Ihmiset & kulttuuri

Joulukalenterin 24. luukusta paljastuu satu: Joulupukin porot matkustelevat

Ihmiset & kulttuuri 24.12.2017

MT:n joulukalenterin viimeisestä luukusta avautuu toimittaja Maikki Kulmalan joulusatu. Kulmala on kirjoittanut joulusadun jo 20 vuonna.


Jukka Pasonen

Eräänä syksynä, kun Korvatunturilla valmistauduttiin kaamosaikaan, Joulupukin porot olivat tavallista levottomampia.

Poroja kyllästytti: Kohta taas jouduttaisiin viettämään pitkät päivät Korvatunturin poroaitauksessa ja -tallissa. Välillä sentään päästäisiin lentoharjoituksiin, mutta muutakin ajankulua pitäisi olla.

He olivat tarjoutuneet muille avuksi. Kohteliaasti oli lelupajalla kieltäydytty, ja keittiössä sekä lahjapakkaamossa.

Porot olivat myös ehdottaneet, että he voisivat esittää kuorolaulua muiden viihdyttämiseksi.

Silloin itse Joulupukki oli puuttunut asiaan: "Ehkä on parempi, että te ette laula."

"Niin, teillä äänet tuppaavat olemaan käheänä. Olisi huolestuttavaa, jos te tulisitte kipeiksi juuri joulun tärkeimmän tehtävän ajaksi", toppuutteli tallitonttu Santerikin.

"Muistattehan, kun muutama vuosi sitten kävi niin. Te sairastuitte. Onneksi Antonio ja hänen laamansa olivat huomanneet, että täällä oli jotakin vialla. Ilman heidän apuaan emme olisi millään selviytyneet", Santeria melkein itketti porojen sairastumista muistellessaan.

*****

Harmistuneet porot siirtyivät tallille. Kaikki heidän hyvää tarkoittavat auttamisyrityksensä oli tyrmätty. Laulamaankaan heitä ei huolittu.

"Tämä tuntuu pahalta. Olin kuulevinani, että yksi lahjapajan tontuista mutisi jotakin vähemmän näppäräsorkkaisista sählääjistä", sanoi Lumihiutale.

"Ja Joulupukki itse kielsi meitä laulamasta. Ei hänelläkään nyt niin kummoinen lauluääni ole", paheksui Kipinä.

"Santeri sentään oli ihan aidosti huolissaan", pohti Petteri.

"Tuntuu vaan niin tylsältä järsiä jäkälää, ja vain silloin tällöin käydä lentoharjoituksissa." Lumihiutaletta harmitti edelleen. "Voisimmeko keksiä ihan jotakin muuta vaihtelua?"

"Hei, eikös me voitaisi lähteä moikkaamaan Antoniota ja muita laamoja", keksi Kipinä.

"Nythän lentokeli on ollut tosi hyvä", hän totesi, ja viittasi aurinkomyrskyihin, joiden saattelemana porot saivat lennoilleen parhaan vauhdin. Porojen harjoituslentojen loimotustahan me näemme, kun revontulet kiitävät yli taivaankaaren.

Petterin johtamien Joulupukin taikaporojen vastine eteläisellä pallonpuoliskolla ovat Antonio-laama ja hänen laumansa.

He tosin lentelevät vain omaksi ilokseen, sillä Joulupukki hoitaa joulun lahjajakelun myös heidän alueellaan. Tosin muutamia vuosia sitten laamat kävivät auttamassa Joulupukkia, kun porot potivat aurinkomyrskyn aiheuttamaa tilapäistä voimien heikkenemistä.

*****

"Oikein hyvä ajatus", Petteri myönsi. "Mennään käymään Antonion luona."

"Kuulkaas, ei tuommoinen oikein sovi." Santeri oli seurannut sivusta porojen juttelua.

"Miten niin ei sovi, muka", nurisi Lumihiutale. "Eihän meitä tarvita nyt missään, ja saisimme harjoitustakin."

"Joku vielä huomaa teidät. Mitäs sitten sanotaan." Santeri yritti parhaansa mukaan hillitä matkustusajatuksesta innostuneita poroja.

Mutta niin vain kävi, että matkalle lähdettiin. Tallitonttu oli armottomassa alakynnessä, eikä mahtanut päättäväiselle porotokalle yhtään mitään.

"Kyllä minä kuitenkin tulen teidän mukaanne. Ei teitä voi yksin päästää toiselle puolelle maapalloa", Santeri vetosi Petteriin.

"Ethän sinä osaa lentää. Sinua varten pitäisi valjastaa ahkiokin, ja se hidastaa matkantekoa", Petteri sanoi.

"En mitenkään voi päästää teitä matkaan keskenänne. Mitä Joulupukkikin sanoo, jos te olette kadonneet?"

Lopulta Santeri ja Petteri pääsivät sopuratkaisuun. Santeri ja ahkio otettaisiin mukaan, vaikka matkanteko hidastuisi.

*****

Matkaan lähdettiin jo samana iltana. Lentosää näytti kehittyvän erittäin suotuisaksi jo alkuillasta. Taivaalla näkyi himmeitä revontulisäteitä jo ennen kuin porotokka nousi aurinkotuulen matkaan.

Porot ampaisivat Petterin johdolla taivaalle. Heidän jälkeensä jäi vain pari mahtavaa revontulisäteiden kimppua, kuin Feeniks-linnun siivenräpäytyksiä.

