Ihmiset & kulttuuri

Jani Johansson on ilmetty Jussi Pöyröö – suosittu sarjakuvahahmo seikkailee nyt teatterissa

Ihmiset & kulttuuri 09.03.2018 Seinäjoki

Seinäjoen kaupunginteatterin Pöyrööt-näytelmä on nostalginen ylistys maaseudulle.


Johannes Tervo
Kovin on näköönen. Jussi Pöyröö on sarjakuvissa usein kädet lanteillaan. Jani Johansson on kopioinut asennon, vaikka se onkin pidemmän päälle ranteille aika rankka.

Kirkkaan oranssi Hankkijan lippis on painanut näyttelijä Jani Johanssonin otsaan selvän uran, vaikka hattu on ollut päässä vasta muutaman minuutin.

”Minulla on ihme kumipää. Jos pidän aurinkolaseja ylhäällä, niin pian on kolot otsassa”, Johansson nauraa ja hieroo päänahkaansa.

Näyttelijä on sonnustautunut pohjalaisen isännän luotto­univormuun. Hankkijan lippiksen lisäksi päällä on Jussi-­paita, siniset haalarit, villasukat ja keltaiset Crocsit. Samanlainen oli hänen edesmenneen setänsä kesäasu, tosin jalassa olivat nimikkokengät Reinot.

Johanssonin tarkoituksena ei ole kuitenkaan matkia setäänsä, vaan hän on Jussi Pöyröö, päähahmo Seinäjoen kaupunginteatterin uudessa näytelmässä. Ensi-iltansa Pöyrööt – Oikias oleminen saa lauan­taina.

Näytelmässä Jussi opettaa naapurin Makelle, kuinka ollaan oikeassa.

Lopullinen tavoite on löytää Makellekin emäntä.

Maaseudun Tulevaisuudenkin sarjakuvasivuilta tuttu Jussi Pöyröö on Johanssonin mukaan kekseliäs ja nokkela hahmo.

”Jussi on positiivinen ja lörppä­suinen, hän sanoo asiat siinä järjestyksessä, kun ne tulevat mieleen.”

Ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Kaukolampi on loihtinut täyspitkän näytelmän lyhyiden sarjakuvastrippien perusteella. Helppoa se ei ole ollut. Näytelmä on haluttu säilyttää sarjakuvamaisena, mutta myös pidempiä kaaria tarvitaan. Näytelmä tuskin olisi kovin viihdyttävä, jos se koostuisi pelkistä vitseistä.

Johansson kertoo, että sarja­kuvista on poimittu tiettyihin teemoihin liittyviä kaskuja, jotka on sitten liitetty yhteen. Lisää tekstiä ei ole kirjoitettu, kaikki repliikit ovat mukana alku­peräisissä sarjakuvissa.

”Toiminnalla ja reaktiolla tehdään täytettä”, Johansson selittää.

Seinäjoella nähdään Johanssonin mukaan nostalginen kuvaus maaseudusta ja puhdas­oppinen hyväntuulennäytelmä, jossa ei juuri konflikteja ole.

”Sanotaan, että suomalaiset ovat jäykkiä ja hiljaisia, mutta kyllä meistä löytyy se toinen puoli, joka osaa olla rento kaiken kylmyyden keskellä. Sekin puoli pitää muistaa. Jos Pöyrööt ja Pohjantähden alla asetetaan vierekkäin, ne ovat molemmat tosia kuvauksia Suomesta.”

Sekä Pöyrööt-sarjakuvissa että -näytelmässä pohjalainen murre on tärkeässä osassa. Jani Johanssonille se on ollut roolin hankalin asia, hän kun on kotoisin Jyväskylästä.

”Meillä on jyväskyläläinen Jussi, turkulainen Make ja salo­lainen emäntä. Onneksi on myös muutama paikallinen.”

Murretta on harjoiteltu yhdessä käsikirjoitusta lukemalla. Johanssonin yleisin virhe on vokaalin venyttäminen väärässä paikassa, mutta ei se menoa haitata, vaikka välillä vähän mokaisikin.

