Ihmiset & kulttuuri

Professori Kari Uusikylä: "Tavallinen, normaali arkielämä on suuri onni ihmiselle"

Ihmiset & kulttuuri 23.01.2018

Kasvatustieteiden emeritusprofessori painottaa kannustavan kasvatuksen merkitystä.


Johannes Tervo
Kasvatustieteiden emeritusprofessori Kari Uusikylä muistuttaa kuinka tärkeää lapselle on saada aitoja kehuja aidosti välittävältä ihmiseltä.

Päivä on valjennut ja Vaasan tori herää eloon. Joukko ihmisiä odottaa pankin ovien aukeamista. Leipomotuotteita kuljetetaan kahviloihin ja rakennusmiehet kasaavat telineitään.

Tori on tuttu paikka Kari Uusikylälle, 72, jo lapsuusvuosilta, sillä hän varttui läheisessä Kotirannan kaupunginosassa. Elämänmeno on muuttunut hurjasti 50-luvulta.

"Silloin lapset leikkivät ja pelasivat ulkona iltaan asti. Jos nyt katsoo ympärilleen, niin lapsia ei näy juuri missään. Nyt heitä kuljetetaan autoilla kuin ohjelmoituina paketteina harjoittelemaan urheilukentille", Kari Uusikylä sanoo.

Kiire ja runsaan työnteon ihannointi korostuvat nykyelämässä. Se voi heijastua Uusikylän mukaan perheisiin huonolla tavalla.

"Tavallinen normaali arkielämä on suuri onni ihmiselle. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että elämään haalitaan kaikennäköistä turhanpäivästä ja työelämä vaatii useilta sen, että pitäisi olla koko tekemässä jotain. Se heijastuu perheisiin siten, että ne ovat kuin parkkipaikkoja, joissa käydään kääntymässä ja sitten kaikki lähtevät omille tahoilleen."

"Tässä mielessä muistelen hyvällä vanhan ajan maalaiselämää, jossa liikuttiin ja kalastettiin yhdessä."

Kari Uusikylä on erikoistunut luovuuden ja lahjakkuuden tutkimiseen. Hän korostaa, että lahjakkuutta on monenlaista ja sitä on meissä kaikissa. Olisi vain osattava kaivaa se esille.

"Aikuisten tulisi muistaa, että yksi kaunis lause voi muuttaa lapsen elämän."

"Voi riittää, kun lapselle sanoo, että sinähän olet todellinen taitelija. Hän uskoo sen ja myy vuosia myöhemmin omia taideteoksiaan."

Uusikylä muistelee, että 50-luvulla koulumaailma oli kova. Opettajina oli sodankäyneitä miehiä, jotka sanoivat usein oppilaille, että sinusta ei ole mihinkään ja että katuojasta löydät itsesi.

Hän päätti jo 8-vuotiaana, että hänestä tulee opettaja. Mutta sellainen, joka on mukava ja kannustavainen oppilaita kohtaan.

"Elämä kolmilapsisessa perheessä oli ajoittain raskasta isän alkoholismin takia. Teini-ikäisenä Uusikylä oli lähellä lopettaa koulunkäynnin ja mennä töihin."

Tienhaarassa ollut poika valitsi opin tien. Oppikoulun käytyään Uusikylä kävi kaksivuotisen opettajakorkeakoulun. 22-vuotiaana hän pääsi kansakoulunopettajaksi Itä-Helsinkiin. Samaan aikaan hänestä tuli isä.

Ei hän tuolloin yliopistourasta haaveillut. Parikymppinen miehenalku aikoi työskennellä luokanopettajana eläkepäiviin saakka.

"Olin kuusi vuotta opettajana ja luin viran ohessa maisteriksi. Pääsin yliopistoon töihin ja väittelin melko nopeasti. Minulla kävi hyvä tuuri, että löysin kasvatustieteen ja pääsin mielenkiintoiseen tutkimusryhmään. Lisensiaatin työ ja väitöskirja tulivat ikään kuin itsestään, koska olin niin innostunut."

Myös ura jalkapalloilijana siinsi hänen edessään. Uusikylä pääsi jo 16-vuotiaana pelaamaan Vaasan Palloseuran edustusjoukkueeseen. Vuotta myöhemmin hän voitti jalkapallotekniikan Suomen mestaruuden.

Muutettuaan Helsinkiin hän teki sopimuksen HJK:n kanssa. Tänä päivänä taitavalle maalintekijälle olisi kysyntää ulkomaisilla viheriöillä, mutta 60-luvun Suomessa jalkapalloammattilaisuus oli vielä lapsenkengissä.

"Se minulla on jäänyt hampaankoloon, että lopetin huipulla pelaamisen jo 23-vuotiaana. Mutta silloin järki sanoi, etten voi samaan aikaan pelata, opiskella ja olla perheenisänä. Se oli realismia silloin, mutta kun katson nyt telkkarista jalkapallomatseja, haikailen että voi kun pääsisi vielä pelaamaan."

Uusikylä ei osaa olla jouten eläkkeellä. Hän kirjoittaa kolumneja Pohjalaiseen ja ylläpitää suosittua blogia, jossa hän ottaa rohkeasti kantaa elämässä oleellisiin asioihin. Monet blogikirjoitukset ovat herättäneet laajaa keskustelua ja saaneet medianäkyvyyttä.

"Jokaisella ihmisellä pitäisi olla joku arvokas juttu, johon hän kohdistaa energiansa. Pahinta on jäädä makaamaan joutilaana sohvalle ja katsoa telkkaria. Minun intohimo on kirjoittaminen. Herään joka aamu aikaisin ja alan kirjoittaa."

Kantaaottavien kirjoitusten takana ei ole poliittista sitoutumista, vaan lasten, heikkojen ja köyhien oikeuksien puolustaminen.

Uusikylä ymmärsi jo lapsena, että pihalla leikkivässä poikaporukassa on kahden kerroksen väkeä. Varakkaiden perheiden lapset pääsivät oppikouluun, kun taas köyhien työläisperheiden lapset kävivät usein pelkän kansakoulun ja joutuivat töihin nuorena.

"Minä kuuluin köyhien sakkiin, mutta pääsin oppikouluun. Useimmat kansakouluun jääneistä joutuivat töihin 15-vuotiaana. En lähde kehumaan oikeudenmukaisuudellani, koska se ollut minussa sisäänrakennettuna lapsuudesta saakka."

Uusikylä toteaa, että neljä vuosikymmentä yliopistossa ja tutkijana oli arvokas ja elämää rikastuttava kokemus.

Paras palkkio, jonka hän koskaan on saanut työstään, tuli vuosikymmen sitten Itä-Helsingissä pidetyssä vanhempainillassa. Puheessaan suurelle väkijoukolle Uusikylä korosti, että jokaisen lapsen elämässä pitäisi olla edes yksi aidosti välittävä ihminen.

"Tilaisuuden loputtua ovella seisoi viisikymppinen nainen. Hän näytti vanhaa luokkakuvaa, jossa poikamainen ja kokematon opettaja seisoo kuutosluokkalaisten keskellä. Nainen laittoi sormensa yhden tytön päälle. Sitten hän sanoi, että kiitos Kari, sinä olit minulle se yksi ihminen. Se oli hyvin liikuttava hetki."

Kari Uusikylän blogi

Aiheeseen liittyvät artikkelit