LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Ihmiset & kulttuuri

Kristinusko käynnisti kansansivistyksen Suomessa – koulutus oli kirkon vastuulla kansakoulun perustamiseen saakka

Maaseudulla pidettiin lukukinkereitä, joilla oli merkittävä kansansivistyksellinen vaikutus. Niillä testattiin Raamatun tuntemusta ja lukutaitoa.
Uuno Peltoniemi
Lukutaitoisten lasten, vanhempien, palkollisten ja muun työväen piti osallistua maaseudulla järjestettäville kinkereille. Rajaseutupappi Laitinen piti kinkereitä pojille Kuusamon Siikajärvellä. Kuva otettu vuosien 1930 ja 1939 välillä.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän juuret ovat keskiajalla, jolloin katolinen kirkko toi ensimmäiset koulut ja kirjasivistyksen maahamme. Suomen ensimmäinen koulu oli Turun katedraalikoulu, joka valmistui 1200-luvulla ja oli tarkoitettu lähinnä pappien koulutukseen.

Luterilaisuudesta tuli Suomen valtauskonto 1500-­luvulla reformaation myötä. Sen uranuurtajana toimi Turun piispa ja uskonpuhdistaja Mikael Agricola, joka painotti kansankielen ja lukutaidon tärkeyttä.

Maaseudulla varsinaisia kouluja ei ollut. Lukemisen ja uskonnon opetus oli kirkkolain mukaan vanhempien tehtävä.

Myös seurakuntien lukkarit opettivat lapsille lukutaitoa ja katekismuksen tekstin hallintaa kylävierailujen aikana.

Kristinopin osaaminen oli ehtona ehtoolliselle osallistumiselle ja avioliittoon vihkimiselle. Tälle pohjalle laajeni 1700-luvulta lähtien erillinen, noin 15-vuotiaille tarkoitettu rippikoulu eräänlaiseksi koulutuksen päättövaiheeksi.

”1800-luvulla yhdeksän kymmenestä suomalaisesta asui maaseudulla”, kertoo uskonnonpedagogiikan yliopistonlehtori Tapani Innanen Helsingin yliopistosta.

Maaseudun lukukinkereillä oli merkittävä kansansivistyksellinen vaikutus ennen oppivelvollisuuden tuloa. Kinkerit olivat seurakunnan kasvatus- ja hartausinstituutio, jonka järjestämisestä määräsi vuoden 1668 kirkkolaki.

Pappi ja lukkari kuulustelivat lukupiireittäin kyläläisiä ja testasivat heiltä esimerkiksi Raamatun lukuja ja käskyjä. Kinkereitä järjestettiin kirkoissa ja suurimmissa pirteissä.

Lukukinkerit olivat seurakuntalaisille pidetty tilaisuus ennen rippikoulua. Kinkerit jännittivät usein kyläläisiä, koska siellä tuli osoittaa oma osaamisensa: lukutaitonsa ja Raamatun tuntemuksensa.

”1860-luvulle asti koulutus oli kirkon vastuulla, ja se oli luterilaisen kirkon leimaamaa”, Innanen kertoo. Sen jälkeen alettiin perustaa kansakouluja, jotka tulivat kuntien vastuulle.

Kansakouluissa musiikilla ja erityisesti virsillä oli kasvatuksellisesti merkittävä rooli. Niiden tavoitteena oli antaa oppilaille arvokasvatusta ja ohjata heitä kohti moraalista kansalaisuutta.

Kansakoulun arkeen kuuluivat päivittäiset, uskonnolliset aamu- ja loppuhartaudet sekä kristillisiin juhlapyhiin liittyvät juhlat.

Virsiä piti laulaa kouluissa ulkoa. Virsilauluperinteen juuret ovat Turun katedraalikoulussa, jossa virsiä laulettiin oppituntien lisäksi aamuhartauksissa.

Kirkko ja valtio erotettiin toisistaan vuonna 1919. Silloin hallitusmuoto totesi valtion olevan uskonnoton ja että kaikilla on mahdollisuus olla uskonnollisesti sitoutumattomia.

1921 hyväksytyn oppivelvollisuuden jälkeen kansanopetus siirtyi kokonaan pois kirkon vastuulta. Muutos johti myös siihen, että rippikoulu muotoutui vähitellen enemmän seurakunnan omien tavoitteiden mukaiseksi kristillisen katsomuksen opetukseksi.

Innasen mukaan 1920-luvulla kinkereillä nousi esille kysymys, onko se koulun vai seurakunnan järjestämää kasvatusta.

”Kouluhallituksen vastaus oli, että kinkerit kuuluvat seurakunnan toimintaan, eivätkä ne voi olla koulun omaa opetusta. Samalla todettiin, että kinkereillä vieraileminen voi olla kuitenkin hyödyllistä oppilaille”, hän kertoo.

Kysymys kinkereiden roolista on Innasen mukaan hyödyllinen, kun tarkastellaan koulun nykyistä asemaa suhteessa uskontoon.

”Koulun tehtävä on perehdyttää oppilaat ympäröivään yhteiskuntaan.”

Nykyiseen peruskoulujärjestelmään siirryttiin 1970-luvulla. Uudistuksen jälkeen uskonnon opetus irtautui entistäkin selvemmin kirkon kasteopetuksesta.

Viimeinen pesäero kirkon ja koulun välillä tehtiin vuoden 2003 uskonnonvapauslain uudistuksen yhteydessä. Sen jälkeen koulun uskonnonopetus oli oltava tyystin irrallaan kirkkojen vaikutusmahdollisuuksista. Nykyisin koulu opetuksen ja yhteisen toiminnan on oltava uskonnollisesti sitouttamatonta.

Lähteet: evl.fi, uskonnonvapaus.fi, Suvi-Iina Salosen artikkeli (2021): Pyhä kulttuuriperintö?, Uskonnollisen musiikin merkitysten tuottamisentapoja suomalaisen koulun opetussuunnitelmissa.

Lisäys juttuun 18.8.2021: Lukemisen ja uskonnon opetus oli kirkkolain mukaan vanhempien tehtävä.

Lue lisää

Kieli pitää oppia koulussa

Suomen olympiajoukkueen kisapastori Leena Huovinen on kokenut elämässään paljon – eräs musertava hetki pysäytti hänet ajattelemaan, mistä hän todella saa lohtua

Historiatonta matematiikkaa

Seutukaupungit ja maaseutu aluepolitiikan ytimeen