Ihmiset & kulttuuri

Pajtim Statovcin romaani Bolla valittiin arvostetun kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi Yhdysvalloissa

Suomalaisen kirjailijan Polla-romaani on yksi kuudesta finalistista.
Pajtim Statovcin Bolla palkittiin kaunokirjallisuuden Finlandialla vuonna 2019. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kirjailija Pajtim Statovcin romaani Bolla on valittu Kirkus Prize -kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi Yhdysvalloissa. Bolla on yksi kuudesta finalistista, kertoo kustannusyhtiö Otava tiedotteessaan.

Kirkus Reviews -kirjallisuuslehden palkintoa pidetään Otavan mukaan yhtenä kirjallisuusmaailman suurimmista. Palkinnon ovat voittaneet aiemmin muun muassa Colson Whitehead, Hanya Yanagihara ja Raven Leilani.

50 000 dollarin eli noin 42 000 euron arvoinen palkinto jaetaan lokakuun lopussa.

Bolla on Statovcin (s. 1990) kolmas romaani. Teos kertoo kahden miehen, serbin ja albaanin, rakastumisesta 1990-luvun Kosovossa.

Vuonna 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanut teos julkaistiin äskettäin Yhdysvalloissa, jossa sitä on ylistänyt muun muassa New York Times.

Teoksen on kääntänyt englanniksi David Hackston.

Lue lisää

Vuoden 2020 Finlandia-voittajat on valittu – Tanssin kieltämisen historia oli paras tietokirja ja Margarita voitti kaunokirjallisuuden Finlandian

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta kilpailee tänä vuonna yksi ruotsin- ja viisi suomenkielistä kirjaa

Finlandia-voittaja Pajtim Statovcin nappasi myös kirja­bloggaajien palkinnon

Kirja-arvio: Pajtim Statovcin kolmannelle romaanille on tie auki kansainväliseen levitykseen ja mahdollisesti Finlandia-palkintoehdokkaaksi asti