Taikaporojen matka suuntasi etelään ja aina vaan etelämmäksi. Maan pinnalla ihmeteltiin, mistä voimallinen aurinkomyrsky oli saanut puhtia.

*****

Lopulta revontulet vyöryivät taikaporojen vanavedessä yli päiväntasaajan. "Epätavallista", miettivät revontulien seuraajat. "Merkillinen reitti Suomen pohjoisosista kohti Etelä-Amerikkaa. Tämä täytyy vahvistaa satelliittien kuvista."

Petterin johtama lauma laskeutui tyylikkäästi tasaiselle nurmikolle.

"Huh, huh. Olipas siinä vauhtia", Santeri nosti silmilleen valahtanutta tonttulakkia ylöspäin. "Tiedätkös sinä, missä me olemme", hän sitten kysyi Petteriltä.

"Noo, en ihan tarkkaan, mutta älä ole huolissasi, kyllä Antonio meidät on huomannut", Petteri totesi rauhallisesti.

Ja niin olikin. Muutaman minuutin kuluttua taivalla leimahti ja kuului jyrähdys. Jonkinlainen mylläkkä pöllytti nurmikkoa porojen vieressä.

"Enkö sanonut, että nyt laskeudutaan kauniisti", kuului äreä ääni pölypilven keskeltä.

"On se Antonio ja hänen laumansa, tuosta ei voi erehtyä", Petteriä nauratti laamojen keskinäinen ärhentely.

*****

Lopulta laamamylläkkä oli saanut itsensä järjestykseen ja marssi Antonion johdolla Petterin luokse.

"Hyvää iltaa", toivotti Petteri.

"Hyvää iltaa. Enkös arvannutkin oikein. Kukaan muu ei meidän lisäksemme saa yötaivaalle yhtä komeaa loimotusta, kuin pohjoiset vieraamme", tervehti Antonio.

"Hyvää iltaa", laumat toivottivat toisilleen.

"Ai, teillä on tonttukin mukana", Antonio huomasi. "Hyvää iltaa Santeri."

"Hyvää iltaa, Antonio", Santeri tervehti.

"Et sitten malttanut päästää poroja matkalle keskenään", Antonio totesi Santerille.

"No en. Ei tällaista mahdollisuutta voi jättää väliin."

"Oliko hyvä lentosää", Antonio kääntyi Petterin puoleen.

"Oikein hieno. Luulen, että tästä puhutaan pitkään. Minusta tuntuu, että keli jatkuu nyt pidempäänkin hyvänä. Tuletteko heti kokeilemaan", Petteri houkutteli laamoja.

"Mennään ihmeessä, niin saadaan aikaan kunnon näytös", laamat innostuivat.

Hyvä, että ahkio ja Santeri maltettiin jättää nurmikolle, kun taikaporot ja -laamat ryntäsivät taivaalle.

*****

Sinä yönä revontulet käyttäytyivät kummallisesti. "Ei ole mahdollista, että revontulista syntyisi samaan aikaan kaksi Feeniks-lintua, mutta niin vain näyttää olevan", revontulitarkkailijat kirjasivat raportteihinsa.

Hurjat sateenkaaren värit täyttivät etelätaivaan. Myös ääniä kuului, kohinaa ja pauketta.

Santeri ei voinut kuin ihmetellä, poroilla ja laamoilla tuntui olevan hauskaa.

Vihdoinkin ne malttoivat laskeutua.

"Lomailette nyt meidän kanssamme muutaman päivän", kuului Antonio sanovan Petterille. "Jouluunhan on vielä aikaa. Ehditte siellä Korvatunturilla ihan tylsistyä, kun ei ole mitään tekemistäkään."

"Kyllä meidän pitäisi palata. Kohta alkavat ihmetellä, missä olemme", Santeri yritti puuttua keskusteluun.

"Eivät ne edes huomaa", Petteri oli selvästikin saanut Antonion päättäväisyydestä vaikutteita. Ja niin porot jäivät viikoksi. Laamojen kanssa riitti runsaasti juteltavaa aurinkotuulen puuskista ja erilaisista lentokeleistä. Öisin laamat ja porot kävivät kokeilemassa, millaisiin taitotemppuihin aurinkotuuli niiden lentoa siivitti.

Lopulta porojen oli aika palata Korvatunturille.

"Tulkaa käymään. Meille voi poiketa kesälläkin. Silloin revontulia ei niin hyvin huomata, kun valoa on paljon muutenkin", porot sanoivat Antoniolle ja muille laamoille kiihdyttäessään vauhtia kohti pohjoista.

*****

"Jaahah, jaahah, sieltä sitä tullaan", myhäili Joulupukki, kun Korvatunturin ylle leimahtivat komeat revontuliloimut.

Porot jarruttivat ja laskeutuivat liukuen lumiselle pihakentälle.

"Hei Joulupukki", porot tervehtivät. "Terveisiä Antoniolta ja muilta laamoilta."

"Maltoitte sentään tulla takaisin." Joulupukin äänestä kuului, ettei hän ollut täysin tyytyväinen porojen omatoimiseen matkusteluun.

"Tottakai, ei ole joulun voittanutta", Petteri huudahti iloisella äänellä.

Sinä jouluna porot olivat tavallistakin reippaampia lahjojenjakomatkallaan, olivathan ne ihan itse keksineet hauskaa tekemistä.

Muut joulukalenterin luukut

Aiheeseen liittyvät artikkelit