Ihmiset & kulttuuri

Diakoniatyössä kohdataan ihminen monesti heikoimmillaan – pimeänä hetkenä ajatus toivosta lohduttaa

Diakoniatyö on kirkon tuntosarvi, joka kertoo, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Synkän paikan tullen lupaus toivosta on monelle äärimmäisen tärkeä.
Kari Salonen
Seinäjoki, Espoo Suvelan kappelissa järjestetään viikoittain diakonialounaita. Edullinen lounas tuo paikaille parhaina viikkoina jopa sata osanottajaa.

Lakeuden Risti on Seinäjoen maamerkki. Alvar Aallon suunnitteleman kirkon torni kohoaa korkeammaksi kuin mikään muu kaupungin rakennus.

Näyttävää kirkkoa voi katsoa myös pohjalaisen asenteen ja mielenmaiseman julistuksena. On komiaa, tehrähän isoosti, ei olla köyhiä eikä kipeitä.

Yritteliäällä ja työteliäällä alueella onnistumisen eetos on voimissaan. Kaikesta hyvästä huolimatta ajatusmallissa on myös nurja puolensa. Se on erityisen tuttu Seinäjoen seurakunnan diakoniajohtajalle Otto Savolaiselle.

”Etelä-Pohjanmaalla on vahva menestymisen ja pärjäämisen pohjavire. Täällä vitsaillaan, että autoihin ei tarvita edes peruutuspeiliä, kun mennään niin lujaa eteenpäin. Mutta jos ihmisestä tuntuu, että hän ei pärjää, kokemus voi olla todella raju ja sen aiheuttama häpeä suurta.”

Diakoniatyö on kristillisestä etiikasta kumpuavaa lähimmäisen palvelua. Savolainen kiteyttää sen seuraavan ”Jeesuksen tapaa toimia”.

Sana diakonia tulee suoraan antiikin kreikasta ja tarkoittaa palvelua. Kun nähdään, että jollakin on vaikeaa, häntä autetaan. Vaikka työ on monesti heikossa asemassa olevien auttamista, siihen sisältyy muutakin.

”Diakoniatyö on lyhyesti sanottuna erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kohtaamista ja tukemista”, Otto Savolainen kuvailee.

Ihmiset saattavat tulla esimerkiksi kertomaan, kuinka he ovat saaneet lähimmäistensä kanssa välit kuntoon, löytäneet töitä tai järjestäneet talousasiansa.

Savolainen mainitsee myös ihmisten auttamishalukkuuden ilon aiheeksi. Vapaaehtoisten apu esimerkiksi yhteisvastuukeräyksissä on hänen mukaansa verratonta.

Iloisten kohtaamisten keskelle mahtuu tosin suruakin. Apua pyydetään esimerkiksi silloin, kun menettää tärkeän ihmisen tai tarvitsee apua raha-asioissa.

Työttömyys tai muu taloudellinen ahdinko usein ohjaavat ihmistä kääntymään diakonien puoleen.

Savolainen kertoo, että moni apua pyytävä on esimerkiksi Kelan ja sosiaalityön tuen piirissä. Suurin yksittäinen ikäryhmä ovat 40–69-vuotiaat.

Yksinasuvien osuus on merkittävä, mutta myös yksin- ja yhteishuoltajia hakeutuu avun piiriin. Opiskelijoiden osuus on Savolaisen mukaan vähäinen, vaikka heitäkin käy.

”Sanalla sanoen puoleemme kääntyvät ovat tavallisia ihmisiä, jotka eivät hyvistä yrityksistään huolimatta selviä omillaan. Meidän tehtävänämme on toimia sellaisena tukena, että apua tarvitseva pääsisi jälleen seisomaan omilla jaloillaan.”

Otto Savolainen ei muista, että olisi koskaan kysynyt apua pyytävältä, kuuluuko hän kirkkoon. Apua saavat kaikki ulkoisiin ominaisuuksiin katsomatta. Myös muista kulttuureista tulevia autetaan, ja se on Savolaisen mukaan rikastuttava kokemus.

”Huomaa, että olemme saman taivaan alla, tulimmepa miltä mantereelta hyvänsä.”

