteetit, tavat, taide, kulttuuriperintö, ruokakulttuuri, juhlat sekä suuret ja pienet tapahtumat. Nämä yhdistyvät eurooppalaisen yhteistyön moniin mahdollisuuksiin", Kurvinen sanoi kulttuuripääkaupunkiohjelmasta.

Kaikki kolme suomalaiskaupunkia valittiin jatkoon toiselle kierrokselle viime kesänä, sillä asiantuntijaraati ei silloin osannut tehdä päätöstä yhden kaupungin karsimisesta pois joukosta.

Vuoden aikana ehdokaskaupungit ovat hioneet suunnitelmiaan raadin antaman palautteen pohjalta, minkä lisäksi raati on vieraillut kaupungeissa paikan päällä.

Aiemmin Suomesta titteliä ovat kantaneet Turku vuonna 2011 ja Helsinki vuonna 2000.

Euroopan kulttuuripääkaupunki on Euroopan unionin alainen ohjelma. Kaupunkeja valitaan kulttuuripääkaupungeiksi hakemusten perusteella. Yksi tai useampi kaupunki on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodesta 1985 lähtien.

Tapahtumalla halutaan korostaa Euroopan kulttuurien moninaisuutta, lisätä kulttuurivaihtoa ja vahvistaa tunnetta kuulumisesta yhteen kulttuurialueeseen. Lisäksi tapahtuma vahvistaa kulttuurin merkitystä kaupunkien kehittämisessä.

Vuoden 2026 toinen kulttuuripääkaupunki valitaan Slovakiasta. Nimitys selviää vuoden loppuun mennessä.

Korjattu kello 12.56: raadin puheenjohtaja on Dessy Gavrilova, ei Kai Amberla.

Lue lisää

Video: Esko Kangastalo ja Juhani Repo kaupunkilohestavat Oulussa – "Ensimmäinen punttilohi minulle tästä paikasta"

Junnikkala aikoo rakentaa sahan Ouluun – yhtiön tukin tarve kasvaa 650 000 kuutiolla vuodessa

Oululainen palopäällikkö yllättyi Ahti-myrskyn vahvuudesta — "Myrsky oli poikkeuksellisen voimakas ja lyhytaikainen"

Video: Oulun asuntomessualueen ensimmäinen rakennus valmistunut – Hotelli Räystäspääskyyn mahtuu majoittumaan 40 räystäspääskyperhettä