Ihmiset & kulttuuri

Navettaan perustettu sisustusliike pärjää omaleimaisuudella – "Kukaan ei tule minkään tavanomaisen perään"

Sisustussuunnittelija Annarina Yöntilän mielestä maaseudulla yrittäjän täytyy tehdä jotain niin erikoista, että sen takia matkustetaan vaikka 500 kilometriä.
Sanne Katainen
Annarina Yöntilä on pyörittänyt Adalmiinan Helmi -kauppaa talonsa navetassa vuodesta 2004 lähtien. Nyt hän suunnittelee muuttoa uuteen kotiin, mutta sen pihapiiriin hän ei enää aio kivijalkaliikettä perustaa. Ehkä vuorossa on pelkkä verkkokauppa ja muualla sijaitseva liiketila.

Kun avaa ja sulkee Toikkalan Alastalon ulko-oven, siitä kuuluu aivan omanlaisensa ääni. Paimiolaisessa talossa asuvan sisustussuunnittelija Annarina Yöntilän mielestä ääni on ihana, aivan erilainen kuin siinä pienessä rintamamiestalossa, josta hänen perheensä muutti nykyiseen kotiinsa 18 vuotta sitten.

Vuonna 1881 rakennettu talo on rakkaudella remontoitu ja hyvällä silmällä sisustettu. Yöntilä ei ole juossut itse kasattavan pikakalustuksen perässä, vaan odottanut sopivia huonekaluja niin kauan kuin on tarvinnut.

Nykyään Yöntilää pidetään vanhojen talojen sisustamisen asiantuntijana, mutta toista se oli 18 vuotta sitten.

Kun Yöntilä osti miehensä kanssa talon Paimiosta, ei heillä kummallakaan ollut kokemusta vanhojen talojen kunnostuksesta.

"Tehtiin se klassinen ja mentiin K-rautaan kysymään pinkopahvia. He sanoivat, ettei sellaista suositella tänä päivänä enää olenkaan, ja sitten siirryimme gyproc-keskusteluihin", Yöntilä muistelee.

Onneksi Yöntilän käteen sattui heti epäonnisen kauppareissun jälkeen vanha aikakauslehti, jossa kerrottiin vanhojen talojen kunnostukseen erikoistuneesta liikkeestä. Innostuksen rinnalla kasvoi myös osaaminen.

Perhe oli ostanut talon joulun jälkeen, ja jo tammikuun puolivälissä oli kirvesmies paikalla. Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa marraskuussa, ja seuraavana kesänä tehtiin vielä ulkoremonttia.

Sisustuskin saatiin nopeasti kohdilleen. Joitain tekstiilejä lukuun ottamatta talossa näyttää tällä hetkellä suunnilleen samalta kuin vuonna 2006.

"En vehtaa sisustuksen kanssa, huonekaluvalssi on minulle ihan hirvittävä sana. Kun johonkin tulee tavara, siinä se pysyy."

Muutto Paimioon tarkoitti Yöntilälle myös toista suurta elämänmuutosta. Vuonna 2004 hän avasi pihanavettaan antiikkiin keskittyneen Adalmiinan Helmi -liikkeen, joka myöhemmin keskittyi myymään sisustustuotteita.

Putiikin perustaminen keskelle kukkeinta maaseutua ei ollut kaikkein helpoin uravalinta, vaikka paikalle pääseekin helposti autolla.

"Viidentoista vuoden aikaan minulta on kysytty satoja kertoja että käykö täällä koskaan ketään."

Yöntilän mielestä maaseudulla yrittämistä pelätään turhaan. Jos omalla kylällä ei ole tarpeeksi asiakkaita, täytyy tehdä jotain, mikä houkuttelee ihmisiä kauempaakin.

"Kukaan ei tule minkään tavanomaisen perään. Jos kahvilassa on ihan hyvät pullat, niitä ei kukaan lähde syömään niitä 500 kilometrin päästä. Kahvilassa täytyy olla erityishyvät pullat ja ihan käsittämättömän kaunis kattaus."

Yöntilä pitää Adalmiinan Helmeä auki muutamina päivinä viikossa, mutta verkkokaupan kautta tulee tasaisesti tilauksia. Epäilijöitä on kaikesta huolimatta edelleen, vaikka sisustussuunnitteluun laajentaneella Yöntilällä olisi asiakkaita enemmän kuin vuorokauden tunnit antavat myöten.

