Ihmiset & kulttuuri

Arvio: Pekka Töpöhäntä näyttää kiusaajille pitkää nenää

Ihmiset & kulttuuri 11.06.2018

Laajasalon Huvilateatterissa Helsingissä on todellista kesäteatterihenkeä.


Tiina Oasmaa / Kylämetsä ry:n kesäteatteri
Pekka Töpöhäntä (Jaakko Tammi, keskellä) saa kylmän vastaanoton muilta kissoilta muuttaessaan uuteen kotiin.

Vaaleanpunaisen huvilan pihapiiri Helsingin Laajasalossa tarjoaa täydellisen näyttämön kesäteatterille. Vihreinä humisevien puiden takaa kimmeltää meri, ja taustalta kajahtaa lintujen viserrys.

Kylämetsä ry:n kesäteatteri vaalii muutenkin perinteistä kesäteatterihenkeä. Väliajalla grillataan makkaraa ja istutaan eriparisilla pihatuoleilla, lavasteissa on käytetty kierrätysmateriaaleja ja innokkaat vapaaehtoiset kukitetaan esityksen päätteeksi orvokeilla. Tällaisiin esityksiin valutetaan valtavasti työtunteja, kekseliäisyyttä ja ennen kaikkea rakkautta.

Gösta Knutssonin kirjoista tuttu Pekka Töpöhäntä on tarina ystävyydestä, erilaisuudesta ja siitä kuinka kiusaajille käy lopulta kalpaten. Pekka (Jaakko Tammi) joutuu uudella kotipihallaan Monnin (Jani Nikulainen) silmätikuksi. Voiko hännätön kissa tai korvaton koira olla lajitovereidensa veroinen?

Kesäteatterin tulkinta kissatarinasta on lämpöinen ja huumorilla maustettu. Käsikirjoitukseen on upotettu jopa muutamia aikuisille suunnattuja, kissamaisen viekkaita vitsejä. Paikalta poistuu väkisinkin hymy poskilihaksia kiristäen.

Jokainen kissa loistaa persoonallisuudellaan, mutta esityksen tähdeksi nousee Nikulainen lipevänä ja omaa häntää tuijottelevana Monnina. Myös jatkuvasti sanoissaan sekoilevat Pilli ja Pulla (Mirka Salo ja Virpi Tammi) ovat riemastuttavia.

Kaksituntinen esitys olisi kaivannut hieman ryhtiä muutamaan hidastempoisempaan kohtaukseen, joiden aikana yleisön keskittyminen alkoi herpaantua. Irralliseksi jäävä ivalaulu ei puolestaan tahtonut kuulua katsomon keskivaiheille asti, vaikka näyttelijät muuten selvisivät mikittömyydestään erinomaisesti.

Kylämetsä ry:n kesäteatterin Pekka Töpöhäntä on joka tapauksessa ehdottomasti kissamaisen kesäretken arvoinen kokemus.

Kylämetsä ry:n kesäteatterin Pekka Töpöhäntä Laajasalon Huvilateatterissa Helsingissä 12.8. saakka.