Ihmiset & kulttuuri

Saunajooga, pulmatehtävät ja muut ohjelmapalvelut vetävät väkeä hirviravintolaan

Ihmiset & kulttuuri 09.03.2018 Hollola

Hollolan Hirven yrittäjät vannovat lähiruuan ja teemailtojen nimeen. Asiakkaat tavoitetaan parhaiten sosiaalisen median kautta.


Kari Salonen
Ilkka Sipilä perusti Hollolan Hirven vuonna 1999. Hän vetäytyi eläkkeelle ravintolan pyörittämisestä ja keskittyy oluen panemiseen ja matkailijoiden kylvettämiseen.
Ilkka Sipilä perusti Hollolan Hirven vuonna 1999. Hän vetäytyi eläkkeelle ravintolan pyörittämisestä ja keskittyy oluen panemiseen ja matkailijoiden kylvettämiseen.
Kimmo Aalto, Leena Steidle, Ville Pukero ja Ilkka Sipilä ovat yhtä mieltä siitä, että maaseutumatkailu saadaan nousuun ohjelmapalveluilla ja yritysten yhteistyöllä.
Kimmo Aalto, Leena Steidle, Ville Pukero ja Ilkka Sipilä ovat yhtä mieltä siitä, että maaseutumatkailu saadaan nousuun ohjelmapalveluilla ja yritysten yhteistyöllä.

Runsaat kaksi vuotta sitten paikallisia hirviherkkuja tarjoavassa Hollolan Hirvessä vaihtui komento. Yrittäjät Leena Steidle ja Ville Pukero vuokrasivat ravintolan sitä liki 20 vuotta pyörittäneeltä isännältä Ilkka Sipilältä.

Nyt Sipilällä on aikaa keskittyä oluen panemiseen ja matkailijoiden kylvettämiseen uudessa savusaunassa. Hänen kokemuksensa mukaan sauna halutaan yhä useammin liittää virkistystapahtumiin ja illanviettoihin.

”Tarkoitus olisi alkaa saunottamaan aasialaisia”, Sipilä suunnittelee. Metropoleista tulevat turistit vaipuvat melkein nirvanaan, kun saunan ikkunasta voi katsella kauriiden ruokintapaikalle, eikä maisemassa liiku yhtäkään ihmistä.

Saunan lisäksi asiakkaat kaipaavat ohjelmatarjontaa. Sitä hirvikartanolla riittää. Löytyy frisbeegolfia, kalliokiipeilyä, tarinapolku, maalaistalkoot, saunajoogaa, olut- ja kokkikoulu, tiimikilpailuja sekä sisätiloissa ratkottavia pulmatehtäviä. Teemailloissa väkeä vetävät musiikki ja stand up -koomikot.

”Harrastajat tulevat mieluusti esiintymään ruokapalkalla”, Steidle iloitsee.

Toiminnanjohtaja Kimmo Aalto maaseutumatkailua edistävästä Lomalaidun ry:stä on huomannut, että muutkin maaseutumatkailuyritykset ovat lisänneet teemailtojen, tuottajatorien ja muiden tapahtumien tarjontaa. Ohjelmapalveluista on tullut vetovoimatekijä.

Tilausravintolana toimivassa Hollolan Hirvessä riittää kesällä asiakkaita, kun taas talvet ovat hiljaisempia. Ajoittain ravintolassa järjestetään suosittuja avoimia päiviä, jolloin syömään voi piipahtaa kuka tahansa.

Ruuaksi keittiömestari Pukero loihtii hirviherkkuja modernilla otteella. Siitä osoituksena kahvipöydässä maistellaan nytkin nyhtöhirvipiirakkaa. Painotus on nykytrendien mukaisesti lähiruuassa ja omatekoisuudessa. Asiakkaat arvostavat, kun heille kerrotaan ruuan tarina.

Nykyään jokaisessa seurueessa on asiakkaita, joilla on gluteeniton tai vegaaninen ruokavalio. Myös heille Pukero valmistaa ruuat alusta loppuun. Ravintoloitsija, joka tarjoaisi kasvissyöjälle pelkkää salaattia, saisi julkiset haukut netissä.

Steidlen mukaan netti ja erityisesti sosiaalinen media on nyky-yrittäjälle paitsi paras markkinointikanava, myös toisinaan armoton, sillä yksikin negatiivinen kokemus jää kiertämään keskustelupalstoille.

”Emme ole saaneet yhtäkään valitusta ruuasta”, Steidle kiirehtii lisäämään.

Hän kertoo, että yhteistyö alueen muiden yrittäjien kanssa on kullanarvoista. Majoituspalvelut suosittelevat hirviravintolaa ja päinvastoin.

Maaseutumatkailuyritykset ovat toipumassa hiljaisista vuosista. Ilkka Sipilän mukaan vuoteen 2009 asti ryhmät olivat isoja ja yritysasiakkaita paljon. Taantuman myötä tilaukset vähenivät.

Vaikka piristymistä on havaittavissa, Steidlen mukaan yritysten budjetit ovat yhä niukkoja. Joskus työntekijät pistävät likoon myös omaa rahaa, jotta virkistystapahtumat toteutuvat.

Lisäksi yrityskulttuuri on muuttunut. Railakkaiden pikkujoulujen sijaan syödään korkeintaan joululounas tai korvataan juhlat työntekijöille jaettavilla bonuksilla.

Sen sijaan häitä vietetään amerikkalaiseen tyyliin isolla porukalla. Juhlissa panostetaan ennemmin ruokaan kuin runsaaseen juomatarjontaan. Sekös sopii Hollolan Hirvelle, jonka tilauskirjassa on mukavasti häitä ensi kesälle.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT