Ihmiset & kulttuuri

Tuonti ajoi Friitalan nahkatehtaan ahtaalle

Ihmiset & kulttuuri 10.05.2018

Indonesialaisen vesipuhvelin nahasta valmistettu pikkeri pelasti Skandinavian tehdasteollisuuden sota-aikana.


Luvialaisen eläinlääkärin betonilla täyttämä hevonen oli 1940-luvulla nahkatehtaalla työvälineenä - sille sovitettiin satuloita, kertoo museoamanuenssi Ilkka Tarvainen.
Luvialaisen eläinlääkärin betonilla täyttämä hevonen oli 1940-luvulla nahkatehtaalla työvälineenä - sille sovitettiin satuloita, kertoo museoamanuenssi Ilkka Tarvainen.
Nahkasalkku kuuluu museon kokoelmiin.
Nahkasalkku kuuluu museon kokoelmiin.
Friitalan mainoksia.
Friitalan mainoksia.

Nahkavaatteet ovat arkipäiväistyneet osaksi katukuvaa.

Kotimainen nahan valmistus sen sijaan on kutistunut pieneksi. Ulvilassa Friitalan nahkamuseossa voi palata Suomen nahkateollisuuden loiston päiviin.

Friitalan tehdas oli aikoinaan Pohjoismaiden suurin nahkatehdas. Parhaimmillaan se työllisti 1 300 henkeä. Lisäksi yhtiöllä oli 450 myyntiagenttia Suomessa ja lisää maailmalla.

Entisen tehtaan tiloissa sijaitseva nahkamuseo esittelee nahan valmistuksen historiaa vuodesta 1892 alkaen. Silloin Arthur Hellman perusti Friitalan alueelle Ulvilaan nahkurin verstaan.

Aluksi vuodista valmistettiin isännille nahkoja, kertoo museoamanuenssi Ilkka Tarvainen.

Varsinaisen tehtaan ensimmäinen osasto oli vuonna 1900 perustettu valjastehdas.

Friitala patentoi vuonna 1935 Pakastus-kantosatulan, jossa pystyi kuljettamaan kaikkea mahdollista: aseita, vaatteita ja koneenosia. Puolustusvoimat tilasi niitä jatkosotaan 2 000 kappaletta.

Mitä kaikkea nahasta voi tehdä? Esimerkiksi vasaran peltisepälle ja lämpimät vaatteet moottoripyöräpoliisille.

Kirjan kannetkin haluttiin nahasta. 1970-luvulla tehtiin suurille kustantamoille tietosanakirjojen kansia. Helsingin 1975 Etyk-kokoukseen Friitala teki osallistujille lampaan­nahkaiset kongressisalkut.

"Tuotanto oli monipuolista. Koskaan ei oltu yhden tuotanto­linjan varassa", sanoo tehtaan vanhoja työntekijöitä haastatellut Tarvainen.

Friitala meni maailmalle jo varhain: Lontooseen avattiin ensimmäinen ulkomaan konttori 1950-luvulla.

"1970-luvulla mentiin mukaan kansainväliseen muotiin, mikä teki Friitalan nahasta maailmankuulun", Tarvainen kertoo.

Raaka-aine tuli enimmäkseen ulkomailta: vesipuhvelin nahkaa Indonesiasta, lampaan nahkaa Australiasta ja Uudesta-Seelannista, lehmän ja sonnin vuotia Etelä-Amerikasta.

Suomen teurastamoista hankittiin sonnin, lehmän ja lampaan nahkaa.

"Kotimaista nahkaa käytettiin paljon huonekalujen verhoilussa. Eduskunnan istuimet on verhottu kahteen kertaan Friitalan nahalla, 1930- ja 1970-luvuilla", Tarvainen kertoo.

Suomalaisen karitsan nahasta saatiin hyviä hansikkaita.

Arthur Hellman oli kiinnostunut lammastuotannon lisäämisestä ja rodun jalostamisesta, jotta saisi raaka-ainetta kotimaasta.

"Siannahkaa ei käytetty, sitä ei osattu nylkeä."

Arthur Hellmanin jälkeen tehdasta johtivat hänen poikansa Artturi Hellemaa ja seuraavassa sukupolvessa Arvi Hellemaa.

Alamäki alkoi 1980-luvulla, kun kaksi kolmasosaa Euroopan nahkatehtaista kaatui lamaan. Kiina, Turkki ja Irlanti toivat nahkaa markkinoille pilkkahinnalla. Rahan arvoon vaikuttanut valuuttakauppasysteemi oli viimeinen naula tehtaan arkkuun.

Nahan muokkaus loppui Ulvilassa vuonna 1993. 1999 avautui kaupungin omistama nahka­museo, jonka kokoelmissa on reilut 2 000 esinettä.

Friitala Fashion -osastosta muodostunut yritys on jatkanut toimintaansa. Sillä on neljä myymälää Lappeenrannassa, Rai­siossa ja Vantaalla. Suunnittelu on Suomessa ja osa käsilaukuista valmistetaan Suomessa, muut tuotteet Euroopassa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT