Ihmiset & kulttuuri

Arkkipiispanvaalien ehdokkaat MT:n kyselyssä: Pieniä seurakuntia ei pidä yhdistää

Ihmiset & kulttuuri 10.01.2018

Arkkipiispanvaalien ehdokkaat Ville Auvinen, Heli Inkinen, Ilkka Kantola, Tapio Luoma ja Björn Vikström kertovat MT:n kyselyssä keinonsa kirkon jäsenmäärän laskun pysäyttämiseen ja pienten seurakuntien talousongelmiin.


Aarne Ormio
Ehdokkaina arkkipiispanvaalissa olivat ensimmäisellä kierroksella Ville Auvinen, Heli Inkinen, Ilkka Kantola, Tapio Luoma ja Björn Vikström.
Ehdokkaina arkkipiispanvaalissa olivat ensimmäisellä kierroksella Ville Auvinen, Heli Inkinen, Ilkka Kantola, Tapio Luoma ja Björn Vikström.
Aarne Ormio
Heli Inkinen
Heli Inkinen
Aarne Ormio
Ehdokkaina arkkipiispanvaalissa olivat ensimmäisellä kierroksella Ville Auvinen, Heli Inkinen, Ilkka Kantola, Tapio Luoma ja Björn Vikström.
Ehdokkaina arkkipiispanvaalissa olivat ensimmäisellä kierroksella Ville Auvinen, Heli Inkinen, Ilkka Kantola, Tapio Luoma ja Björn Vikström.
Aarne Ormio
Ville Auvinen
Ville Auvinen
Aarne Ormio
Björn Vikström
Björn Vikström
Aarne Ormio
Tapio Luoma
Tapio Luoma
Aarne Ormio
Ilkka Kantola
Ilkka Kantola

Maaseudun Tulevaisuus kysyi viideltä arkkipiispaehdokkaalta näkemyksiä muun muassa seurakuntien talouteen ja kirkon jäsenmäärään laskuun. Vaalien ensimmäinen kierros on helmikuun 8. päivänä.

Pienten seurakuntien yhdistäminen keinona parantaa niiden taloustilannetta ei saanut keltään ehdokkaalta tukea muun muassa siksi, että aktiivisten seurakunnan luottamushenkilöiden määrä vähenee.

Keinoiksi esitettiin muun muassa yhteistoimintaa, seurakuntayhtymiä, yhteisiä virkoja, jumalanpalvelusten vähentämistä ja kiinteistöjen myyntiä ja myös virkojen vähentämistä. Heli Inkinen hoitaisi seurakuntien taloushallinnon hiippakunnallisesti tuomiokapituleissa.

Kaikki ehdokkaat toimisivat aktiivisesti arvojohtajana yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Kirkon jäsenmäärän laskun ehdokkaat pysäyttäisivät lisäämällä voimavaroja lapsiin, nuoriin ja vanhuksiin ja heikossa asemassa oleviin. Nuorille aikuisille esitettiin kiintiötä päätöksenteossa.

1. Miten kirkon jäsenmäärän lasku saadaan pysäytettyä?

Ville Auvinen, lähetystöjohtaja

Pelkäänpä, että kirkon jäsenmäärä jatkaa laskuaan, vaikka siihen miten yritettäisiin vaikuttaa. Tosiasiat on tunnustettava, ja Suomen ev. lut. kirkon on varauduttava aikaan, jolloin se ei enää ole enemmistön kirkko. Jäsenmäärän laskua enemmän olen huolissani siitä, että osallistuminen seurakunnan perustoimintaan, siis Jumalan sanan ja sakramenttien yhteydessä elämiseen, vähenee. Ajattelen, että lääke siihen on julistuksen terävöittäminen sekä työ ja rukous herätyksen puolesta.

Heli Inkinen, yliopisto-opettaja

Kirkko on olemukseltaan uskon ja rakkauden yhteisö. Jotta yhä useampi ihminen voisi kokea tämän yhteisön omakseen ja saada arkeensa elämän evästä Jeesuksen sanoista, rakkaudesta ja armosta, tarvitsemme entistä painokkaammin heikossa asemassa olevien ihmisryhmien huomioimista, näkyväksi tekemistä, kuulluksi ja osalliseksi tulemista. Uskon ja rakkauden yhteisössä sanojen ja tekojen pitää olla tasapainossa eikä mitään ryhmää tule syrjiä tai sulkea ulos. Osallisuutta voimme vahvistaa myös luterilaisen yhteisen pappeuden periaatteen mukaan.

Silloin niin seurakuntalaiset kuin työntekijät voisivat yhdessä kaikkien lahjat ja taidot huomioon ottaen kantaa vastuuta seurakunnan yhteisestä elämästä.

Jotta kirkko voisi olla kiinnostava yhteisö niin työntekijöille kuin vapaaehtoisille, kirkossa on syytä kehittää osallistavaa ja palvelevaa johtamista. Lisäksi 18-30-vuotiaille nuorille aikuisille on saatava kiintiöt kirkon päätöksenteossa. Ilmasto- ja ympäristötietoisuuden tulee läpäistä kaikkea kirkossa tehtävää työtä. Se ei ole kirkon sanomasta eikä työstä irrallaan oleva asia vaan liittyy vahvasti kristilliseen luomisuskoomme.

Ilkka Kantola, kansanedustaja

Yhä useammalle suomalaiselle kirkon jäsenyys ei ole samalla tavalla itsestäänselvyys kuin aikaisemmin. Kirkosta eroamiselle on edelleen erilaisia syitä: huonoksi koettu palvelu yksittäisessä tilanteessa, kirkollisvero, kirkon suvaitsemattomiksi tai liian liberaaleiksi koetut eettiset kannanotot sekä kokemus omien vaikutusmahdollisuuksien vähäisyydestä.

Yhä useammin eron syynä on kokemus siitä, että henkilö ei koe kirkon jäsenyyttä tarpeelliseksi tai mielekkääksi itselleen. Moni kokee, että on rehellisempää olla kuulumatta yhteisöön, jonka tavoitteita tai toimintaa ei koe itselleen merkityksellisenä.

Näistä syistä ajattelen että kirkon on 1) edelleen parannettava vuorovaikutuksen laatua ja kykyään kohdata ihminen lämpimästi ja kunnioittavasti, 2) seurakuntien tasolla tarkoin mietittävä vaihtoehtoja kirkollisveron korottamiselle, 3) ratkaistava myönteisellä tavalla ja käytännön tasolla suhtautuminen homoseksuaalisuuteen, 4) perusteltava huolellisesti ja yhä uudelleen liberaalit ja edistykselliset kantansa yhteiskunnallisissa kysymyksissä sekä 5) uudistettava vaalijärjestystä niin, että seurakunnan jäsenen vaikutusmahdollisuudet kasvavat.

Kirkon jäsenyyden mielekkyyttä lisäisi kirkon entistä vahvempi ja laadukkaampi toiminta ja yhteistyö kulttuurin alueella, jossa kirkolla on pitkää ja ansiokastakin historiaa. Kirkon jäsenyyden mielekkyyttä monien silmissä ylläpitää seurakuntien vahva ja korkealaatuinen toiminta diakonian ja lapsi- ja nuorisotyön aloilla. Voimavaroja ja arvostusta näitä työaloja kohtaan on lisättävä.

Kirkon osallistuminen kansainväliseen humanitaariseen työhön on monille tärkeä syy pysyä kirkon jäsenenä. Tätä työtä on syytä kehittää selkeyttämällä rakenteita ja toimintaprofiileja.

Tapio Luoma, Espoon piispa

Jäsenmäärän laskun pysäyttämisessä ja kirkkoon liittyvien määrän nostamisessa avainasemassa ovat paikallisseurakunnat. Niiden tekemän monipuolisen hyvän työn soisi olevan nykyistä vahvemmin yleisessä tietoisuudessa. Erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten kohtaamiseen tulee panostaa.

Ylipäätään seurakuntalaisten huomioon ottaminen ja sitouttaminen seurakuntaelämän toimijoiksi ja vastuunkantajiksi on oleellista. Tässä vaativassa tehtävässä paikallisseurakuntia ei pidä jättää yksin, vaan hiippakuntien ja kirkkohallituksen on tuettava niitä. Seurakuntien omat toimet ja koko kirkon yhteiset kampanjat mm. lähimmäisestä huolehtimisen, kirkollisten toimitusten, jumalanpalvelusten ja kirkollisen vaikuttamisen vahvistamiseksi ovat tärkeitä.

Kirkon jäsenmäärän lasku haastaa kirkon miettimään ja sanoittamaan omaa hengellistä identiteettiään. On kysyttävä, miten elämme todeksi kristillistä uskoamme mm. suhtautumisessamme toiseen ihmiseen.

Björn Vikström, Porvoon piispa

Monet kirkon edustajista kokevat tänään, että heidän pitää koko ajan olla puolustusasemissa, koska kirkkoa ja hengellisyyttä yritetään tietoisesti tai tiedostamatta siirtää marginaaliin tai rajata jokaisen yksityisasiaksi.

Kirkon pitää arkkipiispan johdolla aktiivisesti pitää esillä perussanomaansa Jumalan armosta, vahvistaa seurakuntalaisten mahdollisuuksia olla mukana jumalanpalveluselämän toteuttamisessa, sekä kehittää omia vahvuuksiaan, kuten työ lasten, nuorten, vanhusten ja hädässä olevien parissa.

Jos vain mietimme jäsenmäärän kehitystä, tulemme helposti varovaisiksi ja reaktiivisiksi, kun kirkon päinvastoin tulisi olla yhteisö, joka luo meihin ihmisiin tulevaisuudentoivoa ja inspiroi lähimmäisenrakkauteen.

2. Aiotteko arkkipiispana ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin?

Ville Auvinen

Toki ottaisin arkkipiispana kantaa myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin, varsinkin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Ajattelen kuitenkin, että arkkipiispan tulisi olla vahvemmin kirkon hengellinen johtaja kuin yhteiskunnallinen keskustelija.

Heli Inkinen

Yhteiskunnallisissa kysymyksissä minulle on tärkeää toimia sillanrakentajana, joka luo edellytyksiä yhteiselle, kunnioittavalle keskustelulle. Joskus arkkipiispan rooliin kuuluu myös ristiriitojen ratkominen ja siinä olisin vahvoilla. Työssäni tuomiokapitulissa ja työyhteisöjen kehittäjänä olen tottunut luomaan edellytyksiä yhteisille keskusteluille, tiivistämään olennaisen ja tarttumaan ongelmakohtiin. Myös ristiriidat kuuluvat ihmiselämään ja kertovat yleensä siitä, että yksilö kokee jonkin itselleen merkittävän asian uhatuksi. Tärkeintä on, että käymme keskustelua kunnioittavasti ja ymmärrämme, että mielipiteillämme saattaa olla tuntuvia vaikutuksia lähimmäistemme elämään.

Arkkipiispana toisin kristinuskon näkökulmaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin kuten esimerkiksi turvapaikanhakijoihin, perheväkivaltaan ja seksuaalisen häirintään liittyviin kysymyksiin. Hengellinen johtajuus antaa pohjaa myös kirkon profeetallisen äänen kuulumiselle esimerkiksi tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta syrjäytymistä ja yhteiskunnan kahtia jakautumista vastaan. Se tarkoittaa sitä, että silloin kun yhteiskunnallinen päätöksenteko tuottaa tahtomattaan ja tarkoituksella eriarvoisuutta, toimin aina sellaista kehitystä vastaan.

Ilkka Kantola

Yhteiskunnan hierarkkisen rakenteen murentuessa sotien jälkeen arkkipiispan virka on kehittynyt moraaliauktoriteettina toimivan instituution johtajan virasta arvojohtajan roolin suuntaan. Tämä on hyvä kehityssuunta. Arvojohtajuudella tarkoitan osallistumista yleisesti kiinnostavalla tavalla yhteiskunnassa käytävään arvokeskusteluun.

Arkkipiispan virka on korostetun julkinen virka, joka antaa puheenvuoroille erityistä painoarvoa. Luterilaisessa kirkossa peruslinjana on, että kirkolla ei ole mitään erityistä viisautta eettisissä kysymyksissä vaan roolina on pikemminkin muistuttaa siitä moraalitajusta, joka on ihmisille yhteistä.

Evankeliumin tehtävänä on tuoda vapautus omantunnon ahdistamille ihmisille, ei sälyttää jotain uusia kuormia entisten päälle.

Arkkipiispana tulen osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja hyödyntämään siinä kirkon kentältä kertynyttä ruohonjuuritason tietoa, joka voi olla yhtenä lisäarvona keskusteluun. Ajattelen, että kirkon ja arkkipiispan tehtävänä luontevasti on nostaa esiin kysymyksiä, asioita ja väestöryhmiä, jotka muutoin uhkaavat jäädä havaitsematta yhteiskunnallisessa keskustelussa ja kehittämistyössä.

