Ihmiset & kulttuuri

"Taistele Karhu" Kauhajoen uskolliset fanit reissaavat joukkueen perässä

”Joukossa on paljon maanviljelijöitä. Sen huomasi viime keväänä, kun kylvökoneet seisoivat pellolla finaalireissujen aikana.”
Johannes Tervo
Karhubasketin kannattajaryhmästä irtoaa ääntä. Eturivissä vasemmalta kannustavat Susanna Lager, Lea Kunnaspuro, Pekka ja Jere Kallio-Kujala. Keskirivissä iloitsevat Sanna Loukko, Leena Koivumetsä, Janne ja Merja Yli-Korhonen sekä ylärivissä Arto Kuusisto ja Pauli Mäki-Mikkilä.

”Taistele Karhu, tam-tam-ta-tam-tam”. Rumpu paukkuu ja äänijänteet ovat kovilla, kun oranssinvärinen Karhubasketin kannattajakatsomo kannustaa omiaan Kauhajoen liikuntahallissa.

Ei jää epäselväksi, mistä löytyy Korisliigan äänekkäin ja isoin kannattajaryhmä.

Karhu Basket Fan Club sai alkunsa vuonna 2015, kun seuran silloisen päävalmentajan avovaimo ehdotti seuran pitkä­aikaisille kannattajille Pertti Holmalle ja Tuomas Kujanpäälle, että he järjestäisivät fanibussimatkan.

Kuten niin usein käy, tämäkin touhu karkasi lapasesta.

”Teimme viime kaudella 11 fanireissua, joissa oli toista tuhatta matkustajaa. Bussin matkamittariin kertyi 13 000 kilometriä”, kannattajaryhmän vetäjä Tuomas Kujanpää luettelee.

Innokkaimmat fanit seuraavat Karhubasketia ulkomaille saakka. Syksyllä Romaniassa pelattuun Mestarien liigan karsintaotteluun matkusti kymmeniä kauhajokelaiskannattajia.

”Kolmekymmentä Karhu-fania vastaa 800:aa kouvolalaista. Kun olemme vieraspeleissä, niin kotikatsomokin syttyy kannustamaan omiaan”, Kujanpää kertoo.

Karhubasketin kannattajat ovat hyvämaineisia. Reissuilla ei rellestetä eikä katsomosta koskaan huudella rumia.

”Pelissä huudamme kilpaa muiden faniryhmien kanssa, mutta kentän ulkopuolella olemme ystäviä. BC Nokian rumpali on ollut lyömässä rytmiä meidän fanimatkoilla”, Kujanpää kehuu.

Koripallo on lisännyt yhteisöllisyyttä paikkakunnalla. Monet asukkaat ovat tutustuneet toisiinsa koriskatsomossa. Nyt he vaihtavat kuulumisia kylällä nähdessään.

Myös pelaajien ja kannattajien välille on syntynyt ystävyyssuhteita.

Joukkueen ulkomaalaisvahvistukset Bojan Sarcevic, Greg Mangano ja Rene Rougeau käyvät saunomassa ja uimassa avannossa Risto Piiparin tiluksilla Hyypän kylässä.

”Jenkkipojat tykkäävät etenkin avantouinnista. Mangano ei kuulemma olisi palannut pelaamaan Kauhajoelle, jos täällä ei pääsisi savusaunaan ja avantoon. Kahtena jouluna pojat ovat käyneet meidän kotona jouluaterialla”, Risto Piipari kertoo.

Kaikki ovat tervetulleita mukaan fanitoimintaan. Ikähaitari venyy kymmenestä yli kahdeksaankymmeneen. Faneja löytyy myös lähipitäjistä, kuten Teuvalta, Kurikasta ja Kaskisista.

”Joukossa on paljon maanviljelijöitä. Sen huomasi viime keväänä, kun kylvökoneet seisoivat pellolla finaalireissujen aikana”, Kujanpää nauraa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kauhajoella oli käynnissä iso poliisioperaatio – poliisi löysi etsimänsä henkilön

Lisää kutupaikkoja ja suojaisia koloja Paholuomaan: Taimenen poikasten lastenkamari kohentui talkoolaisten voimin

Elämää kuhiseva Alpon savanni levittää hyvää mieltä – "Täältä lähtee hymy mukanaan"