”Vauhdissa tulee virheitä, sillä tässä tahti on melkoinen. En lähde siihen pohjalaiseen rytmiin, joka on ihan kuin Juha Miedolla. Sarjakuvamaisuus pysyy, kun puhuu vikkelämmin kuin tämäntyyppinen isäntä oikeasti.”

Näytelmän murre jää Johanssonille myös helposti päälle. Välillä murretta lipsuu toisen esityksen aikana, usein myös vapaa-ajalla.

”Viime aikoina on tullut kuittia, että olen pohjalaistunut.”

Ammattinäyttelijä viettää niin paljon aikaa omassa teatterissa, että katsomoissa istumiseen ei oikeastaan ole mahdollisuutta. Viime vuonna Johansson näki yhden näytelmän oman teatterin ulkopuolella.

”Työviikko on kuusipäiväinen, eikä sunnuntaisin Suomessa esitetä mitään. Jos loma sattuu olemaan eri aikaan kuin jossain muussa teatterissa, voi mennä katsomaan teatteria, mutta kyllä tämä työ sitoo todella paljon.”

Pitkät työrupeamat esityskaudella tarkoittavat parin kuukauden kesälomaa. Sen Johansson viettää kesäteatterissa Riihimäellä.

”Se on kivaa vaihtelua ja toimii lomana. Esityksiä ei ole kuin parikymmentä, ne kyllä jaksaa, ja se on hauskaa tekemistä.”

Näyttelijä ei voi paeta ammattiaan edes vapaapäivinään. Seinäjoen kokoisessa kaupungissa monet kaupunkilaiset tunnistavat teatterin vakiokasvot, ja näyttelijän kanssa jäädään juttelemaan pitkiksikin ajoiksi.

Tutun näyttelijän näkeminen teatterin ulkopuolella saattaa välillä hämmentää katsojaa.

”Riihimäellä tein iltatöitä baarissa. Seisoin ovella, kun porukka tuli teatterista, ja he alkoivat ihmeissään kysellä, että enkö ollut juuri lavalla”, Johansson naurahtaa.

Näytteleminen alkoi kiinnostaa Johanssonia vasta lukioikäisenä, siihen asti pesäpallotreenit olivat pitäneet jyväskyläläisnuoren kiireisenä.

”Pesäpallo jäi ammattilaisuuden kynnyksellä pois. Harrastajateatterin kautta päädyin alalle.”

Kun ovet teatterikorkeakouluun eivät auenneet parilla yrittämisellä, Johansson päätyi opiskelemaan teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun ammattikorkeakoulussa. Näytteleminen piti hänet kuitenkin niin kiireisenä, että osa kursseista piti suorittaa korvaavin essein.

Koulunpenkiltä Johansson päätyi Kokkolan kaupungin­teatterin kautta Riihimäelle. Seinäjoen teatterissa hän on työskennellyt kohta kuusi vuotta.

”Seuraavaksi on vuorossa varmaan Savo tai Karjala”, näyttelijä nauraa.

Johanssonin vakituinen koti on edelleen Riihimäellä, siellä hän pyrkii käymään ainakin kerran kuukaudessa. Synnyinseudulleen Jyväskylään hän ei sen sijaan kaipaa, ainakaan toistaiseksi.

”Lapsena sanoin, että toive­ammattini on kulkuri. Enemmän se menee niin päin, että minulla on kaipuu aina uuteen paikkaan. Kotiseuturakkauden synnyttävä geeni minulta varmaan puuttuu.”

Johansson toteaa, että hänen kotinsa on siellä missä hattunsakin – my home is where my hat is. Tällä hetkellä se lakki sattuu olemaan oranssi Hankkijan lippis.

Pöyrööt – Oikias oleminen -näytelmän kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterissa 10.3.2018. Esitykset jatkuvat toukokuuhun.