Ihmiset & kulttuuri

Enni Mustosen kirjoissa historian suurten ihmisten arkea kurkitaan kyökin ovenraosta

Ihmiset & kulttuuri 13.02.2018 Kouvola

Enni Mustonen eli Kirsti Manninen sekoittaa kirjoissaan faktaa ja fiktiota. Kirjoittamista hän ei aio lopettaa niin kauan kuin terveys kestää.


Jaana Kankaanpää
Kouvolan teatterin Ruokarouvan tyttärestä päätettiin tehdä musiikkinäytelmä, jotta kaikki vahvat tunteet välittyisivät lavalla. Ennakkonäytöksessä Kirsti Manninen liikuttui kyyneliin asti.

"Muista muista etäs olet kuolevainen."

Niin lukee ikivanhassa kaappikellossa, joka on vanhan pohjalaistalon kamarissa.

Kirjailija Kirsti Manninen vietti lapsuudessaan paljon aikaa mummolassaan Isossakyrössä. Jo pienenä hän huomasi, että talossa oli jälkiä niin Matti-paapan kuin tämän isän ja isoisänkin ajoista.

"Maatalossa näkyy, että maailman, Suomen, paikkakunnan, kylän, talon ja perheen historia ovat samaa kudosta. Fyysinen ympäristö kantaa historiaa mukanaan hyvin konkreettisesti", Manninen sanoo.

Tuossa maalaistalossa syttyi Mannisen rakkaus historiaan. Siitä hän on ammentanut uransa peruskivet.

Kirsti Manninen, 65, on vuodesta 2013 lähtien julkaissut joka vuosi uuden romaanin suosittuun Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaansa kirjailijanimellä Enni Mustonen. Kirjat ovat olleet ympäri Suomen kirjastojen varatuimpia.

Sarjassa seurataan orvoksi jääneen kuvitteellisen Ida Erikssonin elämää 1800-luvun lopulta lähtien. Ida ja myöhemmin hänen tyttärensä Kirsti kulkevat kulttuurikotien kulisseissa.

"Aikansa suuria ihmisiä ei tarkastella juhlapuheina ja patsaina, vaan arjen näkökulmasta. Minua alkoi kiinnostaa, miltä elämä niissä huusholleissa on näyttänyt nimenomaan kyökin ovenraosta katsottuna."

Viime vuonna ilmestyneen Ruokarouvan tyttären oli tarkoitus olla sarjan viimeinen osa, mutta viiden romaanin aikana Mustonen oli ehtinyt kiintyä hahmoihinsa, heistä oli tullut kuin hänen omia sukulaisiaan. Sitten viime keväänä hänen päähänsä vain tärähti jatko tarinalle.

Huhtikuussa ilmestyy sarjan kuudes osa, Taiteilijan vaimo. Suunnitelmat ja sopimukset on yhteensä viidelle kirjalle, joista viimeinen – nimeltään Tekijä – ilmestyy vuonna 2022.

"Jos elää saadaan ja terveenä pysytään, kuten isoäitini tapasi sanoa, niin sinä vuonna kun täytän 70 vuotta, ilmestyy tämän sarjan viimeinen romaani."

Romaanisarjassa historialliset henkilöt ja tapahtumat limittyvät saumattomasti Mannisen omien sepitelmien joukkoon. Hän kahlaa läpi valtavat määrät kirjoja, artikkeleita ja arkistoja luodakseen mahdollisimman todellisen kuvan menneestä.

"Varmaan 80 prosenttia tästä työstä on tausta-aineiston keräämistä, järjestelemistä ja ajattelemista."

Viime vuosina Mannisella on ollut tapana lähteä syksyllä muutamaksi viikoksi Etelä-Eurooppaan. Siellä hän istuu ulkona lämpimässä ja rakentaa kirjan juonen kaiken keräämänsä tiedon pohjalta.

Kotiin Mäntsälän Jokelanseudulle saavuttuaan Manninen linnoittautuu vanhan hirsitalonsa torniin, jonka hän rakennutti itselleen 50-vuotislahjaksi. Sen rauhassa kirja syntyy nopealla vauhdilla.

