Ihmiset & kulttuuri

Syödään yhdessä -verkostohanke loi uutta yhteistyökulttuuria – Isäntä pöydän päässä on vaihtunut risteilyemäntään

Ihmiset & kulttuuri 02.03.2018

Suomi 100 -juhlavuonna toteutettu Syödään yhdessä -hankkeessa levitettiin pöytiä niin rautatieasemille, pihoille kuin kansallispuistoihin. Kaikki kutsuttiin mukaan.


Riitta Mustonen
Helsingissä syötiin elokuussa koko Esplanadin pituudelta. Illallinen taivaan alla saa jatkoa myös ensi vuonna.

Suomi100-pääsihteeri Pekka Timonen kiittää, että Syödään yhdessä -hanke teki juhlavuodesta suuren ruokavuoden.

"Suomessa ei koskaan ole ruuan ympärillä tehty näin laajaa yhteistyötä. Huomasimme, että Suomi on aika hyvä maa ja yhdessä tekemällä saadaan tuloksia", Timonen summaa.

"Jos yhdessä tekemisen henki jatkuu, ei suomalaisen ruokakulttuurin riemukulkuetta pysäytä mikään."

Syödään yhdessä -hanketta vetänyt ELO-säätiön toiminnanjohtaja Seija Kurunmäki oli yllättynyt, miten etenkin kilpailut vetivät mukaan suuren yleisön. Juhlavuonna kisattiin niin pitsoista kuin luomupuuron maailmanennätyksestä ja äänestettiin Suomelle kansallisruoka.

Kansallisruokakisa kirvoitti paljon myös kielteistä puhetta. Ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelän ei olisi siitä huolissaan, sillä hänen mukaansa se kertoo vain siitä, kuinka tärkeää ruoka on suomalaisille.

"Pitsa herätti jopa someraivon, mutta lopulta ruisleipään kaikki olivat tyytyväisiä."

Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu on selvittänyt kumppanihaastatteluin, mitä Syödään yhdessä -yhteistyö opetti. Esiin nousi yhdessä tekemisen kulttuuri.

"Yhdessä syöminen on loistava yhteistyön aloittamisen tapa, koska se on helppoa ja arkista. Mutta näyttää siltä, että kun ennen haluttiin vanha isäntä pöydän päähän jakamaan ruokaa, niin nyt pidetään nyyttäreitä ja tavoitellaan risteilyemäntää, joka huolehtii, että kaikki viihtyvät ja pääsevät osallisiksi", Maunu pohtii.

Maunun mukaan tulevaisuudessa halutuimmat osaajat ovatkin niitä, jotka taitavat yhteistyön tekemisen tavat.

Monet Syödään yhdessä -hankkeen tapahtumat saavat jatkoa. Esimerkiksi Yhteismaa ry:n illalliset taivaan alla toteutetaan tänäkin vuonna ja Valion yhdessä pöydässä -kampanja jatkuu.

Kalevalanpäivästä on muodostumassa pysyvä rukiin ja ruokakulttuurin päivä ja elokuisena Luonnonpäivänä nautitaan mustikkapiirakkaa. Alko lupaa herättää eloon kekrijuhlan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit