Ihmiset & kulttuuri

Kauniit naiset tyllihameissa tuottavat maatilojen lapsille hyvää

Hauskanpidoksi tarkoitetuista pin up -kuvauksista alkunsa saanut ahaa-elämysten sarja laajeni kalenteriksi, joka viedään käsistä.
J.Pihlaja / www.Topfocus.fi
Maitotilojen emäntien virkistyspäivä poiki hyväntekeväisyyskalenterin. Sabine Holma (vas), Merja Keisala ja Jaana Holkko osallistuivat kuvauksiin innolla.

"Suurin osa enemmän tai vähemmän fiksuista tempauksista saa nykypäivänä alkunsa internetin ihmeellisestä maailmasta", toteaa Sabine Holma, nainen Maitotilojen emännät tekemässä hyvää -kalenterin takana.

"Maitotilojen emännät -Facebook-ryhmässä keskustellaan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Keskustelu valokuvauksista laajeni huomenkuviin, johon minä hieman varttuneempana naisena totesin, miten ihana olisi kokeilla 50-luvun tyylisiä kuvauksia", Holma selventää.

Kun useat emännät kertoivat haluavansa mukaan kuvauksiin, idea alkoi jalostua. Itseään helposti yllytettäväksi ihmiseksi kuvaileva Holma alkoikin pian etsiskellä kuvaajaa.

Aluksi tarkoitus oli vain pitää hauskaa, pientä luksusta maatilan arjen keskelle. Kuvauspaikaksi valikoitui Mäki-Koiviston tilan peltolato Teuvan Norinkylässä, josta kuviin saatiin maalaistunnelmaa.

Kuvauksista kiinnostuneita Etelä-Pohjanmaan emäntiä oli runsain joukoin.

"Lopulliseen kuvauspäivään oli tulossa 20 naista. Varsinaisen päivän aamulle olikin sattunut lehmien poikimisia ja muuta maatiloille arkista pakottavaa puuhaa, minkä vuoksi muutama joutui perumaan osallistumisensa. Kuviin asti ehti lopulta seitsemäntoista naista", Holma toteaa.

Ottohetkellä kuvattavilla oli vielä ajatus, että tuotokset laitetaan esille vain kotialbumiin. Mallit maksoivat itse kampaukset ja meikit, puvuista osa oli mallien omia, osa lainattuja.

Vaikka mallit olivat ensikertalaisia, sitä ei kuvista huomaa.

"Top Focusin kuvaaja Jani Pihlaja on pin up -kuvien ammattilainen. Monet jännittivät, osaavatko he olla kuvissa oikein, mutta kuvaajan ohjeet olivat äärettömän hyviä. Kuvissa oli loppujen lopuksi helppo olla", Holma kiittelee.

Kalenterin syntyä Holma kuvailee ahaa-elämysten sarjaksi.

"Kun kuvia otettiin, aloimme miettiä, miksi pitäisimme niitä vain itsellä. Siinä kehittyi idea kalenterista."

"Seuraava ajatus oli, mitä tekisimme kalentereiden myynnistä saatavilla rahoilla. Pienen miettimisen jälkeen päätimme lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen", hän lisää.

Lahjoituskohdetta ei ollut vaikea päättää. Vaikka lahjoitettavat summat eivät ole suuria, voidaan jo pienellä tehdä hyvää pienille ihmisille.

Maitotilojen emännät jakavat tulevan lahjoituspotin puoliksi. Toinen puoli lahjoitetaan Seinäjoen keskussairaalan lastenosastolle.

Toinen lahjoituskohde on maatilojen lasten aktiivipäivä Duudsonit Activity Parkissa.

"Tiloilla taloudellinen tilanne on ollut huono parin viime vuoden ajan. Lapset ovat kärsineet esimerkiksi monien perheen yhteisten retkien jäätyä väliin maatalouden tilanteen takia", Holma perustelee.

Sponsoreiden kustantamien kalentereiden kysyntä yllätti idean kehittäjän.

"Tilasimme aluksi 250, ja olin senkin määrän suhteen skeptinen, että mahtaakohan jäädä käsiin. Kalenterit kuitenkin myytiin loppuun jo ennen niiden saapumista painosta. Tilauksessa on toinen samankokoinen erä, joka niin ikään on myyty muutamaa kappaletta vaille loppuun", Holma kertoo.

Kalentereita on vielä saatavilla ennakkotilauksella 15.11. asti.

Vaikka kuvat ovatkin upeita, voi suurin syy kiinnostukseen olla tuoton lahjoituskohde.

"Lapset ja lastensairaala ovat ihmisten sydäntä lähellä. Se saa ihmiset liikkeelle."

Myynnistä huolehtivat mallit itse.

"Lähetin jopa Vuotsoon kolme kalenteria. En tunne sieltä ketään, mutta kolme kalenteria sinne meni", Holma toteaa naurahtaen.

Lue lisää

Maitotilan emännät lähettivät päättäjille kirjepostia – "Tilanne on kestämätön"

Fiftarikaupan vaateyrittäjä maaseutukunnasta: "Olen yrittänyt, onnistunut ja epäonnistunut"

Traktorimarssi askel askeleelta: Valtava innostus yllätti kaikki, Helsinki vastaanotti avosylin

Mavi-johdon erosta kirjevyöry Maitotilan emänniltä