Ihmiset & kulttuuri

Siriuksen vieraat palasi 34 vuoden jälkeen kotikulmilleen Lappajärven Itäkylään

Arto Mellerin mystinen monologinäytelmä herää henkiin eteläpohjalaisen nuorisoseurantalon näyttämöllä.
Petteri Kivimäki
Marjuli Kärmeshauta (Helmi Kujala) ja veljensä Matti Kärmeshauta (Jaakko Seppä) ovat surrealistisen näytelmän Siriuksen vieraat keskeisiä henkilöhahmoja. Taustalla lomakeskus Siriuksen johtaja Erkki J. Untamala (Jouni Leppä-Aho).

Kun runoilija-kirjailija Arto Melleri sai vuonna 1984 valmiiksi käsikirjoituksensa Siriuksen vieraat, ei siitä tullut hänen muihin teoksiinsa verrattavaa menestystarinaa.

”Esimerkiksi Arton näytelmä ’Sopimus Mr. Evergreenin kanssa’ oli noina 1980-luvun alkuvuosina suurmenestys Helsingissä. Pohjalaismaisemiin sijoittuva Siriuksen vieraat ei toiminut pääkaupungissa yhtä hyvin. Olen myös taipuvainen ajattelemaan, että näytelmä taisi olla irti siitä ajastakin”, kirjoittajan veli Pekka Melleri pohtii.

Nyt, 34 vuotta myöhemmin, Siriuksen vieraat on saapunut Mellereiden kotimaisemiin, Lappajärven Itäkylän nuorisoseuran näyttämölle.

”Vaikka näytelmässä puhutaan nimellisesti Turjankylästä ja Turjanjärvestä, niin on selvää, että tapahtumapaikkana on nimenomaan Lappajärven miljöö. Onkin hienoa, että näytelmä nyt tavallaan palaa kotiin”, Pekka Melleri toteaa.

Näytelmän ohjaaja Katja Kujala pitää näytelmää haasteellisena ohjaustyönä merkillisen juonensa sekä koukeroisten, lähes yksinpuhelumaisten repliikkien takia.

”Kyseessä on monologinäytelmä, jossa oikeastaan kaikki henkilöt puhuvat enemmän tai vähemmän yksikseen, eikä kukaan juuri kuuntele”, Kujala pohtii.

Itsekin Lappajärveltä kotoisin oleva ohjaaja pitää Mellerin vanhan näytelmän uudelleenversiointia kunnia-asiana.

”Paikallisten kiinnostus näytelmää kohtaan on ollut suurta. Harrastajanäyttelijät ovat etelä­pohjalaisia ja lavalla nähdään myös Itäkylän mieskuoro, joka ei aiemmin ole ollut mukana teatteriesityksessä”, ohjaaja avaa.

Siriuksen vieraat on mystinen ja unenomainen kertomus huumediileri Andersista ­(Samuli Koskela), joka pakenee huumevelkojiaan Kööpenhaminasta ränsistyvään kotikyläänsä Etelä-Pohjanmaan laitamille. Taskussaan hänellä on 30 000 Tanskan kruunua.

Perillä hän kohtaa useita menneisyytensä henkilöitä ja joutuu kasvokkain vaikeiden, vaiettujen asioiden kanssa.

”Tämä on aina ollut takamaata, katsoipa sitä mistä suunnasta tahansa”, toteaa ufohavaintojensa pauloissa oleva persoonallinen kansanpelimanni Aatos Kärmeshauta (Matti Järvelä).

Näillä usvaa höyryävillä takamailla huumeongelmansa ja menneisyytensä haamujen riivaama Anders vaeltaa riivatun lailla, kostoa janoten.

Näytelmän vahvinta antia on sen ilmaisuvoimainen, väkevä kieli.

Kokeneista harrastajanäyttelijöistä rakentuva esiintyjäkaarti selviytyi koukeroisesta tekstistä kiitettävästi näytelmän ensi-­illassa viime viikon perjantaina.

”Tämä on haastava näytelmä, sillä repliikit lähentelevät runonlausuntaa. Kovalla työllä roolihahmoihin pääsee eläytymään”, Andersin vanhaa, lapsen tasolle jäänyttä lapsuudenystävää Mattia esittävä Jaakko Seppä pohtii.

”Kyseessä on harvinaislaatuinen teksti. Eihän tällaista usein pääse tekemään”, Andersia näytellyt seinäjokelainen Koskela kommentoi.

Siriuksen vieraat on ajaton kertomus ja merkillinen matka ihmismielen pimeälle puolelle.

”Kaikki toistuu, kertautuu, eri sävellajeissa vain. Kylä nousee suosta, ja vajoaa sinne uudelleen”, jupisee hämärtyvillä kyläteillä vääjäämätöntä tuhoaan kohti kulkeva Anders.

Siriuksen vieraita esitetään Lappajärven Itäkylän nuorisoseuralla vielä perjantaina 16.2. klo 19, lauantaina 17.2. klo 19, sunnuntaina 18.2. klo 15, perjantaina 23.2. klo 19, lauantaina 24.2. klo 19 ja sunnuntaina 25.2. klo 15.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lappajärven uusi yhteiskoulu rakennetaan hirrestä – sisäilmaongelmainen vanha koulu puretaan

Piritta Kärnä, 30, on pelannut pesäpalloa 26 vuotta – "Navetan päätyseinään on tullut iskettyä tuhansia lyöntejä"

Teatteriarvio: Vuonna 2019 huumori pitäisi repiä jostain aivan muualta kuin taitoluistelun ääressä herkistyvistä miehistä