Ihmiset & kulttuuri

Uran ylä- ja alamäet kokenut Aleksi Mäkelä ohjasi kiekkoelokuvan, josta jo kerran kieltäytyi

Ihmiset & kulttuuri 25.12.2017

Kattavasti penkkiurheileva menestysohjaaja on oppinut suhtautumaan myös takaiskuihin.


Kari Salonen
Aleksi Mäkelä ei suhtaudu yhtä intohimoisesti elokuviensa menestykseen kuin ennen. Silti elokuva-aiheitaan valitessaan hän pohtii, miten yleisö niistä kiinnostuu. "En voi tehdä leffoja omaksi huvikseni. Se olisi liian kallis yksityisleikki."

Aleksi Mäkelä seurasi paraatipaikalta, kun Suomi villiintyi.

Oli toukokuun seitsemäs vuonna 1995. Jääkiekon MM-kisat huipentuivat Tukholmassa. Finaalissa Suomen ja Ruotsin joukkueet kohtasivat toisensa.

Mäkelä piti kisastudiota ystäviensä kanssa kotonaan Helsingin Kruunuhaassa. Kaveriporukka todisti, kun Suomi voitti ensi kertaa jääkiekon, tai minkä tahansa joukkuelajin, maailmanmestaruuden. Riemu repesi kotimaassa välittömästi.

"Kun matsi oli päättynyt, meni ehkä minuutti tai kaksi, niin autojen tööttäily alkoi kuulua kadulta. Sitten mekin lähdimme ulos", Mäkelä kertoo.

Juhlahymy yltyi seuraavana päivänä, kun kultatiimi palasi Suomeen. Voitonjuhla veti toistasataatuhatta suomalaista tervehtimään Leijonia Mannerheimintielle, Esplanadille ja Helsingin kauppatorille.

"Olen katsonut lätkämatseja, Suomen teurastusta ja viime hetken tappioita 1970-luvulta asti. Ehkä 1995 seurasi helpotus, että mekin olemme ihmisiä, olemme kartalla", ohjaaja aprikoi tapahtuneen merkitystä.

Lätkävoitto on Mäkelän uutuuselokuvan 95 aiheena. Alun perin hän ei tosin nähnyt aiheessa perustetta elokuvalle.

"Mietin että mitä järkeä siinä on, aivan kuten moni muu kuullessaan, että tästä tapahtumasta tehdään elokuva. Kaikki tietävät, miten matsi päättyy."

Mäkelä kuitenkin kiinnostui käsikirjoituksesta, jota hänelle tarjottiin. Käsikirjoitus puhutteli, koska se kertoi muustakin kuin pelkästään itse ottelusta.

Elokuva seuraa jääkiekkomaajoukkueen lisäksi monien ottelua jännittävien suomalaisten elämää voitokkaana viikonloppuna.

Puhuttelevasta näkökulmasta huolimatta Mäkelä kieltäytyi.

"Olin ehtinyt sopia toisen tuotannon, mutta se meni myöhemmin puihin."

Vuoden kuluttua päivitetty käsikirjoitus ilmestyi hänen eteensä uudestaan, ja ohjaaja tarttui aiheeseen.

"Haasteet puhuttelivat. Tässä on monta tarinaa, enkä ollut koskaan tehnyt episodimaisesti elokuvaa."

Ennen kuvausten aloittamista hän tosin pienensi jääkiekkoelokuvastaan Leijonien osuutta.

"Siinä oli todella paljon tapahtumia jääkiekkojoukkueen ympärillä. Tässä oli niin paljon muita tarinoita, jotka olisivat jääneet jalkoihin."

Mäkelän oma menestystie oli alkanut neljä vuotta Suomen kultajuhlan jälkeen. Hänen kolmas elokuvansa, moderni puukkojunkkaritarina Häjyt (1999), oli yksi ilmestymisvuotensa yleisömenestyksistä.

Rikosaiheet ovat kannatelleet ohjaajaa myös myöhemmin. Yli 600 000 katsojan Pahat pojat (2003) oli 2000-luvun katsotuin kotimainen elokuva uuteen Tuntemattomaan sotilaaseen asti. Häjyt, Pahat pojat ja Rööperi (2009) ovat kukin voittaneet yleisön suosikin palkinnon Jussi-gaalassa.

Mäkelä myöntää, että menestyksestä tuli oman arvon mittari, jonka ympärille hän rakensi persoonaansa. Jos elokuva onkin flopannut, hän kuvaa olonsa olleen kuin "kävelevällä lavantaudilla".

"Jossain vaiheessa menestyksestä tuli paineita, mutta ei enää. Nyt on nähty kaikki, ylämäet ja alamäet. Jokainen elokuva, jonka saan ensi-iltaan, on voitto."

Ohjaajan edellinen elokuva, Love Records – Anna mulle Lovee (2016) sai teattereissa vain 13 000 katsojaa – vähemmän kuin yksikään Mäkelän aiempi elokuva. Se ei tahtia hidasta.

"Jos ura loppuisi katsojakatoon, se olisi tapahtunut jo", ohjaaja toteaa ykskantaan.

"Kunhan ei tapahtuisi joka kerta", hän lisää hymähtäen.

Helsingissä syntyneen ja pitkään asuneen Mäkelän oma suhde elokuvaan alkoi varttua jo varhain.

Kaupunkiliikenteen matkakortin saatuaan nuori Mäkelä selvitti kaupungin kaikkien elokuvateattereiden sijainnit. Teattereita oli silloin hänen mukaansa nelisenkymmentä.

Nykyään elokuvaharrastus pysyy yllä kotiteatterissa. Elokuvateatterissa ohjaaja käy nykyään harvoin.

"Ei siellä oikein ole mulle elokuvia. Ne ovat supersankarielokuvia ja Harry Potteria nykyään."

Mäkelä muutti perheensä kanssa Vihtiin vuonna 2000, samalle kadulle pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, tuottaja Markus Selinin kanssa.

Vuosi sitten perhe muutti uuteen taloon, jota ohjaaja kutsuu loppusijoituspaikakseen. Helsingin ruuhkiin ei ole ollut ikävä.

"Nyt kun tänne tulee Länsiväylää pitkin, verenpaine alkaa nousta Ruoholahden kohdalla."

Urheiluelokuvan ohjaajalle elokuvien lisäksi maistuu tietenkin myös urheilu. Penkkiurheilujana Mäkelä on kaikkiruokainen. Omien harrastusten osalta pysyvimmiksi ovat osoittautuneet yksilölajit.

"En ole ollut niin kiinnostunut joukkueurheilusta. Jos mietin omia nuoruuden lajeja, kyllä ne olivat tennis ja nyrkkeily. Nyt on golf."

Harrastusten luonteesta löytyy aasinsilta myös leipätyöhön.

"Ohjatessaankaan ei ole kollegoita turvana. Näyttelijöillä on vastanäyttelijöitä, mutta ohjaaja on aika yksin."

Joulupäivänä eli 95:n ensi-iltapäivänä Mäkelä lähtee vaimonsa kanssa lomalle. Sieltä palatessa seuraava projekti odottaa jo työstämistä.

"Tällä hetkellä on jo aika selkeä mielikuva, mitä ensi vuonna teen, mutta kaikki voi mennä vielä täysin pieleen", hän toteaa.

Aihetta hän ei halua raottaa.

"Olen sitä mieltä, että tietää huonoa onnea puhua asioista ennen kuin ne ovat varmoja."

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT