Ihmiset & kulttuuri

Ensi vuoden Euroviisut järjestetään Italian Torinossa

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Italia pääsee isännöimään Euroviisuja voitettuaan kilpailun toukokuussa Hollannin Rotterdamissa. Italiaa edusti rock-yhtye Måneskin kappaleella Zitti e Buoni.

Laulukilpailu Eurovision järjestetään ensi vuonna Italian Torinossa. Asiasta kertoivat laulukilpailun järjestäjät perjantaina.

Ehdolla viisukaupungin tittelin haltijaksi oli yhteensä 16 italialaiskaupunkia.

Italia pääsee isännöimään Euroviisuja voitettuaan kilpailun toukokuussa Hollannin Rotterdamissa. Italiaa edusti rock-yhtye Måneskin kappaleella Zitti e Buoni.

Vuoden 2022 Euroviisut järjestetään jälleen toukokuussa. Kilpailun semifinaalit järjestetään 10. ja 12. toukokuuta, ja viisuviikko huipentuu finaaliin 14. toukokuuta.

Torinosta tulee kolmas Italian kaupunki, jonne Euroviisut rantautuu. Aiemmin viisut on järjestetty Napolissa vuonna 1965 ja pääkaupunki Roomassa vuonna 1991.

Ensi vuonna järjestetään 66. Euroviisut. Vuoden 2020 Euroviisut peruttiin koronapandemian vuoksi.

Lue lisää

Torontoeikä Torino

Torinon käärinliinaantutustutaanSavonlinnassa

Torinon käärinliinaantutustutaanSavonlinnassa

Onko televisio kuolemassa? Viime vuonna kanavien katseluun tuli yllättävä muutos – kännykkä ei ole ohjelmien katselussa kovin houkutteleva