Ihmiset & kulttuuri

Kouvolassa sijaitseva Arboretum Mustila on valittu Vuoden retkipaikaksi

Ihmiset & kulttuuri 10.01.2019

Kolmen parhaan joukkoon pääsivät myös Lemmenjoki Inarissa ja Norppapolku Puumalassa.


Tomi Pohja
Vuoden retkipaikka 2018 -äänestyksen voittajaksi on valittu Arboretum Mustila Kouvolassa.

Vuoden retkipaikka 2018 -äänestyksen voittajaksi on valittu Arboretum Mustila Kouvolassa. Toisen sijan nappasi Lemmenjoki Inarissa ja kolmanneksi tuli Puumalan Norppapolku.

Retkipaikka.fi-sivustolla järjestetyssä kilpailussa ehdokkaita oli kaikkiaan 11 kappaletta, ja sivuston lukijat antoivat ääniä yhteensä 4 919. Kilpailu oli tällä kertaa harvinaisen tasainen.

Arboretum Mustila sai 804 ääntä, eli 16,3 prosenttia kaikista äänistä. Tämä alppiruusuistaan, atsaleoistaan ja ihmeellisistä havupuumetsiköistään tunnettu retkikohde on maamme vanhin puulajipuisto.

Toiseksi sijoittui Lemmenjoki Inarissa, saaden 714 ääntä eli 14,5 prosenttia äänistä. Legendaarisen Lemmenjoen varrella on useita hienoja nähtävyyksiä, kuten Kaapin Jounin kenttä, Joenkielinen ja Ravadasköngäs.

Kolmanneksi tuli Puumalan Norppapolku 685 äänellään eli 13,9 prosentin ääniosuudella. Reitti johdattaa kulkijan Saimaan kauneimpien maisemien äärelle ja antaa veneettömällekin mahdollisuuden nauttia maamme suurimman järven lumosta täysin siemauksin.

Tiukassa kisassa neljänneksi sijoittui Kokkolan Laajalahti saaden 12,6 prosenttia äänistä. Laajalahti on retkeilijän ja uimarin dyyniparatiisi. Viidenneksi sijoittui Saaren kansanpuisto Tammelassa 10 prosentin äänisaaliillaan.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT