Ihmiset & kulttuuri

Tahko Pihkala vaikutti hiihtoloman syntyyn

"Keväthangilla hiihtäessään lapset saisivat raitista ilmaa ja kestävyyttä lopun lukuvuoden puurtamiselle."
Timo Lindholm
Hiihdon merkitys on nykyään vähentynyt, mutta monet menevät laskettelemaan talvilomalla. Kuva on otettu Ylläksellä Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla vuonna 2017.

Ajatuksen kevättalveen sijoittuvasta lomaviikosta keksi voimistelunopettaja Santeri Hirvonen vuonna 1926. Hän ehdotti Kasvatus ja koulu -lehdessä koululaisille sisätiloissa työskentelyn vastapainoksi viikon mittaista hiihtolomaa. Keväthangilla hiihtäessään lapset saisivat raitista ilmaa ja kestävyyttä lopun lukuvuoden puurtamiselle.

1930-luvun alussa Suomen kansallispelin pesäpallon perustaja Lauri "Tahko" Pihkala otti hiihtoloman asiakseen ja vei sen Kouluhallituksen käsittelyyn. Kouluhallitus hyväksyi idean ja lomaa koskenut laki vahvistettiin 8.10.1933.

Hiihtoloman ajankohta vaihtelee nykyään maakunnittain ja on porrastettu kolmelle viikolle; 8, 9 ja 10. Hiihdon merkitys on nykyään vähentynyt, mutta monet menevät laskettelemaan lomalla.

Tänä vuonna hiihtoloma pidetään Etelä-Suomessa 18–24.2, Väli-Suomessa 25.2–3.3.2019 ja Itä- ja Pohjois-Suomessa 4–10.3.2019.

Lue lisää

Video: Miten liukulumikenkä pärjää metsäsuksille? MT pyysi asiantuntijaa testaamaan, tämä oli hänen tuomionsa

Korona sulkee Suomen taas

STM: Koronatartuntojen määrä noussut merkittävästi – myöhäinen testiin hakeutuminen johtanut joissain tapauksissa laajoihin tartuntaketjuihin

Hiihtolomareissut huolettavat johtavia ylilääkäreitä: "Kun muuntovirus jyllää Uudellamaalla, on tässä erinomainen mahdollisuus saada se kaikkialle Suomeen"