Tapio Luoma

Arkkipiispan rooliin kuuluu yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen ja niihin kantaa ottaminen kirkon uskon ja elämän näkökulmasta. Tällä hetkellä suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä ovat eriarvoistuminen ja siihen liittyvä väestön polarisoituminen. Arkkipiispana pyrkisin parhaani mukaan ottamaan kantaa mm. näihin seikkoihin. Kirkon suunnasta tulevien kannanottojen tarkoituksena on osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun kristillisestä uskosta nousevilla näkökulmilla, jotka muuten eivät välttämättä nousisi huomion kohteiksi.

Björn Vikström

Aion. Kirkon äänen kuuluminen julkisessa keskustelussa ei tietenkään ole mikään itsetarkoitus; arkkipiispan tehtävä on kuitenkin pitää esillä kristinuskosta nousevia arvoja kuten armollisuus, solidaarisuus ja vaikeuksissa olevien auttaminen. Kirkon ei pidä tukea mitään tiettyä puoluetta tai ryhmittymää, mutta puolustaa ihmisarvoa ja muistuttaa Jumalan meille antamasta tehtävästä viljellä ja varjella luontoa. Jotta kirkon ääni olisi uskottava pitää seurakuntien oma toiminta olla sopusoinnussa sanoman kanssa.

3. Miten suhtaudutte pienten seurakuntien yhdistämiseen ja mitä muita keinoja on seurakuntien talouden turvaamiseksi?

Ville Auvinen

Pienten seurakuntien hallinnollinen yhdistäminen lienee välttämättömyys, mutta samalla toiminnan ja myös toiminnallisen päätöksenteon täytyy jäädä lähelle seurakuntalaisia. Jos seurakunta ja sen päätöksenteko koetaan etäiseksi, on se omiaan lisäämään kirkosta eroamisia. Vapaaehtoistyön vahvistaminen olisi eräs keino talouden turvaamiseksi. Toinen, johon jo on ryhdyttykin, on keskushallinnon keventäminen. 

Heli Inkinen

Turun arkkihiippakunnassa oli 95 seurakuntaa, kun aloitin työni hiippakuntasihteerinä vuonna 1994. Tällä hetkellä seurakuntia on 54.

Muutos on ollut melkoinen ja pieniä seurakuntia on liitetty isommiksi kokonaisuuksiksi todella paljon. Usein se on ollut välttämätöntä, toisinaan olisi selvitty seurakuntayhtymiä perustamalla, kun kuntia on liitetty toisiinsa. Taloutta on eri puolilla Suomen seurakuntia pyritty kohentamaan myös kiinteistöjä myymällä sekä henkilöstöä vähentämällä.

Seurakuntaliitoksissa on usein menetetty juuri pienen seurakunnan nimi. Nimi on kuitenkin niin yhteisöille kuin yksilöille tärkeä identiteetin merkki. Mielestäni seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys ja identiteetti on säilytettävä.

Muutama vuosi sitten kirkolliskokoukselle esitettiin yhtenä mahdollisuutena kehittää seurakuntarakennetta siten, että seurakunnat voisivat olla toiminnallisesti itsenäisiä kokonaisuuksia, mutta taloushallinto hoidettaisiin hiippakunnallisesti tuomiokapituleissa. Tätä ei kuitenkaan lähdetty kehittämään. Arkkipiispana suosittelisin vahvasti hiippakuntamallin eteenpäin viemistä, jolloin seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys säilyisi myös kuntaliitoksissa. Tällöin kirkko voisi kehittää seurakuntarakennetta sekä taloutta omista lähtökohdistaan käsin eikä kuntaratkaisuja odotellen.

Ilkka Kantola

Seurakuntien yhdistämistä on käytetty keinona säästöjen aikaansaamiseen. Näen tässä eräitä ongelmia. Seurakuntien suuri lukumäärä on myönteinen asia, koska se merkitsee samalla suurta määrää seurakuntalaisten valitsemia luottamushenkilöitä. He toimivat vapaaehtoisina oman seurakuntansa hyväksi. He ovat osa yhteisöllisyyttä, jota paljon toivotaan.

Luottamushenkilörakenteen voimakas keventäminen ei ole viisasta, jos sen tilalle sitten kuitenkin joudutaan rakentamaan jotain uutta, vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteisöllisyyttä. Etenkin maaseudulla kirkon jäsenillä on vielä seurakuntaidentiteettiä, joka saa heidät pysymään kirkon jäseninä. Oma seurakunta liittyy kokemukseen kotikirkosta ja siihen kiinnittyneistä ylisukupolvisistakin muistoista.

Pidän tärkeänä, että mietittäisiin muita vaihtoehtoja seurakuntaliitosten sijaan. Kirkollislainsäädäntöä voitaisiin kehittää siten, että työntekijä voisi olla useamman seurakunnan yhteisenä työntekijänä. Säännöksiä seurakunnan pakollisista viroista tulisi arvioida uudelleen. Jumalanpalveluksen pitämistä koskevaa harkintavaltaa tulisi siirtää enemmän seurakuntatasolle.

Seurakuntayhtymärakennetta tulisi edelleen kehittää siten, että ihmisillä omalla asuinalueellaan olisi mahdollisuus löytää yhteisöllinen lähiseurakunta.

Suomi on alueellisesti voimakkaasti eriytynyt maa myös kirkon näkökulmasta. Isojen kaupunkiseutujen parhaat ratkaisut ovat varmasti erilaisia kuin maaseudun haja-asutusalueella olevat rakenteet.

Seurakuntien talouden osalta on meneillään kriittinen arviointi kiinteistöjen omistuksen osalta. Kiinteistöjen omistamista joudutaan jatkossa vähentämään. Kulujen puolella kyseeseen tulee myös vakinaisen henkilöstön määrän vähentäminen. Uusia rekrytointeja on tarkoin arvioitava kun resurssit pienenevät. Luottamushenkilöt joutuvat yhä vaativampiin tehtäviin arvioidessaan mistä voidaan luopua ja mitkä toiminnot ja toimitilat ovat luovuttamattoman tärkeitä. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun seurakunnissa haetaan ehdokkaita ensi syksyn seurakuntavaaleihin.

Tapio Luoma

Seurakuntien yhdistäminen ei koskaan automaattisesti takaa, että taloudellisista vaikeuksista päästäisiin. Näin ei käy varsinkaan silloin, kun talouden ongelmat ovat merkittäviä kaikissa yhteen liitettävissä seurakunnissa. Jos yhdistämisiin päädytään, on säästöjen aikaansaamiseksi tehtävä tietoisesti niihin tähtääviä päätöksiä.

Yhdistämisten vaihtoehtona on aina tarpeen selvittää, mitä hyötyä saataisiin tiiviimmästä yhteistyöstä seurakuntien kesken. Esimerkiksi taloushallinnon tehtävien hoitaminen useamman seurakunnan voimin voi osoittautua kannattavaksi. Kiinteistöjen hoitamisessa voidaan sopia laajemmasta yhteisestä vastuunkannosta paitsi seurakuntien kesken myös jopa seurakunnan ja kunnan välillä. Eri työntekijäryhmien yhteistyö voi saada aikaan sekä säästöjä että uusia hedelmällisiä toimintatapoja. Samalla on myös pohdittava, onko jotain, mitä voidaan säästösyistä jättää tekemättä, jotta uusiin haasteisiin kyettäisiin vastaamaan.

Björn Vikström

Kirkollinen toiminta on turvattava koko maassa. Porvoon hiippakunnassa on pieniä maaseutuseurakuntia, jotka pärjäävät suhteellisen hyvin, mutta varsinkin saaristoseurakuntien tilanne on vaikea.

Seurakuntalaisten aktiivisuus näissä pienissä seurakunnissa on prosenteissa laskettuna usein hyvällä tasolla.

Koska oma seurakunta on monelle niin tärkeä asia, on muita keinoja tutkittava, ennen kun lähdetään toteuttamaan seurakuntaliitosta. Nämä ovat esim. seurakuntayhtymän perustaminen tai yhteisiä virkoja ja yhteistyösopimuksia seurakuntien kesken.

  Pienen seurakunnan heikko kohta on pienen työyhteisön haavoittuvuus sekä vaikeudet palkata pätevää henkilökuntaa. Elleivät muut keinot auta, seurakuntaliitos mahdollistaa toiminnan jatkumisen esim. kappeliseurakunnan tai seurakunta-alueen muodossa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit