Ihmiset & kulttuuri

Seksuaalinen häirintä on yleistä hoitoalalla, selvitti Tehy

Ihmiset & kulttuuri 08.05.2018

Eniten seksuaalista häirintää tapahtuu kotihoidossa, ja se on yleensä sanallista.


Seksuaalinen häirintä työssä on monen hoitajan arkea. Lehtikuva/Roni Rekomaa

Huomattavan moni sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä on kokenut seksuaalista häirintää, selviää Tehyn kyselyssä. Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön kyselyyn vastanneista yli 40 prosenttia ilmoitti kokeneensa seksuaalista häirintää työssään.

Eniten häirintään syyllistyvät potilaat ja asiakkaat. Häirinnän kohteena ovat erityisesti nuoret työntekijät, ja häirintää kokevat niin naiset kuin miehet. Kyselyn mukaan häirintä on myös viime vuosina lisääntynyt.

Eniten seksuaalista häirintää tapahtuu kotihoidossa, ja se on yleensä sanallista.

Verraten harva on ilmoittanut häirinnästä työnantajalle, sillä vain 16 prosenttia kyselyyn vastanneista oli tehnyt ilmoituksen.

Kyselystä käy niin ikään ilmi, että vain pienellä osalla työpaikoista on ohjeet häirintään puuttumiseksi tai niiden olemassaolosta eivät työntekijät tienneet.

"Hoitotyössä ei pidä hyväksyä seksuaalista häirintää. Kaikki häirintä on saatettava työnantajien tietoon ja tarvitaan asenteisiinkin vaikuttamista, jotta työntekijät uskaltavat kertoa kokemastaan häirinnästä esimiehelle", sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tiedotteessa.

Tehyn kyselyyn vastasi maaliskuussa tuhatkunta järjestön jäsentä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT