Ihmiset & kulttuuri

Arvokkaan tunnustuksen saava Ulla Vallenius on koko kylän äiti – pöytään mahtui parhaimmillaan 20 syöjää

Someron Kaskistossa asuva Ulla Vallenius on toiminut äitinä ja isoäitinä koko kylän lapsille. Sunnuntaina presidentti palkitsee hänen työnsä.
Rami Marjamäki
Ulla Valleniuksen pöydässä on istunut parhaillaan 20 ihmistä kerralla. Keittiön leivinuuni on toiminnassa ja lämmittää huonetta mukavasti.

Kevät on tullut Kaskistoon. Linnut tekevät paluumuuttoaan ja pian saapuvat myös mökkeilijät. Ihan vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Somerolla sijaitseva kylä vasta heräilee talviuniltaan, ja kevään soidinmenojen ja vihertävän luonnon seesteisyyttä rikkoo vain koiran haukunta.

Haukku kuuluu vanhan kyläkoulun naapurissa sijaitsevan valkean talon pihalta. Aitauksessa odottava eestinajokoira Hugo ilmoittaa tulijoista. Talossa asuvat Valleniukset, Ulla ja Pentti.

Hugolla on riittänyt viime päivinä haukuttavaa, sillä talossa on riittänyt kävijöitä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto julkisti huhtikuun lopussa Ulla Valleniuksen yhtenä presidentti Sauli Niinistön palkitsemista äideistä.

Äitienpäivänä Vallenius saa Helsingin Säätytalolla Valkoisen ruusun ritarikunnan 1. luokan ristin. Tiedon julkistuksen jälkeen toimittajia on käynyt parin päivän välein.

”Seutu-Sanomat vielä puuttuvat”, Pentti Vallenius naureskelee, kun Ulla-vaimo lopettaa puhelun. Soittaja oli toimittaja – taas. Hän haluaisi tulla tekemään juttua.

Ulla Vallenius nauraa takaisin. Hän tekee sitä paljon. Pariskunta on ollut naimisissa yli 50 vuotta. Pitkän liiton salaisuutta ei heillä ole kertoa, mutta ainakin huumorintaju näyttäisi käyvän yksiin.

Vuonna 1967 avioitunut pariskunta sai ensimmäisen lapsensa Mikan jo seuraavana vuonna. Keskimmäinen poika Ari syntyi vuonna 1970 ja nuorimmainen, Pasi, vuonna 1972. Kuopus, vuonna 1983 syntynyt Heini, jäi pariskunnan ainoaksi tyttäreksi ja iltatähdeksi.

Kaikki kolme poikaa kävivät koulunsa Valleniusten naapurissa sijaitsevassa Kaskiston kyläkoulussa. Silloin koulu ei tosin vielä sijainnut naapurissa, sillä perhe asui parin kilometrin päässä Pentin kotitilalla.

Siellä lapset totutettiin tilan töihin. Lopulta pojista nuorin päätyi myös tilan jatkajaksi. Seuraavan sukupolven kohdallakin valinnanvaraa on, sillä Valleniuksilla on kaikkiaan 11 lastenlasta. Lastenlastenlapsiakin on jo kaksi.

Omissa ja seuraavissa lapsipolvissa olisi varmasti ollut monelle riittävästi tehtävää. Ulla Valleniuksen kädet riittivät silti muuhunkin. Paitsi, että hän teki töitä karjatilan emäntänä, kotiin olivat tervetulleita niin kylän kuin mökkiläistenkin lapset. Parhaillaan pöytä saattoi olla katettuna 20 ihmiselle samaan aikaan.

Eikä siinä kaikki. Vallenius toimi ja toimii edelleen aktiivisesti kyläyhdistyksessä.

Hän on ollut keittämässä puuroa joulujuhliin ja järjestää kyläyhdistyksen kuukausikahveja. Juuri yhdistyksen ”muijapiiri” esitti Valleniusta palkittavaksi ansioistaan kasvattajana. Kun tunnustus tuli, piirin muut jäsenet kertoivat olleensa ikionnellisia.

”En kyllä tiedä, olinko itse niin onnellinen”, Vallenius kertoo ja nauraa taas päälle.

”Kun iso kirjekuori tuli postissa, mietin, että mitä tämä nyt on. Soitin tyttärelle, joka kehotti olemaan hermostumatta ja lupasi tulla mukanani Helsinkiin ottamaan tunnustusta vastaan.”

Käynti pääkaupungissa vaikuttaa myös perinteiseen tapaan viettää äitienpäivää. Perheen täytyy saapua mummin luo syömään jo lauantaina.

”Teillä oli varmaan ankea lapsuus”, oli Ulla Vallenius joskus tokaissut pojalleen.

Syynä oli ollut se, että nykyisin lasten harrastusmahdollisuudet ovat paljon entistä monipuolisemmat. Poika oli ollut eri mieltä. ”Ei meillä ankeaa ollut”, oli vastaus kuulunut.

Harrastuksia tosiaan riittää, mutta kaikki nykynuorten toimet eivät ole Valleniuksen mieleen. Näyttöjä katsellaan hänen mielestään aivan liikaa.

”Harrastukset olivat ennen toiminnallisempia. Nykyisin katsellaan koko ajan puhelimia, mistä minä en kyllä pidä.”

Kokeneen kasvattajan torut eivät ole ainoastaan lapsille suunnattuja. Myös monelle vanhemmalle kertyy hänen mielestään turhan paljon ruutuaikaa. Se pitäisi ennemmin käyttää yhdessä lasten kanssa.

”Ottakaa lapsia enemmän syliin. Halatkaa, antakaa heille aikaa ja lukekaa heille”, Vallenius toivoo.

Tosin myöntää hän itsekin, että mummilla on enemmän aikaa kuin äidillä.

Omille jälkipolvilleen Vallenius on siirtänyt liikunnallisen elämäntapansa. Vanhin poika juoksee maratoneja ja lastenlapset harrastavat jos jonkinlaista.

Ulla Valleniuksen hiihtointokin on siirtynyt eteenpäin. Muutama sukupolvi on tosin jäänyt välistä, sillä vasta 2- ja 4-vuotiaat lastenlastenlapset hiihtävät.

Aamuisin Ulla Vallenius lenkkeilee Hugo-koiran kanssa. Hän myös lukee mielellään. Kaskiston kylän läpi ajava kirjastoauto pysähtyykin juuri Valleniusten talon edessä. Kun lapsia on tulossa kylään, kirjastoautosta lainataan luettavaksi pino kirjoja.

Ja kun kirjat on saatu luetuiksi, Ulla Vallenius paistaa syötäväksi pinon lettuja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

EU:n yhteinen armeija ei innosta

Tuhannet suomalaiset perheet suuntaavat äitienpäivälounaalle tutulle huoltoasemalle – juhlapäivä aiheuttaa piikin ABC-asemien kävijämääriin

Anni Paakkunaisen blogista tuli niin suosittu, että hänen kannatti jättää rahoitusala – näin kakut onnistuvat myös sinun juhlissasi