Ihmiset & kulttuuri

Hautakivien kaivertajana ja siivoojana työskennellyt kirjailija suosittelee kirjailijanalkuja kokeilemaan muitakin töitä – "Siellä ne tarinat ovat"

Tanja Kaarlela löysi pienkustantamoiden voimin väylän kertoa tarinoita, jotka eivät muuten olisi tulleet kerrotuiksi.
Pekka Fali
Kirjailija Tanja Kaarlelalla on miehensä kanssa raskaskoneiden korjaukseen erikoistunut yritys. Sylissä Aune-kissa.

Marraskuussa neljännen romaaninsa julkaissut Tanja Kaarlela haaveili kirjailijan ammatista jo nuorena. 15-vuotiaana hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Nivalan kirjaston avustuksella.

"Halusin opiskella kirjallisuutta. Se tuntui omalta."

Kirjoittaminen jäi kuitenkin työ- ja perhe-elämän jalkoihin vuosikausiksi.

"16-vuotiaana muutin pois kotoa. Vuokrat oli maksettava", Kaarlela kuvailee.

Tytär syntyi, kun Kaarlela oli 20-vuotias.

Kirjoittamisen palo pääsi valloilleen kolmekymppisenä, kun Kaarlela aloitti kolmivuotisen kirjoittajakurssin Taivalkosken Päätalo-instituutissa.

Ilmapiiri ruokki inspiraatiota. Ympärillä oli ihmisiä, jotka myös haaveilivat kirjoittamisesta ammattina.

"Sillä oli merkitystä", Kaarlela pohtii.

Kuten niin moni muukin aloitteleva kirjailija, Kaarlela joutui edelleen tekemään leipänsä eteen muita töitä.

"Vuodesta 2007 kirjoitin kaikki illat, viikonloput ja lomat."

Kaarlelan esikoisromaani Saara ilmestyi pienen Torni-kustantamon avulla vuonna 2013.

Kirjailijan mukaan se kertoo ennen kaikkea rakkaudettomuudesta.

Kaltoin kohdellun lapsen tarina on koskettanut monia. Palautetta on tullut paljon, Kaarlela kertoo.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun maalaiskylään, jossa lestadiolainen herätysliike on voimissaan.

Kaarlelan isovanhemmat olivat vanhoillislestadiolaisia. Lapsena Kaarlela vietti paljon aikaan mummunsa kanssa, kun hänen vanhempansa olivat töissä.

"Lestadiolaisuus merkitsi minulle lapsena turvaa ja yhteisöllisyyttä", Kaarlela kuvailee.

Hän koki kuitenkin elävänsä kahden maailman välissä, sillä hänen vanhempansa eivät olleet uskovaisia. Se aiheutti koulussa lasten välistä kiusaamista.

"Ristiriita oli ajoittain raastava. Siksi kai elin ja elättelin lapsena omaa kuplaani, se oli vaihtoehtoinen maailma ristiriitaiselle todellisuudelle", hän kuvailee.

"Imin kaiken rakkauden sieltä, mistä sitä sain. Usein ne olivat juuri vanhoja ihmisiä – ihmisiä, joilla oli aikaa ja tarinoita."

Saaran ilmestymisen jälkeen kustantaja kysyi, löytyisikö Kaarlelan pöytälaatikosta mitään muuta.

"Menneen talven lumi oli oikeastaan kirjoitettu jo ennen Saaraa, mutta silloin se ei kiinnostanut kustantajia", hän naurahtaa.

Menneen talven lumi on realistinen kuvaus nuorten maailmasta nykymaaseudulla, jossa kyläkouluja lakkautetaan.

Pienkustantamon kautta on kuitenkin vaikea saada nimeä esille. Kaiken lisäksi Torni meni konkurssiin.

"Tuntui, että jäin yksin", Kaarlela kertaa.

Kolmannen romaanin käsikirjoitusta Kaarlela koetti saada isoihin kustantamoihin ja melkein onnistuikin.

Viime metreillä eräs iso kustantamo kuitenkin vetäytyi, mutta Kaarlela sai sieltä rohkaisevaa palautetta.

Lasissa on tyttö -romaanin kustansi lopulta pieni Reuna-kustantamo.

Reunan kautta ilmestyi myös viimeisin Noutaja.

Itsensä markkinointi on Kaarlelalle vaikeaa.

Tunnettuuden parantaminen vaatisi myyjäisissä pönöttämistä, mikä ei ole hänelle mieleistä.

Hän karsastaa myös sosiaalista mediaa.

"Olen uupunut kuviin. Miksi ihmiset ottavat kuvia itsestään? Itse ajattelen, että toinen on aina kiinnostavampi."

Kaarlelan mukaan selfieihin kiteytyy ajan kuva.

"Siksi ehkä jäin hiirulaiseksi", hän pohtii.

Yrittäjäperheessä Kaarlela tottui ahkeraan työntekoon. Hän kaiversi hautakiviä ja teki yrityksen toimistotöitä.

Nyt hänellä on puolisonsa Pasi Kaarlelan kanssa raskaan kaluston hiekkapuhallukseen, maalaukseen ja korjaukseen erikoistunut yritys, Haittamäki Oy.

Yrityksellä on yrittäjäpariskunnan lisäksi seitsemän työntekijää. Haittamäki sai viime vuonna Nivalan Vuoden Yrittäjä -palkinnon.

Yrityksen kautta Kaarlela tarjoaa myös kirjoittamis- ja koulutuspalveluja.

"Lapsuuteni haaveammatti oli siivooja", Kaarlela yllättää.

Hän ihaili suuresti mummuaan, joka kotiäitiyden jälkeen teki omaa uraansa siivoojana.

"Mummu siivosi markettia yksin aukioloajan jälkeen. Tuntui, kun hän olisi omistanut marketin."

Kaarlela työskenteli itsekin hetken siivoojana, mutta hänen itsetuntonsa ei kestänyt ylenkatsomista.

"Minulle puhuttiin selkokieltä. Kaikki eivät edes tervehtineet", hän ihmettelee.

Aloitteleville kirjailijoille Kaarlela antaa vinkiksi kokeilla jotain muutakin työtä, vaikka sitten siivousta.

"Siellä ne tarinat ovat."

Nyt kun kirjoittajan ura on lähtenyt pieneen nosteeseen, Kaarlela tuntee itsensä onnelliseksi.

Hänen harras toive on, että yleisö löytäisi hänen kirjansa ja että hän pysyisi terveenä.

Voimaa hän ammentaa luonnosta ja läheisistä.

Kaarlela asuu miehensä kanssa Nivalan Järvikylässä metsän keskellä. Ulos luontoon pääsee kotiovelta.

Verenpaineen tasauksesta pitävät huolen kolme kissaa, Aune, Tellervo ja Musteri, sekä suomenpystykorva Samu ja havannankoira Roosa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Palkittu dekkaristi Marko Kilpi: ”Ikävä kyllä se ei enää riitä, että kirjailija vain kirjoittaa kirjan"

Kokoomuksen Savon ääniharava ohjaisi puolueen linjaa vasemmalle: "Mennään röyhkeästi keskustan tontille"

Kirja-arvio: Tavarantasaaja karkaa vankiloista, mutta jää lukijalle etäiseksi