Ihmiset & kulttuuri

Loppuunmyydyssä huulipunassa näkyy kemianteekkarin kädenjälki

Kaisa Syrjänen

Ostaisitko luonnonaineista valmistetun huulipunan, joka on pakattu kauniiseen koivupuiseen hylsyyn?

Aika moni ostaisi.

Havu Cosmetics -yrityksen valmistama ja verkkokaupassaan myymä huulipunaerä myytiin loppuun vuorokaudessa.

20-vuotias Lumi Maunuvaara vaikuttaa vähän häkeltyneeltä tuotteen saamasta suosiosta.

Iltalehden nettisivuilla ilmestynyt juttu huulipunasta oli tärkeä myynnin vauhdittaja, mutta oli vähällä, että koko juttu olisi jäänyt ilmestymättä. Eräs Maunuvaaran ystävä oli ehdottanut paria päivää aikaisemmin, että huulipunamerkin lanseerauksesta kannattaisi kirjoittaa tiedote ja lähettää se iltapäivälehden toimitukseen.

Tiedote pani pyörät pyörimään.

Vaikka olihan jo aikaisemminkin tiedossa, että kaunis huulipunapuikko saattaisi kiinnostaa monia. Se esiteltiin vuosi sitten Habitare-messuilla, ja heti messujen jälkeen tunnetusta brittiläisestä Wallpaper-lehdestä otettiin yhteyttä Maunuvaaraan ja kyseltiin lisätietoja huulipunasta. Silloin ei vielä ollut paljon kerrottavaa. Huulipuna ei ollut kaupallisessa tuotannossa, eikä Maunuvaaralla ollut yritystä.

Oli vain kiinnostava liikeidea.

Sellutehdas on mun painajainen!

Tänä syksynä Maunuvaara on paitsi oikea yrittäjä myös kolmannen vuoden bio- ja kemiantekniikan opiskelija Aalto-yliopistossa. Sivuaineenaan hän lukee muotoilua.

Kun Aalto-yliopistoa muodostettiin, entiset Teknillinen korkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Kauppakorkeakoulu yhdistettiin. Silloin julkisuudessa puhuttiin paljon, kuinka opiskelijoiden mahdollisuudet yhdistellä opintoja eri aloilta paranevat.

Maunuvaara on siis varsinainen unelmaopiskelija vuodesta 2010 asti toimineessa Aalto-yliopistossa.

Puunjalostustekniikka, jota moni sellu- ja paperitehtaan johtajakin on aikoinaan opiskellut, on nykyisin osa bio- ja kemiantekniikan pääainetta. Maunuvaara ei kuitenkaan tavoittele sellutehtaan johtajan pallia.

"Sellutehdas on mun painajainen!"

Kari Salonen
Lumi Maunuvaaran yritys teki ensimmäisen myydyn huulipunaerän Otaniemen kampuksen laboratorioissa. Nyt suunnitelmissa on tuotannon laajentaminen.

Idea huulipunasta syntyi vuosi sitten kesällä ChemArts-opintokokonaisuutta suorittaessa. Se on kolme kuukautta kestävä kesäkurssi, jolle saavat osallistua Aalto-yliopiston kemiantekniikan ja muotoilun opiskelijat. Maunuvaaran kurssilla osallistujia oli vajaat parikymmentä, valtaosa muotoilun puolelta.

Kurssin tehtävänanto oli yksinkertainen: "Tehkää oma projekti."

Maunuvaara oli innoissaan. Alusta alkaen oli selvää, että hänen projektinsa olisi luonnonkosmetiikkaa. Maunuvaara tilaili erilaisia luonnonvahoja ja -rasvoja ja käytti kesän tiedejulkaisujen lukemiseen ja tuotteiden ominaisuuksiin perehtymiseen.

"En ole asiantuntija kertomaan, mitä kenenkin pitää käyttää. Mutta jos itse teen kosmetiikkaa, haluan tehdä sellaista, jonka puhtaudesta ja luonnollisuudesta olen varma."

Maunuvaaran mielestä kemiantekniikan opiskelu on oiva tausta luonnonkosmetiikan parissa työskentelyyn. Netissä on valtavasti kirjoituksia, joista paistaa läpi, ettei kemia ole hallussa.

"Siellä droppaillaan sanastoa. Saatetaan sanoa esimerkiksi, että tuotteessa on 'ihania peptidisidoksia'. No, niitä on kaikissa proteiineissa, eikä peptidisidoksilla ole sellaista parantavaa vaikutusta, josta tuon tyylisillä mainoslauseilla pyritään luomaan mielikuvaa."

Syntyi siis huulipuna, jonka ainesosalista on tekijällään hallissa. Huulipunissa on jojoba-, manteli- ja risiiniöljyä, auringonkukka-, mehiläis- ja karnabauvahaa, silikaa sekä kaoliinia. Pigmentteinä on käytetty titaanidioksidia, rautaoksideja ja ultramariinia.

EU-lainsäädännön mukaan kaikkien ainesosien pitää olla kosmetiikkahyväksytettyjä. Siitä seuraa, että kaikki kosmetiikka valmistetaan rajatusta – vaikkakin laajasta ja koko ajan laajenevasta – määrästä ainesosia. Jos haluaa ottaa käyttöön uuden, edessä on kallis lupaprosessi. Sellaista aloitteleva yritys ei yleensä tee.

Kaisa Syrjänen
Huulipunaa on valmistettu toistaiseksi kolmessa eri värissä: tummana, nudena ja punaisena.

Kurssin päätyttyä oli aika ottaa seuraava askel.

"Opiskelukaverini Tatu Fontell ehdotti viime vuoden lokakuussa, että perustetaan firma. Mä olin ensin että 'Miksi?' ja sitten että 'Joo, perustetaan vaan!'"

Maunuvaaralla olisi riittänyt opinnoissaan tekemistä, ja niiden päälle tuleva lisästressi tuntui ensin ikävältä. Fontell oli kuitenkin nähnyt, että liikeidea olisi loistava. Myös Wallpaper-lehdessä huulipunasta herännyt kiinnostus auttoi vakuuttamaan Maunuvaaran.

Maunuvaara ja Fontell googlailivat yhdessä, miten yritys perustetaan. Sitten alkoi paperityö.

"Ehkä siinä on samalla oppinut jotain yrittämisestä. Mä en oo kaikista bisnesajattelijoin, vaan olen visioija."

Yrityksen brändin rakentamista pidetään yleisesti vaikeana, mutta Maunuvaaran mielestä se ei ole ainakaan tähän mennessä ollut sitä.

Kun yritys oli saatu pystyyn, Maunuvaara ja Fontell sopivat, että ensimmäinen huulipunaerä tulee myyntiin seuraavana kesänä.

"Laitoimme itsellemme takarajaksi 31. heinäkuuta. Huulipuna tuli myyntiin 7. elokuuta."

Ensimmäinen huulipunaerä oli omatekoinen ja pieni. Myös huulipunapuikkojen hylsyt olivat käsityötä, Maunuvaaran ideoimat ja puuseppä Amanda McPartlinin valmistamat.

Havu Cosmetics antaa erittäin ammattitaitoisen vaikutelman esimerkiksi nettisivuillaan. Maunuvaara kertoo niiden olleen tähän mennessä isoin investointi.

Ystävät ja ystävien ystävät ovat olleet huulipunahankkeesta innoissaan, ja Maunuvaara kiittelee yrityksen saaneen heiltä paljon apua.

Seuraavaksi on aika miettiä tuotannon laajentamista.

"Henkilökohtainen toiveeni on saada tuotantolinja Suomeen, mutta väliaikaisratkaisuita on vireillä. Toivoisin myös kivijalkamyymälää", Maunuvaara visioi.

On selvää, että Havu Cosmetics jatkaa värikosmetiikan parissa. Huulipuniin on suunnitteilla lisää värejä. Lisäksi tuotantoa voisi laajentaa puutereihin, poskipuniin ja luomiväreihin – jollain aikataululla, sillä opiskellakin pitäisi.

"Melkein kaikki luonnonkosmetiikkayritykset tekevät rasvoja, mutta kookosöljyä ei tarvitse ostaa kalliissa purkissa, sen saa K-kaupasta", Maunuvaara näpäyttää.

"Värikosmetiikka on rehellistä."

Kari Salonen
Lumi Maunuvaara haluaa tehdä kosmetiikkaa, jonka puhtaudesta ja luonnollisuudesta hän voi olla varma.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

"Aloin miettiä, että haluanko todella iholleni synteettisiä säilöntäaineita, hajusteita ja parabeeneja?" – alansa pioneeri luottaa luonnon tehoaineisiin

Luonnonkosmetiikka on vahvassa nousussa - Katso lista kotimaisista valmistajista

Kotimainen luonnonkosmetiikka myy hurjaa vauhtia — 90 prosenttia yrityksistä uskoo kasvuun