"Ensin Kirsti saa tutkia oikein hiki hatussa niin paljon kuin haluaa, ja sen jälkeen päästetään Enni irti."

Faktojen asettamat raamit eivät rajoita Mannisen taiteilijanvapautta. Päinvastoin ne tuntuvat ruokkivan hänen luovuuttaan.

"Nautin siitä, että historialliset faktat ovat valmiina aivan kuin ne muutamat numerot sudokussa. Sitten pääsen ratkomaan, miten yhdistän tämän ja tuon faktan. Nautin tästä enemmän kuin jos täysin vapaasti fantiseeraisin jotain tarinaa."

Manninen vertaa tarinan kirjoittamista räsymaton tekoon. Kun hän löytää arkistosta kiinnostavan lähteen, se on kuin iso purppuranvärinen kangaskappale.

"Leikkaan siitä reunasta kapean viirun. Jos sukkulan saa menemään kaksi kertaa loimien läpi, se on maksimi, koska muuten matosta tulisi liian purppurainen. Tarina on maton raitarytmi, eikä sitä saa häiritä. Se ei ole mikään tilkkutäkki."

Kun pieni kaitale kiinnostavasta tietolähteestä on kudottu tarinaan, jää jäljelle paljon ylimääräistä tietoa.

"Olemme Kaari Utrionkin kanssa puhuneet tässä. On todella harmillista, että sitten piironginlaatikko on täynnä hienoja löytöjä."

Noita laatikoita Manninen on availlut lukijoilleen Syrjästäkatsojan tarinoita kirjoittaessaan. Kirjasarjalla on oma Facebook-sivu, jonka seuraajille Mustonen jakaa arkistoista löytämiään kuvia, karttoja, uutisia ja pohjapiirroksia. Linkkien kautta innokkaimmat voivat ahmia sivukaupalla lisätietoa.

Tällä tavoin Manninen voi myös osoittaa, mitkä kohtaukset kirjoissa ovat todella tapahtuneet ja mitkä ovat hänen omia sepitelmiään. Historian kanssa kun on välillä niin, että todellisuudessa on tapahtunut niin kummallisia asioita, ettei niitä meinaa todeksi uskoa.

Viime viikolla Kouvolan teatterissa esitettiin ensimmäistä kertaa Ruokarouvan tytär -musiikkinäytelmä, jonka Manninen käsikirjoitti vuonna 2017 julkaistun romaaninsa pohjalta.

Itse asiassa jo kirjaa kirjoittaessaan Manninen tiesi, että se tullaan näkemään myös teatterissa. Heti kirjan valmistuttua hän siirtyi näytelmäkäsikirjoituksen pariin. Se vaati paljon karsimista.

"Romaani on maailmankartta, se ei näyttämölle mahdu."

Alusta asti oli selvää, että musiikki nostettaisiin näytelmässä tärkeään rooliin, sen avulla kun pystyy kuvamaan tunteita, jotka muuten voisivat jäädä näyttämöllä valjuiksi.

Manninen on kirjoittanut paljon näytelmiä harrastajille, mutta tämä on hänen ensimmäinen kantaesityksensä ammattilaisteatterille.

"Oikea kapellimestari tekee oikeita lauluja, on oikeat lavastajat, oikeat puvustajat ja oikeat näyttelijät! Kyllä tässä on oltu niin täpinässä."

Kun ensi-ilta on ohi, jatkuvat jälleen kirjoitustyöt. Erikssonien naisten sukutarina täytyy saada valmiiksi, ja olisihan senkin jälkeen vaikka mitä kiinnostavaa kirjoitettavaksi.

"En usko, että lopetan koskaan kirjoittamista ennen kuin todella tauti tai kuolema iskee."

Enni Mustonen oli salanimi, jonka piti turvata Kirsti Mannisen tieteellinen ura – "Se oli vähän hätävarjelun liioittelua"