Ihmiset & kulttuuri

Suomen Ismo Sipeläinen neljäs Bocuse d'Orin Euroopan karsinnoissa – Kaikki Pohjoismaat kärjessä

Ihmiset & kulttuuri 13.06.2018

Ismo Sipeläinen selvitti tiensä Bocuse d'Or -loppukilpailuun, joka pidetään tammikuussa 2019 Lyonissa. Siellä ratkeaa kokkien maailmanmestaruus.


Riitta Mustonen
Ismo Sipeläisen (oik.) ja assistentti Johan Kurkelan lihavati sai kiitosta. Pääraaka-aineet olivat Fassona Piemontese -naudan filee, Sant’Andrea -riisi sekä vasikan kateenkorva.

Torinossa pidetyssä Euroopan osakilpailussa voiton vei Norja, hopeaa sai Ruotsi ja kolmanneksi tuli Tanska.

Kymmenen parasta lähtee Lyoniin – Pohjoismaiden lisäksi Ranska, Belgia, Unkari, Islanti, Iso-Britannia ja Italia.

Ismo Sipeläinen palkittiin lihavadistaan, jossa suomalaisuus näkyi alkukesän mauissa ja metsäsienissä. Itse vatikin oli hieno; sen olivat suunnitelleet Aalto-yliopiston opiskelijat Laura Meriluoto ja Klaudia Kasprzak koivuvanerista, lasista ja kuparista.

Suomi on ollut mukana Bocuse d’Or -kilpailussa 13 kertaa. Parhaiten on menestynyt Matti Jämsén, joka tuli neljänneksi vuonna 2015. Suomi on sijoittunut kahdesti viidenneksi ja kerran kuudenneksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit