Suojeluskunta jakaa yhä mielipiteitä – "Kaikki vaiettiin 45 vuodeksi" - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

Suojeluskunta jakaa yhä mielipiteitä – "Kaikki vaiettiin 45 vuodeksi"

Sata vuotta sitten Suomessa elettiin sekasortoisessa tilanteessa. Arto Ojakoski selvitti, millainen tuolloin perustettu suojeluskunta oli.
Rami Marjamäki
Ikaalisissa suojeluskunnan ja Lotta Svärd -järjestön toiminnasta muistuttaa 1980-luvulla kiinnitetty muistolaatta paikalla, jossa oli suojeluskunnan kanslia. Arto Ojakoski löysi arkistoista myös runsaasti kirjallista aineistoa suojeluskunnan toiminnasta – jäsenluettelot olivat kuitenkin hävinneet.

Näihin aikoihin sata vuotta sitten Suomessa elettiin kireissä ja pelottavissa tunnelmissa. Venäjän hallinto oli menettänyt otteensa järjestyksenpidosta ja monenlainen tyytymättömyys kyti suomalaisten – enimmäkseen hyvin köyhissä oloissa elävän kansan – mielissä. Tulevaisuus oli kerta kaikkiaan hämärän peitossa.

Järjestyksen turvaamiseksi perustettiin järjestyskuntia, joita pian alettiin kutsua suojeluskunniksi. Tätä paikallista toimintaa päätti ikaalislainen Arto Ojakoski ryhtyä tutkimaan historian opinnäytetyössään.

"Suojeluskuntien aika kesti 27 vuotta. Se on osa Suomen itsenäisyyttä, vaikka aika vähän siitä on keskusteltu. Onko tämä aihe edelleen tabu", Ojakoski miettii.

Moskovan välirauhansopimuksessa suojeluskunnat ja Lotta Svärd -naisjärjestö määrättiin lakkautettaviksi syksyllä 1944.

"Rauhansopimuksessa suojeluskunta luokiteltiin fasismiluonteiseksi toiminnaksi, mitä se ei ollut", Ojakoski sanoo.

Neuvostoliiton ja kommunismin vastaista suojeluskunnan toiminta toki oli, ja tätä ei sodan voittajavaltio voinut sietää. Lakkautuksesta alkoi vaikenemisen aika. Ojakosken omassakin suvussa oli suojeluskunnan ja sotilaspoikien jäseniä.

"Suojeluskunta-ase oli pirtin perällä naulassa."

Monessa pitäjässä suojeluskunnalla oli hyvin paljon jäseniä ja se oli suurin kansalaisjärjestö. Nykymaailmassa sitä on vaikea käsittää, sen enempää kuin punakaartia, joka halusi tehdä kommunistisen vallankumouksen.

"Vieläkin suojeluskunta tuntuu jakavan mielipiteitä", Ojakoski pohtii.

"Sitä en tiedä, miten aikalaiset sen käsittelivät, että kaikki vaiettiin 45 vuodeksi. Suojeluskunnat kuitenkin täyttivät sen tehtävän, mitä varten ne oli perustettu. Suojeluskunta oli oman aikansa lapsi."

Ikaalisissa järjestyskunta perustettiin elokuussa 1917. Perustamisen alkusysäyksen aiheutti heinäkuussa puhjennut viikon mittainen maatalouslakko. Lakkoja oli Lounais-Suomessa yleisemminkin, ja Ikaalisissa toimittiin Satakunnasta toimitettujen ohjeiden mukaisesti.

"Perustettiin maataloustuottajien yhdistys ja järjestyskunta. Tarve johtui siitä, ettei puolustus- tai poliisivoimia ollut."

Samaan aikaan työnväenyhdistykset perustivat ja varustivat omia kaartejaan. Aseellinen varustautuminen ei ollut helppoa. Tämä kävi ilmi Ojakosken tutkimuslähteistä. Aseista oli kova pula.

Ikaalisissa sotilaskivääriä ei ollut aluksi muilla kuin suojeluskunnan paikallispäälliköllä, poliisikonstaapeli Otto Ivalolla. Aiemmin toimineen vastarintaliikkeen avulla oli saatu kolme kivääriä, mutta niihin oli vain vähän ja osin käyttökelvottomia panoksia. Pohjanmaalta saatiin ostettua pari Mauser-pistoolia.

Tammikuussa 1918 Suomen senaatti, jolla ei ollut armeijaa, julisti suojeluskunnat virallisiksi joukoikseen. Tilanne kärjistyi sisällissodaksi. Kansan jakautuminen ja aseelliset yhteenotot koettiin myös Ikaalisissa. Maatalousvaltaisessa pitäjässä oli 325 emätilaa, jolla kullakin oli keskimäärin 3–4 torppaa. Palkkatyön varassa eläviä maataloustyöläisiä oli yli 500 ruokakuntaa.

"Oli paljon maatiloja, torppia ja mäkitupia. Siinä mielessä paikkakunta oli poliittisesti hyvin jakautunut. Oli valkoisia ja punaisia."

Maaliskuussa 1918 punaiset aloittivat suurhyökkäyksen Ikaalisten valtaamiseksi. Syksyllä perustettu suojeluskunta pidätteli hyökkäystä siihen asti, että Kankaanpäästä saapui lisäjoukkoja.

"Täältä lähdettiin sitten kohti Tamperetta", Ojakoski kertoo valkoisen armeijan osaksi muuttuneen suojeluskunnan vaiheista.

Syvät arvet jättäneen sisällissodan jälkeen Ikaalisten suojeluskunnan aseistus teoriassa parani. Aseita oli riittävästi, mutta lähes puolet niistä todettiin käyttökelvottomiksi.

Ojakoski huomasi suojeluskunnan toimintakertomuksista, että se oli aika itsenäinen ja demokraattinen yhdistys. Esikunta valittiin vuosikokouksessa.

"Siellä on ollut opettajia, viljelijöitä, apteekkari, jopa kappalainen oli Ikaalisissa suojeluskunnan esikunnassa. Paikallinen päällikkö oli suojeluskunnan puheenjohtaja. Hänen valintansa oli ainoa, joka piti hyväksyttää piirissä."

Enimmillään Ikaalisten suojelukunnassa oli 14 eri osastoa vuonna 1938. Kussakin osastossa oli 10–20 miestä.

Neuvostoliiton ja kommunismin pelossa suojeluskuntien aineistoja tuhottiin.

"Ikaalisten osaltakaan en ole löytänyt jäsenluetteloita."

Sen sijaan lähdemateriaalia löytyi Kansallisarkistosta ja Kansanperinteen arkistosta, jonne oli digitoitu kerran kuukaudessa ilmestyneen "Pohjois-Hämeen vartio" -tiedotuslehden numeroita.

Äärioikeistolainen Lapuan liike yritti suojeluskuntien avulla kaapata vallan Mäntsälän kapinassa vuonna 1932. Monet äärijärjestön aktivistit olivat myös suojeluskuntalaisia, vaikka virallisesti suojeluskunnat eivät olleet Lapuan liikkeen takana.

Tämän kiusallisen vaiheen jälkeen suojeluskuntien toimintaa muokattiin ja ne sidottiin aiempaa tiukemmin puolustusvoimien yhteyteen.

"Suojeluskunnan suosio lisääntyi vuoden 1934 jälkeen. Nuoria kiinnosti suojeluskunnissa myös urheilu", Ojakoski kertoo.

Talvilajeista ykkönen oli hiihto. Kesäisin pelattiin pesäpalloa ja juostiin. Pesäpallo oli suojeluskuntien erityisessä suosiossa, sillä lajin kehittäjä Lauri Pihkala oli 1920-luvulla suojeluskuntien yliesikunnassa töissä.

Hiihtoa harjoiteltiin Ikaalisissakin uutterasti. Ojakoski muistaa, että vielä 1970-luvulla järjestettiin suojeluskunnan aloittamaa Kyrösjärven ympärihiihto -tapahtumaa, jossa lenkin pituus oli 55 kilometriä. Jotkut perinteet säilyivät vielä vuosikymmeniä järjestön lakkauttamisen jälkeen.

Syksyllä 1939 sodankäynnin opit ja ampumaharjoitukset muuttuivat totiseksi todeksi, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.

Ojakoski arvioi, että vapaaehtoisuuteen perustuneet jääkäriliike ja suojeluskunnat varmistivat sotatilanteessa Suomen itsenäisyyden. Suojeluskunnan järjestämä vapaaehtoinen sotilaskoulutus vastasi hänen mukaansa noin viikon kokopäiväistä koulutusta vuodessa.

"Jääkäreiden ja suojeluskuntien merkitys näkyivät ennen kaikkea talvisodassa."

Lue lisää

Aarre: Monet vanhoista rajamerkeistä ovat yhä käytössä – vuosisatojen mittaan rajalinjat ovat aiheuttaneet lukuisia riitoja

Aarre: 80-vuotias Sulo Onnela muistelee nuoruutensa savottoja: ”16-tuntiset uittopäivät olivat aivan mahdottoman tuntuisia nuorelle pojalle”

Lapista lähteneen Väinö Vuolukan elämä käy historian oppitunnista – tarinassa hämmästyttää se, että mies on yhä hengissä

Elokuva-arvio: Jane Austenin romaaniin perustuva Emma on sokerinen ja korea kuin kasa kuppikakkuja