Ihmiset & kulttuuri

Video: Posiolla eksynyt vaeltaja sytytti nuotion, jotta poliisin drone löytäisi hänet – laitteiden avulla on löydetty jo kymmeniä eksyneitä

Aidossa videossa näkyy, kuinka drone ohjaa Posiolla eksyneen vaeltajan turvaan.
Kuvakaappaus Poliisin videolta
Poliisi ohjaa laitetta ja katselee sen lähettämää kuvaa autossa olevalta ruudulta.

Lapin poliisi julkaisi Twitterissä videon, jossa Posiolla eksynyt vaeltaja seuraa miehittämätöntä drone-kopteria metsätiellä odottavan poliisiauton luo.

Ylikonstaapeli Jari Seppälä Lapin poliisilaitokselta kertoo, että videolla näkyvä henkilö oli niin hyvissä voimissa, että näin voitiin toimia.

"Hän ei osannut sanoa sijaintiaan tarkasti, joten pyysimme tätä sytyttämään nuotion. Näin saatoimme ohjata dronen hänen luokseen. Sen jälkeen hän vain seurasi laitetta päätielle partiomme luokse", kertoo Seppälä, joka johtaa lentolaitteilla operoivaa RPAS-ryhmää.

Jos etsittävän kunto on huono eikä hän pysty liikkumaan, poliisi toimii toisinpäin. Tällöin etsittävä kertoo, kun laite on hänen yläpuolellaan ja poliisit tulevat hänen luokseen suunnistaen laitteen sijainnin mukaan.

Seppälän mukaan dronet ovat olleet poliisin käytössä jo useita vuosia, ja laitteita sekä niiden käytön hallitsevia poliisimiehiä on jo kymmeniä – samoin niiden avulla pelastettuja.

"Kolme laitetta on aina partioiden matkassa, ja ne ovat etsinnöissä hyvä apu koirien lisäksi."

Laitteiden akku kestää 20–40 minuuttia, joten jotain suuntaa antavaa tietoa kadonneesta on oltava. Näin päästään suhteellisen lähelle heitä ennen laitteen lähettämistä matkaan. Kadonnut huomaa äänen ja näkee laitteen ja tietää etsijöiden olevan lähellä.

Poliisi ohjaa laitetta ja katselee sen lähettämää kuvaa autossa olevalta ruudulta.

Toisinaan dronen kuviin on tallentunut muitakin kuin ihmisiä. Haukka ja kotka ovat käyneet uteliaina tutkimassa reviirille tullutta lentäjää, ja onpa kuvissa näkynyt karhukin.

Laitteita käytetään myös poliisin muuhun toimintaan, kuten metsästyksen valvontaan. Seppälällä on tiedossa ainakin yksi tapaus, kun hirven salakaataja saatiin dronen avulla kiinni.

"Lumessa oli moottorikelkan jäljet, joita seuraamalla päästiin jäljille."

Dronen arvoa nostaa erämaissa se, että kännyköiden 112-sovellus ei periferiassa toimi riittävällä tarkkuudella.

"Mitä kauemmaksi maastoon mennään, sen enemmän tulee heittoa."

Lue lisää:

Droneen kiinnitetty lämpökamera löytää kauriinvasat ennen nurmen niittoa

Droneihin tulee tieto lennättäjästä – rekisteriä kerätään parhaillaan, mutta siinä on mukana vasta joka viides lennättäjä

Lue lisää

Poliisia ammuttiin metrin päästä otsaan – poliisi julkisti lisätietoja Hämeenlinnan syyskuisesta ampumistapauksesta, poliisin aseenkäytöstä ei aloiteta esitutkintaa

Kävikö susi mahdollisesti koiraa ulkoiluttaneeseen henkilöön kiinni Kauhajoella? Pohjanmaan poliisi selvittää asiaa

Hoitavatko suomalaiset poliisit kohta ruotsalaisten töitä Lapissa? "Kyllä tämä käytännössä tarkoittaa sitä", arvioi SPJL maiden välistä uutta sopimusta

Itse tehdyn pommin Nurmijärvellä poliisiaseman pihalle vienyt mies tuomittiin useista rikoksista neljän vuoden vankeuteen