Ihmiset & kulttuuri

Arvio: Kujeileva keijukainen on kuin baletin oma sketsihahmo

Kansallisbaletin Kesäyön unelma muistuttaa siitä, että baletti voi olla myös huvattoman humoristista.
Sakari Viika / Kansallisbaletti
Ilkikurinen Puck-keiju (Frans Valkama) joutuu useaan otteeseen pienten keijukaisten kutitushyökkäyksen uhriksi, ja nauru tarttuu yleisöönkin. Kuvan balettioppilaat esiintyivät Kesäyön unelmassa vuonna 2015.

Rakkaus alkaa kihisevänä tunteena suupielissä ja iholla, syvenee tuuma tuumalta kohti sydäntä, kunnes on vallannut kehon jokaisen solun. Balettitanssijoiden liikkeissä voi nähdä jokaisen näistä rakkauden vaiheista, kertoohan William Shakespearen komedia Kesäyön unelma juuri rakkaudesta.

Jorma Elon oivaltavan koreografian ryhdittämä Kesäyön unelma sai ensi-iltansa Suomen kansallisbaletissa keväällä 2015, mutta tänä syksynä tästä taianomaisesta tarinasta on saatu jälleen nauttia.

Antiikin Kreikkaan sijoittuvassa tarinassa keijut ja ihmiset elävät rinnakkain vaikuttaen myös toisiinsa. Tarinan salskeiden nuorukaisten ja voimakkaiden neitojen välille on syntynyt takkuinen suhdeverkosto. Keijukaiset mutkistavat tilannetta entisestään pirskottamalla ihmisten silmiin taikayrtin mettä, joka sytyttää uusia rakkauden roihuja.

Suhdesoppa on valmis.

Shakespearen tarinaan kannattaa tutustua ennen baletin alkamista, sillä juonen tunteminen helpottaa huomattavasti esityksen seuraamista. Ihmisiä esittävien tanssijoiden asut ovat niin samantyyliset, että heidän erottamisensa on välillä haastavaa, etenkin kun rakkaudenosoituksia esitetään milloin kellekin.

Kesäyön unelma on kuitenkin nautittava kokemus myös balettiin vähemmän tutustuneille, jopa lapsille. Vaikka estradilla nähdään paljon baletin eleganttia liikekieltä, on Jorma Elon koreografiassa myös humoristista koikkelehtimista sekä liioiteltua eläytymistä.

Juuri teatraaliset ilmeet ja eleet ovat osa esityksen huumoria ja kepeyttä. Vaikutteita on ehkä otettu jopa mustavalkoisista mykkäelokuvista, joissa vuorosanat pitää tulkita yleisölle äänettömästi.

Felix Mendelssohnin musiikki soljuu kauniisti suuressa salissa nostattaen juuri oikeissa kohdissa suuria tunteita jännityksestä aina rakkauden hekumaan. Kahteen kertaan orkesterimontusta kajahtava kuorolaulu rikkoo oivallisesti musiikillista kerrontaa ja lähettää hyvällä tavalla kylmiä väreitä juoksemaan pitkin käsivarsia.

Baletin tunnetuin kappale on eittämättä Häämarssi. Viihdeteollisuuden jo hieman puhkikuluttamakin sävellys herää aivan uudella tavalla eloon, kun kokonaisen orkesterin soitannan tahtiin esiintyy joukko balettitanssijoita. Sävellys on paljon muutakin, kuin kesähäiden vakioluritus tai elokuvan hääkohtauksen tunnusmerkki.

Yleisön lemmikki on ehdottomasti pikkuisen pirullinen Puck (Frans Valkama), kujeileva keiju. Puck loikkii lavalla humoristisesti ja leikkisästi, mutta kuitenkin taiturimaisesti. Vaikka Puck on tavallaan esityksen pidetty sketsihahmo, Valkama ei sorru huolimattomuuteen, vaan tekee jokaisen liikkeen taiten loppuun asti.

Kujeilevan keijun lisäksi loistavin lampuin koristeltuihin asuihin pukeutuneet Balettioppilaitoksen oppilaat vilistävät suoraan katsojan sydämeen. Pienet keijukaiset kipittävät hämärän taikametsän poikki sellaista vauhtia, ettei jalkoja meinaa erottaa. Välillä he laskevat liukumäkeä lavan takaosassa, välillä kutittavat Puckia lavan etuosassa. Puck ja pienet keijukaiset todella varastavat show itselleen.

Kesäyön unelma on hyvä muistutus siitä, että baletti ei ole vain klassisia piruetteja ja kärkitossuja. Mukana on aina myös ripaus taikaa ja välillä aimo tujaus huumoria.

Kesäyön unelma Kansallisbaletissa 21.10. saakka.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Arvio: Kansallisbaletin klassikkosatu säkenöi kuin henkiin herätetty satukirja

Arvio: Muumikin voi tanssia kepeästi kärkitossuilla, esityksen alku saa yleisön kohahtamaan

Työkoneita rassaava baletin taiteellinen johtaja tuo Kansallisbaletin lavalle traktorin ja heinäseipäitä