Ihmiset & kulttuuri

Vuoden isä palkinto luovutettiin kolmelle aktiiviselle isälle – yksi palkituista on MT:stä tuttu

Ihmiset & kulttuuri 08.11.2018

Valitut ovat toimineen isän ja miehen mallina omille sekä muiden lapsille.


Sami Perttilä / Sosiaali- ja terveysministeriö
Vuoden isä 2018 -palkinnon saivat Kais Zaya (vas.), Topi Linjama ja Risto Tuominen.

Turkulaiselle Kais Zayalle, lempääläiselle Risto Tuomiselle ja joensuulaiselle Topi Linjamalle myönnettiin torstaina Vuoden isä -palkinnot.

Tänä vuonna valinnoissa painotettiin isien aktiivisuutta. Valitut ovat toimineen miehen ja isän mallina niin omille kuin muidenkin lapsille. Tänä vuonna keskiössä olivat myös isien pitämät perhevapaat.

Irakilaislähtöinen Zaya on järjestänyt lapsille vapaa-ajan kerhotoimintaa ja valmentanut jalkapalloa. Hän on myös rohkaissut muita isiä osallistumaan kodin ja koulun yhteistyöhön.

Tuominen on käynnistänyt ja vetänyt isäryhmiä tuoreille isille neuvoloissa Tampereella ja Lempäälässä kahden vuosikymmenen ajan. Nykyään isäryhmät ovat osa neuvolan toimintaa valtakunnallisesti.

Linjama on puolestaan kasvattanut tietoisuutta isyyden ja perheystävällisyyden huomioimisesta työelämässä. Hän on ollut muun muassa perustamassa Lapselliset miehet -blogiyhteisöä.……

Linjama on kirjoittanut myös MT:n Viikonvaihteeseen Isien juttuja -palstalle.

Palkinnonjakotilaisuudessa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko esitti isänpäivän korottamista viralliseksi liputuspäiväksi. Nykyään liputus isänpäivänä on vakiintunut käytäntö, mutta sitä ei äitienpäivän liputuksen tapaan mainita liputusasetuksessa.

Vuoden isä -palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2006. Palkinnon jakamisen valmistelu on tehty Väestöliiton johdolla.…

Lisätty 14.30 tieto, että yksi palkituista, Topi Linjama on MT:stä tuttu.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT