Ihmiset & kulttuuri

Aatonaatto, jolloin auto hajosi ja kotiin tuli uusi opaskoiranpentu

Ihmiset & kulttuuri 23.12.2017

Joulukalenterissa pääsee tänään ääneen MT:n kolumnisti, luontokirjailija Seppo Vuokko, jonka perhe on tarjonnut väliaikaisen kodin monelle opaskoiranpennulle.


Jukka Pasonen
Irma Vuokko tarjosi opaskoiranpennulle taksikyydin huoltamolle Uttiin.

Koiranpennuilla on ollut tärkeä rooli Seppo Vuokon joulunvietossa. Vuokot ovat tarjonneet kodin kaikkiaan kahdeksalle opaskoiranpennulle, ja kolme niistä on sattunut saapumaan perheeseen joulun alla.

Opaskoira tulee perheeseen parikuisena. Perheessä pennun on tarkoitus oppia sosiaalista käyttäytymistä. Varsinainen koulutus tehtävään Näkövammaisten liiton alaisessa Opaskoirakoulussa alkaa, kun pentu on reilun vuoden ikäinen.

"Opaskoirakouluun kannattaa olla yhteydessä, jos pennun kasvattaminen kiinnostaa. Ajoittain perheistä on ollut pulaa. Pennun ottaminen tosin edellyttää, että joku on kaiket päivät kotona. Meillä se onnistui, koska työskentelin freelancerina", Vuokko kertoo.

Opaskoirat ovat tyypillisesti saksanpaimenkoiria tai labradorinnoutajia.

"Monilla rotukoirilla on terveysongelmia. Loppujen lopuksi vain kahdesta kasvattamastamme pennusta tuli oppaita. Muut päätyivät perhekoiriksi, muutama meillekin. Parhaimmillaan perheessämme oli kolme koiraa."

Ikimuistoisin joulutarina liittyy labradorinnoutaja Maukkaan, josta lopulta tuli kelpo opaskoira Kuopion seudulle – ensin se vaan piti saada haettua pentuvuodeksi Vuokkojen perheeseen.

Tarina tapahtuu aikana ennen kännyköitä.

Joulun alla Opaskoirakoulusta tuli puhelinsoitto Vuokoille: "Täällä olisi yksi pentu ilman kotia. Voisitteko te ottaa sen?"

Vuokot asuivat siihen aikaan Luumäen Kannuskoskella. Sovittiin, että Vantaalla sijaitsevan Opaskoirakoulun työntekijä toimittaa pennun aatonaattona Kouvolan rautatieasemalle, josta Vuokot noutavat sen kotiinsa.

Vuokot lähtivät hyvissä ajoin punaisella pakettiautollaan matkaan. Mittarin mukaan polttoainetta oli jäljellä vielä neljännes.

Auto kuitenkin jätti pariskunnan tienposkeen ennen Uttia, viidentoista kilometrin päähän tapaamispaikasta ja parin kilometrin päähän huoltoasemasta.

Miten siis ehtiä ajoissa Kouvolaan? Irma Vuokko päätti liftata.

Kyyti tarjoutui nopeasti, ja Lahden suuntaan matkalla ollut kuljettaja vieläpä tarjoutui viemään Irman Kouvolan asemalle asti. Niinpä koiranpentu luovutettiin uuteen perheeseensä lähes aikataulussa.

Samaan aikaan Seppo seisoi pakettiauton luona ja viittoili ohikulkeville autoille. Jostain järjestyi pari litraa dieseliä.

Pian edessä oli seuraava ongelma: kuinka ilmata moottori, kun tankki oli ajettu tyhjäksi? Huoltokirja kertoi, että ilmaaminen tapahtuu valtuutetussa Ford-huollossa. Paikalle pysähtynyt rekkakuski kuitenkin sanoi, että jos akku on kunnossa, auto kyllä käynnistyy, kun starttaa sitkeästi muutaman kerran.

Kouvolassa Irma lastasi koiranpennun ja itsensä taksin kyytiin ja käski kuljettajaa ajamaan itään päin, kunnes vastaan tulee tuttu punainen pakettiauto.

Seppo ja Irma Vuokko kohtasivat toisensa huoltamolla Utissa. Tankki oli täynnä, ja kotiin päästiin palaamaan uuden koiranpennun seurassa.

Vuokkojen perheessä ensimmäinen asia, joka koiranpennuille opetetaan, on että pöydältä ei saa ottaa mitään. Kinkunsyöntivahinkoja ei ole sattunut.

"Meillä on tapana laittaa kuusen alle paketti myös koiralle. Siinä on nakkia tai lenkkimakkaraa, ja koira saa sitten itse repiä lahjansa auki", Seppo Vuokko kertoo.

Nykyisin perhe asuu Savitaipaleella.

Viime joulu oli siinä mielessä perinteinen, että juuri ennen joulua perheeseen saatiin uusi koiranpentu, sekarotuinen Lippe. Vuokot ovat lopettaneet opaskoirien kasvattamisen, ja Lipestä on varttumassa kelpo seurakoira perheeseen.

Muut joulukalenterin luukut