Ihmiset & kulttuuri

Merirokosta idea verenvuodon pysäyttävästä liimasta – muodostaa vahvan sitkeän paikan haavan päälle

Merirokon erittämästä liimasekoituksesta kehitetty pasta on osoittautunut lupaavaksi siteeksi, kirjoittaa Lääkärin palstalla Heikki Arvilommi.
Timo Filpus
Merirokon limasta eristetty pasta sulkee ihon lisäksi myös pehmeän elimen kuten maksan haavoja.

Merirokko on äyriäinen, joka Suomessakin kiinnittyy alusten pohjiin hidastaen niiden vauhtia. Se kattaa karkeana kalkkeutumana myös kallioita, laitureita, poijuja ja jopa valaitakin.

Rokko pystyy liimautumaan kaikenlaisiin märkiin pintoihin. Merirokon erittämästä liimasekoituksesta syntyi idea tuotteeseen, jolla on saavutettu ällistyttäviä tuloksia verenvuodon tyrehdyttäjänä.

Vuotavan haavan ympäristö on verestä ja kudosnesteistä kostea, eikä siihen tartu mikään.

Tutkimuksessa kehitetty rokkopasta tyrehdytti rotan tai sian sydämen pistohaavan vuodon 15 sekunnissa. Pistohaavat ovat erikoisen vaativia suljettavia, koska veri tulee kovalla paineella.

Pasta toimi hyvin myös pehmeän elimen kuten maksan haavan sulkijana. Se muodostaa vahvan ja sitkeän paikan haavan päälle. Liima myös pitää. Se ei ole ihme, eihän merirokko lähde veneen pohjasta kuin skrapalla.

Linkki Nat Biomed Eng -tutkimusraporttiin

Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

Lue muita Lääkärin palstan kirjoituksia

Lue lisää

Häntä hävisi ihmiseltä 25 miljoonaa vuotta sitten — uloke oli vain tiellä savannilla juostessa

Sokerin määriä kannattaisi laskea valmisruoissa ja -juomissa – toimenpiteet voisivat vähentää myös eriarvoisuutta

Diabeetikkokin voi paeta kuolemaa pyöräillen, kertoo kymmenessä maassa tehty tutkimus

Lääkärin palsta: Marjat alentavat verenpainetta suolen bakteerien välityksellä