Ihmiset & kulttuuri

Telemark-alastulosta pitäisi luopua, sanoo mäkihyppytohtori

Ihmiset & kulttuuri 10.02.2018

Tasajalka on nykyisillä varusteilla turvallisin tapa.


Jon-Michael Josefsen / Lehtikuva
Nykyvarusteilla hyppääjä joutuu vääntämään polveaan, jotta pystyy tekemään telemark-alastulon. Kuvassa Harri Olli.

Mäkihypyssä luovuttaisiin askelkyykyn tapaan tehtävästä telemark-alastulosta, jos liikuntatieteen tohtori Mikko Virmavirta saisi päättää.

"Nykyisillä varusteilla kantapää ei nouse tarpeeksi ylös kauniin telemarkin tekemiseksi. Hyppääjä joutuu taivuttamaan taemman jalan polvea pahannäköisesti", Virmavirta perustelee.

"Yllättävän vähän on silti tullut vammoja."

Useimmat kaatumiset johtuvat juuri taemmasta, usein sisäkantilleen jäävästä suksesta. Se voi karata hyppääjän alta jonkin epätasaisuuden tai alun perin vinon asennon takia.

"Telemark on muinaisjäänne", Virmavirta paukauttaa.

Ainakin se on ollut käytössä toista sataa vuotta. Tyyli periytyy Norjan Telemarkista. Muunlaisesta alastulosta sakotettiin siellä jo tyyliarvostelun alkuaikoina – jolloin tyyli oli itse asiassa selvästi hypyn pituutta tärkeämpi – ja niin tehdään mäkikisoissa yhä.

Pitkään telemark olikin järkevä tyyli, Virmavirta myöntää. "Vanhoilla varusteilla tasajalka-alastulossa oli vaara kaatua selälleen."

Nykyisin se vaara on pieni. Jäykät hyppykengät antavat jalalle samanlaisen tuen kuin pujottelukengät. Joskus näkee, kuinka hyppääjä istahtaa hypyn, sinnittelee ettei takapuoli osuisi kaatumisen merkiksi lumeen, ja onnistuu lopulta kampeutumaan reisivoimin ylös.

Nykyisillä välineillä ei edes Jari Puikkonen niiaisi sellaista alastuloa kuin aikoinaan, ei vaikka olisi 1980-luvun kunnossa.

Etenkin pitkissä hypyissä tasajalka on turvallisempi, Virmavirta jatkaa..

Mäkihyppääjä tömähtää lumen pintaan esimerkiksi Lahden suurmäessä lähes 60 metriä hyppyrin nokkaa alempana.

Keskiverrossa hypyssä törmäys ei silti ole hirmuinen, koska rinne kaartuu alas 35–40 asteen kaltevuudella, lähes samaan tahtiin kuin hyppy. Jos hyppääjä tulee alas rinteen jyrkimpään osaan, alastulotörmäys vastaa suoraa pudotusta noin 80–90 sentin korkeudesta.

Tilanne muuttuu, kun hypätään pitkälle. K-pisteessä alastulorinne alkaa loiveta. Mäen koko kuvaava HS-piste kertoo, minkä mittaista hyppyä pidetään vielä turvallisena. Lahden suurmäessä K-piste on 116 metriä, HS-piste 130 metriä mutta mäkiennätys 138 metriä.

Mitä pitempi hyppy K-pisteen jälkeen, sen tasaisemmalle hyppääjä tulee. Huippuhypyssä hyppääjän alastulotörmäys voi vastata jo 1,5 metrin pudotusta. Ylipitkä hyppy on jo kuin loikkaus saunan katolta.

Tasajalalla pystytään myös paremmin hyödyntämään suksien jarrutusvoima. Suksi taipuu ja jarruttaa, kun kanta iskeytyy ensimmäisenä maahan. Samaan aikaan ilmanvastus taivuttaa suksen etuosaa, ja sen iskeytyminen rinteeseen vähentää sekin hieman hyppääjän jalkavoiman tarvetta. Parhaimmillaan suksen taipumiset keventävät alastuloa jopa neljänneksen.

Mikko Virmavirta on liikuntatieteen tohtori ja Jyväskylän yliopiston vanhempi tutkija. Hänen väitöskirjansa vuonna 2000 käsitteli mäkihypyn ponnistusta. Hänen oma mäkiennätyksensä 1980-luvulta on 76 metriä.

Lue myös: Katso mäkihyppykisassa tätäkin, älä pelkkää lentoa

Aiheeseen liittyvät artikkelit