Ihmiset & kulttuuri

Aarre: Luontonimet ovat trendikkäitä – Antaisitko lapselle nimeksi Havu, Kaarna tai Käpy?

Monet suomalaiset sukunimet on poimittu luonnosta. Myös etunimiä on haettu metsäisestä sanavarastosta. Luontonimet ovat nykyään yksi suurista etunimitrendeistä.
Kimmo Haimi
Etunimeksi käy kasvin osa, kuten Hako, Havu, Kaarna, Käpy, Naava tai Pihka.

Perheen kolme vanhinta tytärtä saivat nimekseen Pihla, Raita ja Selja. Heitä äiti kutsuu hellitellen puupäiksi. Muitakin puulajien nimityksiä on tyttölapselle voinut Suomessa antaa. Almanakasta löytyvät luonnonvaraiset Paju ja Tuomi sekä puutarhassa kasvatetut Kirsikka ja Tuija sekä Olivia. Pinja ei Suomen luonnossa pärjää, mutta nimenä se menestyy hyvin.

Useimmat puunimet ovat päätyneet naisten kantamiksi. Joidenkin mukaan on nimetty sekä tyttö- että poikalapsia, kuten Luumu, Kastanja tai Tyrni. Yleensä puiden nimet eivät ole soveltuneet etunimiksi, koska ne ovat vakiintuneet jo aikoja sitten sukunimiksi. Silloin niitä ovat kantaneet useimmiten miehet.

Sukunimiksi ovat päätyneet Honka, Mänty ja Petäjä samoin kuin Paju, Raita ja Salava. Miltei missä vain voi törmätä Katajaan, Kuuseen, Koivuun tai Leppään, eivätkä Jalava, Saarni, Tammi tai Vaahterakaan tuntemattomia ole.

Luontonimet ovat nykyään yksi suurista etunimitrendeistä. Nimeä etsittäessä ei tarvitse tyytyä vain kasvilajeihin, sillä luonteikas nimi voi olla myös kasvin osa, kuten havuiset Hako, Havu, Kaarna, Käpy, Naava tai Pihka.

Nimipäiväkalenteriin ovat vakiinnuttaneet paikkansa Hilla, Kanerva, Kielo, Talvikki, Vuokko ja Vanamo. Kalenterista ei sen sijaan löydy Karpaloa, Mustikkaa, Puolukkaa tai Vadelmaa, vaikka niitäkin on Väestörekisterin mukaan lapsille annettu, otaksuttavasti eniten toiseksi etunimeksi.

Kasvinimiä, kuten Kuisma, on miehillä vähän. Pojille annetaan luonnon- tai sääilmiöiden nimityksiä: Kare, Kari, Kuura, Myrsky, Pyry, Touko tai Tuisku.

Yksi metsänimi on nyt suosiossa yli muiden. Tiedätkö, mikä nimi? Lue se Aarteen artikkelista, josta selviävät myös kymmenen suosituinta säänimeä 2010–2018.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aarre: Vastuullinen vesilinnustaja käyttää apunaan noutavaa koiraa – se löytää saaliin tiheästäkin kaislikosta

Aarre: Ahvensaalis mielessä? Näillä vinkeillä onnistut ahvenen pyynnissä

Aarre: Ruusuja ruuaksi – näin hyödynnät pahamaineisen kurtturuusun ja muut luonnonruusut keittiössä