Ihmiset & kulttuuri

Enni Mustonen oli salanimi, jonka piti turvata Kirsti Mannisen tieteellinen ura – "Se oli vähän hätävarjelun liioittelua"

Ihmiset & kulttuuri 12.02.2018 Kouvola

Kirsti Manninen on kirjoittanut kymmeniä kirjoja, osan niistä Enni Mustosena.


Jaana Kankaanpää
Kirsti Manninen otti kirjailijanimensä käyttöön 80-luvulla julkaistessaan ensimmäisen romaaninsa. Enni Mustonen on käytössä yhä, vaikka kirjailija nimen takana ei olekaan enää salaisuus.

Kirjailija sipaisee kirjan alkulehdelle omistuskirjoituksen. Nopein vedoin kynä piirtää paperille kaksi nimeä: Kirsti Manninen ja Enni Mustonen.

Enni Mustonen syntyi 32 vuotta Mannista myöhemmin, kun kirjailijan ensimmäinen romaani Maitotyttö julkaistiin.

Kustantajan mielestä väitöskirjaa tekevän Mannisen ei kannattanut vaarantaa tieteellistä uraansa sekoittamalla nimeään viihdekirjallisuuteen. Niin keksittiin Enni Mustonen.

"Se oli vähän hätävarjelun liioittelua, sillä huomasin, että akateemisen maailman byrokratia ei sovi tällaiselle pohjalaiselle. Siinä pitäisi olla toisenlaiset lehmänhermot ja diplomaattikyvyt", Manninen sanoo.

Salanimi pysyi salaisena vain muutaman vuoden. Manninen väitteli filosofian tohtoriksi 1987, ja samana syksynä TV2 paljasti salamyhkäisen Enni Mustosen todellisen henkilöllisyyden.

Vaikka salaisuus tuli julki, ei Manninen halunnut luopua kirjailijanimestään. Itse asiassa se oli varsin näppärä, sillä Manninen kirjoittaa kaikkea tietokirjoista lastenkirjoihin ja dekkareista televisiosarjoihin. Enni Mustosen osaksi jäi historiallisten romaanien kirjoittaminen.

Mannisen omassa mielessä työ on jaettu selkeästi hänen ja Mustosen kesken: Manninen tutkii, Mustonen kirjoittaa.

"Kun lähetän kustannustoimittajalleni sähköpostin, allekirjoitan sen "toivoo Enni ja Kirsti". Olen todella sisäistänyt Ennin aika vahvasti."

Aiheeseen liittyvät artikkelit