"Olen tehnyt muutamia miljoonia liikevaihtoa tässä navetassa, en jaksaisi enää sitä loputonta ihmettelyä."

Osan sisustusvimmastaan Yöntilä on taatusti perinyt mummiltaan. Tälle oli tärkeää, että jokainen verho ja kukkamaljakko oli juuri sopivassa asennossa. Yöntilä oppi jo varhain korjailemaan mumminsa kodin sisustusta, niin että se miellytti isoäidin silmää.

Sama huolellisuus jatkuu myös Yöntilän omassa kodissa. Lapset ovat saaneet laittaa julisteita huoneissaan vain yhdelle seinälle, eikä Yöntilä kestä talossaan esimerkiksi tulppaaneja vaan tuo keväällä kotinsa kaunistukseksi mieluummin vaikka persiljakimpun.

Appelsiineja Yöntilä voi pitää esillä vain syksyn pehmeässä valossa, kevään kelmeässä kajossa ne näyttäisivät hänestä kammottaville.

Yöntilälle hänen omat sisustussääntönsä ovat loogisia, mutta on niille joskus pyöritelty silmiäkin.

"Suomessa visuaalisuus on aina ollut sellainen turhanpäiväinen juttu. On muka hirveä mäkättäjä, jos pitää olla kaikki juuri silmälle hyvin."

Yöntilä hyödyntää pihansa kasveja kodin somistamisessa, ja hän toivoo, että niin voisi jatkua aina.

"Pelkään kauheasti tilannetta, että en vanhana pysty vaikuttamaan ympäristööni. Että kökötän jossain huoneessa liikuntavammaisena, eikä minulla olisi ihmistä, joka ymmärtäisi miten päin sen pytyn pitäisi olla. Se olisi aivan kauheaa."

Vaikka 1800-luvun lopun talo on ollut perheelle rakas koti, on kaikki muuttumassa pian. Suuri omakotitalo on myynnissä.

Yöntilä olisi halunnut asua perheen kotitalossa kunnes kaikki lapset ovat muuttaneet omilleen, mutta sitten hänen miehensä sairastui. Hänellä todettiin rasvakasvain. Se ei ollut hengenvaarallinen, mutta vaati leikkausta.

"Kolme vuotta sitten Olli-Pekalta leikattiin kädestä seitsemän kiloa pelkkää rasvaa pois. Leikkaus oli niin iso, että se aiheutti käteen isoja hermovaurioita."

Joinain päivinä mies ei pysty edes aurinkovarjoa avaamaan, joten suuri osa taloon liittyvistä vastuista on kaatunut Annarina Yöntilän harteille. Se tuntuu nyt liian paljolta, kun on kauppa ja muutkin työt vielä päälle, ja miestä odottaa tulevaisuudessa toinenkin leikkaus.

Vaikka Toikkalan Alastalo on ainutlaatuinen, ei Yöntilä murehdi muuttoa.

"Ihmiset muuttavat koko ajan. Ei kukaan ihmettele, jos joku muuttaa kerrostalosta toiseen."

Kaupunkiin Yöntilä ei ole muuttamassa, eikä uudiskohdekaan houkuttele, ellei se olisi rakennettu perinteisin menetelmin. Kivinavettaan rakennetusta loft-asunnosta hän haaveili jo nuorena, mutta se haave tuskin toteutuu, kuten ei unelma Turkuun palaamisestakaan.

Monia asumiseen liittyviä haaveita Yöntilällä kuitenkin on, ja eräs tavattoman upea talo on jo katsastettunakin.

"Täytän pian 50 vuotta. Tässä kohtaa tajuaa, että loputtomiin ei ole varaa haaveilla, vaikka olen vielä nuori. Nyt tiedän, että tuskin 65-vuotiaana jaksan enää remontoida mitään. Jos on vielä jotain haaveita, niitä kannattaa alkaa pohtia."

Lue lisää

Nuoret yrittäjät tuovat maaseudulle tulevaisuutta ja toivoa – kuuntele kolumni Simo Rallin kertomana

Aika entinen ei koskaan enää palaa

Työtapaturma vei Iiro Heikkilältä käden, mutta rohkaisi myös toteuttamaan suuren unelman – pienpanimon oluet saavat makunsa mummolan raparpereista ja avomaankurkuista

Tämä hevosyrittäjä siivoaa mieluummin karsinoita kuin ratsastaa: "En ollut koskaan heppatyttö enkä ole oikeastaan nytkään"