Ihmiset & kulttuuri

Omistajien etätöistä työpaikoille siirtyminen on lemmikille uuden oppimista

Vuonna 2020 Kennelliittoon rekisteröitiin lähes 3 800 koiraa enemmän kuin vuonna 2019. Pentubuumin kerrotaan jatkuvan yhä.
LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Moni onkin hankkinut korona-aikana ensimmäisen koiransa. Totuttaminen yksinoloon tulisi aloittaa pienestä pitäen.

Omistajien siirtyminen etätöistä työpaikoille on kotiin jäävälle lemmikille uuden opettelua. Työpaikoille palaaminen saattaa laukaista eroahdistusta etenkin koirilla, jotka ovat ehtineet tottua siihen, että kotona on aina joku.

Moni onkin hankkinut korona-aikana ensimmäisen koiransa. Totuttaminen yksinoloon tulisi aloittaa pienestä pitäen.

"Koronarajoitusten päättyessä monen arki voi muuttua niin, että koira on kotona yksin pidempiä aikoja. Uuteen arkeen on syytä varautua viimeistään nyt totuttamalla koiraa yksinoloon ja opettamalla sille perusasioita arjessa toimimiseen", sanoo Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen tiedotteessa.

Vuonna 2020 Kennelliittoon rekisteröitiin lähes 3 800 koiraa enemmän kuin vuonna 2019. Pentubuumin kerrotaan jatkuvan yhä.

Kouluttaminen ja yksinoloon totuttaminen kannattaa aloittaa heti, kun pentu tulee kotiin, mutta aikuinenkin koira oppii uusia asioita. Kennelliiton mukaan paras tapa kouluttaa koiraa on niin sanotun positiivisen vahvistamisen kautta eli palkitsemalla sitä halutusta käyttäytymisestä.

"Omistajan kannattaa tutustua koiraansa ja siihen, mitkä asiat toimivat juuri sille palkkioina. Pentua voi kouluttaa päivittäin lyhyinä hetkinä monenlaisissa paikoissa ja tilanteissa, esimerkiksi kotona sisällä, kotipihalla ja ulkoilun yhteydessä. Palkkioita kannattaa pitää mukana aina, kun pennun kanssa liikutaan jossain", neuvoo Kennelliiton koirien käyttäytymistyöryhmän jäsen ja eläintenhoidon opettaja Pipa Pärssinen tiedotteessa.

Vaikka omistaja ei olisikaan siirtymässä vielä takaisin lähitöihin, koiraa kannattaa totuttaa yksinoloon kotona jo pennusta lähtien. Totuttaminen aloitetaan pikku hiljaa niin, että omistajan poissaoloa pidennetään kerta kerralta.

Lue lisää

Viljelijöiden hätä on todellinen

Yle uutiset: Etätyösuositus jatkuu Satakunnassa ainakin marraskuun puoliväliin – koronapassi lisännyt rokotusintoa

Etätyö jää pysyväksi osaksi suomalaista työelämää, jos sen tekijöiltä kysytään

”Etelä-Suomesta on tullut porukkaa” – Vehmersalmella etätyötä tehdään pankin alakerrassa