Ihmiset & kulttuuri

Vihaavatko feministit miehiä? – Kirjailijat alkoivat murtaa vanhoja myyttejä

Ihmiset & kulttuuri 14.04.2018

Eveliina Talvitien ja Maryan Abdulkarim kummastelevat feminismiin liittyviä ennakkoluuloja. Lopultahan siinä on kyse tasa-arvosta.


Kari Salonen
Eveliina Talvitie sanoo olleensa aina feministi, Maryan Abdulkarimkin liittää feminismin kotiinsa ja siellä opittuihin arvoihin. Lapsuudenkodissaan hän sai olla juuri sellainen kuin halusi. Koulun alettua olikin kummastus, kun häntä yritettiin survoa kiltin somalitytön rooliin.

1800-luvun lopulla Kuopiossa Kanttilan ovet olivat aina auki vieraille. Aikansa suuret kulttuurihenkilöt kokoontuivat Minnan salonkiin keskustelemaan kaikesta siitä, mikä maailmassa oli vinksallaan. Etenkin naisten asema oli lähellä Kanttilan hallitsijattaren Minna Canthin sydäntä.

Nyt ei kuitenkaan olla 1800-luvulla eikä edes Kuopiossa, vaan Helsingissä Bulevardin kahvisalongissa. Puheenaiheet ovat kuitenkin samat kuin yli sata vuotta sitten.

"Minna Canth on aikanaan kysynyt toteutuuko tasa-arvo koskaan. Ei ainakaan vielä ole", Eveliina Talvitie sanoo.

Ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen on yksi Talvitien ja pöydän ääressä istuvan Maryan Abdulkarimin yhteisistä esikuvista. Sen vuoksi he päättivät julkaista yhdessä kirjoittamansa kirjan Noin 10 myyttiä feminismistä juuri Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19. maaliskuuta.

"Se on pieni ele tienraivaajien suuntaan. Olemme molemmat hyötyneet siitä työstä, jota Minna Canth teki aikanaan. Olemme kulkeneet polkua, jota hän on ollut raivaamassa", Abdulkarim sanoo.

Teoksessaan kirjailijat purkavat yksitoista feminismiin liittyvää myyttiä. Väitteiden mukaan feminististä ei ole puolisoksi ja feminismi tappaa ilon elämästä sekä tavoittelee naisten ylivaltaa. Lista feministien kauhistuttavuudesta sen kuin jatkuu.

Abdulkarimin ja Talvitien puheenvuorot vuorottelevat kirjassa keskustelunomaisesti, kun he pilkkovat yksi kerrallaan myyttejä osiin.

Kirjasta tuttu vuoropuhelu jatkuu myös kahvisalongissa. Kun toinen päättää lauseensa, toinen nyökyttelee hyväksyvästi ja tarttuu uuteen yksityiskohtaan.

Varmasti yksi vanhimmista ja sitkeimmistä feminismiin liittyvistä myyteistä on mielikuva miehiä vihaavista naisista.

Abdulkarim myöntää, että feminismin historiassa on käytetty rajujakin sanakäänteitä, mutta lähtökohtaisesti feminismi ei kannusta vihaamaan minkäänlaisia ihmisiä. Se ei olisi kovin hedelmällinen maaperä keskustelulle ja yhteiskunnalliselle muutokselle.

"Ihmiset toimivat rakenteissa, joita he purkavat tai vahvistavat. Jos vihaa on, se kohdistuu rakenteisiin eikä yksittäisiin ihmisiin", Abdulkarim täsmentää.

Talvitie huomauttaa, että vaarallisin ajatus on ehkä silti kirjan viimeinen, yhdestoista myytti: "Feminismi on turhaa, koska Suomi on tasa-arvoinen maa".

"On vähän haastavaa lähteä keskustelemaan tasa-arvon edistämisestä ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä ongelmista, jos peruslähtökohta on, ettei ongelmaa ole missään", Talvitie sanoo.

Feministit puhuvat paljon rakenteista. Niitä on joka puolella, eikä niitä välttämättä osaa kyseenalaistaa, ellei oikein ala asiaa ajatella. Monia tapoja toistetaan vuodesta toiseen sen kummempia pohtimatta.

Esimerkiksi me too -kampanja on ravistellut ja murtanut juuri tällaisia rakenteita.

"Alistavat ja syrjivät toimintatavat perustuvat vaikenemiselle, uskotaan että sorretut vaikenevat", Talvitie sanoo.

Esimerkiksi seksuaalisessa hyväksikäytössä ja raiskauksissa häpeä on perinteisesti jäänyt uhrien kannettavaksi, minkä vuoksi tapauksista ei uskalleta kertoa edes poliisille.

Kun vaikkapa raiskauksen uhrilta aletaan tivata, mitä hänellä on ollut päällä tai miten hän on käyttäytynyt, sysätään vastuu ainakin osittain tapahtumasta uhrin kannettavaksi.

"Lähtökohta näyttää olevan se, että miehet ovat täysin kykenemättömiä hillitsemään seksuaalista viettiään esimerkiksi minihameisen naisen edessä", Abdulkarim sanoo.

"Se on aika ikävä kuva miehistä", Talvitie myötäilee.

Viime vuosina Suomessakin ovat yleistyneet sosiaalisessa mediassa pyöritetyt törkykampanjat, joissa joukko ihmisiä hyökkää järjestäytyneesti yksittäisen henkilön kimppuun. Viharyöppy voi alkaa vaikka yksittäisestä mielipidekirjoituksesta. Haistatteluviestit ja jopa suoranaiset uhkaukset saattavat hetkittäin tukkia digitaaliset postilaatikot.

Talvitiekin on saanut osansa asiattomista viesteistä.

"Kaikenlaista sitä saa, kun alkaa julkisesti niin sanotusti aukomaan päätään. Mutta toistaiseksi se ei ole vaikuttanut niin että olisin vetäytymässä pois."

Abdulkarimin kohdalla huomio kiinnittyy usein hänen ulkonäköönsä tai uskontoonsa. Hän on esimerkiksi saanut lukuisia tarjouksia lentolipuista Afrikkaan.

"En ole vielä ottanut tarjouksia vastaan, mutta ilmeisesti siellä olisi enemmän tarvetta feminismille kuin Suomessa", Abdulkarim naurahtaa.

Abdulkarimkaan ei ole alkanut piilotella mielipiteitään viestittelijöiden vuoksi. Sen sijaan hän suodattaa sosiaalisessa mediassa ala-arvoiset puheenvuorot pois näkyvistä. Asiallista keskustelua hän käy mieluusti aivan eri mieltä olevienkin kanssa, mutta kaikkea törkyä hän ei ota niskoilleen. Siihen hänellä ei ole mitään velvollisuutta.

1800-luvulla Minna Canth oli vahvasti naisasianainen, mutta 2010-luvulla feminismit keskittyvät muuhunkin kuin pelkkään sukupuoleen. Kaikki naisetkaan eivät ole keskenään samalla viivalla. Ihmisen kokemaan kohteluun vaikuttavat lisäksi muun muassa ihonväri, uskonto, mahdolliset kehitysvammat sekä seksuaalisuus.

Talvitielle ja Abdulkarimille feminismi on ennen kaikkea vapauttava ajattelutapa. Kaikki saavat toteuttaa itseään juuri haluamallaan tavalla, kunhan eivät satuta muita.

Suomessakin ihmisille asetetaan erilaisia odotuksia sen mukaan, mihin lokeroon heidät halutaan tyrkätä.

"Koulussa oletettiin, että olen kiltti pieni somalityttö", Abdulkarim muistelee.

Koko nuoruutensa hän pyrki täyttämään ihmisten odotuksia. Samalla hänen ohitseen liukui monia asioita, jotka häntä olisivat kiinnostaneet paljon enemmän kuin kiltin somalitytön rooli.

Kun hän vihdoin ymmärsi, että vika ei ollutkaan hänessä vaan muiden ihmisten odotuksissa, olo oli vapautunut. Hänen ei ollutkaan pakko mukautua siihen muottiin johon muut häntä survoivat, vaan hän saattoi alkaa seurata omia ajatuksiaan.

"Oivalsin, että saan olla minä, ja se on hyvä. Jos joku on pettynyt siihen, se on hänen pettymyksensä eikä minun tarvitse ottaa siitä vastuuta."

Aiheeseen liittyvät artikkelit