Ihmiset & kulttuuri

Oksennuspussi oli ennen linja-autojen vakiovaruste

Ihmiset & kulttuuri 02.04.2018

Linjakasta menoa -näyttelyssä kerrataan suomalaisten linja-autojen historiaa.


Antti Kantola
Linja-autot olivat suurin henkilöliikenteen välittäjä Suomessa 1950-luvulla.

Linja-autoliikenne alkoi Suomessa kunnolla 1920-luvulla, mutta aluksi meno maanteillä oli varsin villiä. Samoja linjoja ajoi useampikin yrittäjä, ja lippujen hintoja pyrittiin polkemaan alas. Vuonna 1928 perustettu Linja-­autoliikennöitsijän liitto toi alalle järjestystä.

Linja-autolla matkustaminen ei ollut aluksi kovin tasaista tai mukavaa. Vanhimmissa busseissa ei ollut lainkaan seiniä, joten kyyti oli varsin vilpoista. Myöhemmin matkustusmukavuutta heikensivät muun muassa pakokaasut sekä monttuiset tiet siinä määrin, että oksennuspussit olivat linja-autojen vakiovälineitä.

1950-luvun Suomessa linja-autot olivat suurin henkilöliikenteen välittäjä, mutta 1960-luvulla yksityisautoilu alkoi yleistyä. Bussin vaihtaminen omaan autoon johti linja-autoalan kannattavuuden laskemiseen 1970-luvulla, mutta koulukyydit pitivät syrjäseutujen yrityksiä pystyssä.

Linja-autoliitto juhlii 90-vuotisjuhliaan Linjakasta menoa -näyttelyllä tieliikennealan museossa Kangasalalla. Myös 85-vuotias Matkahuolto on mukana näyttelyssä, jossa on esillä muun muassa 14 linja-autoa.

Linjakasta menoa -näyttely tieliikenteen alan erikois­museo Mobiliassa Kangasalalla 21.12. asti.