Etelä-Pohjanmaalla suurin osa diakoniatyön piiriin hakeutuvista on taustaltaan suomalaisia.

Toisin on Espoossa sijaitsevassa Suvelan lähiössä. Helsingin Sanomat kertoi huhtikuun lopulla, että jo lähes 40 prosenttia Suvelan asukkaista on vieraskielisiä.

Runsas maahanmuuttajaväestö vaikuttaa osaltaan siihen, millaista työtä diakonit ja diakonissat alueella tekevät. Apua annetaan kuitenkin tasapuolisesti kaikille, jotka sitä pyytävät.

”Me olemme vahvasti mukana maahanmuuttajatyössä. Pyrkimyksemme on tarjota tulijoille mahdollisuus yhteisöön ja kielen harjoitteluun sekä tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, jotta he voisivat elää täällä hyvää elämää”, kertoo Suvelassa työskentelevä Espoon tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Kirsi Salonen.

Suvela muodostaa Tuomarilan ja Kirkkojärven ohella Espoon keskuksen alueen, jossa työskentelee kolme seurakunnan kahdeksasta diakoniatyöntekijästä.

Alueen ihmisten taustat ovat monenlaisia mutta syyt pyytää apua pitkälti samanlaisia kuin Seinäjoella. Salonenkin mainitsee, että pienituloiset ja yksin elävät ovat merkittäviä avun tarpeessa olevia ryhmiä.

Monimuotoisuutensa vuoksi alueelta on kuitenkin hankala osoittaa yhdenlaista autettavien joukkoa.

Osaltaan tämä johtuu myös siitä, että diakoniatyön puoleen käännytään harvoin vain yhden ongelman tai vastoinkäymisen vuoksi. Vaikeudet ovat monesti päässeet kasautumaan, ennen kuin apua pyydetään.

”Valitettavasti joidenkin vaikeudet ja huono-osaisuus ovat ylisukupolvisia”, Salonen kertoo. Hän on toiminut diakoniatyössä seitsemän vuotta. Sinä aikana ruokajonot ovat juurtuneet entistä vahvemmin osaksi yhteiskuntaa.

Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa ja Suvelassa diakoniatyö ei järjestä omaa ruokajakelua, sillä alueella on kaksi sitä tarjoavaa vapaaehtoisjärjestöä. Silti moni ruoka-avun piirissä oleva saa apua myös diakoniatyöstä.

Salosen mukaan kirkon ja kirkon ulkopuolisten tahojen yhteistyö on keskeinen osa toimintaa.

”Kun joku tulee meidän luoksemme, teemme hänen kanssaan palveluohjausta ja mietimme, mikä voisi olla kulloinkin paras paikka saada apua. Voimme ohjata hänet esimerkiksi päihde- tai mielenterveystyön piiriin. Teemme paljon yhteistyötä myös kaupungin ja järjestöjen kanssa.”

Seinäjoen seurakunnassa eriarvoisuuden lisääntyminen näkyy suoraan kirkon diakoniatyössä. Etelä-Pohjanmaalla diakonia pitää yllä myös ruokapankkitoimintaa.

Savolaisen mukaan diakonia toimii kirkon eräänlaisena tuntosarvena siihen, mitä yhteiskunnassa kulloinkin tapahtuu. Esimerkiksi vuoden 2010 notkahdus työllisyydessä näkyi heti. Samoin 1990-luvun laman iskiessä kirkko ja diakonia olivat nopeasti vastaamassa tilanteeseen.

”Kirkko elää todeksi diakoniatyön kautta. Meidän roolimme on kertoa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Me voisimme myös vahvistaa omalla toiminnallamme niitä rakenteita, jotka auttavat ihmisiä selviytymään vaikeuksien keskellä”, Savolainen sanoo.

Käytännön auttamisen lisäksi tärkeässä asemassa on myös toivon ylläpitäminen. Savolainen kertoo, että kun joku lähestyy ja pyytää apua, rivien välissä on usein kova odotus saada toivoa toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen. Esimerkiksi ruokapankkeja hän nimittää ”täsmätoivoksi”.

”Emme ole ihmeidentekijöitä, mutta jos onnistumme lunastamaan toivon odotuksen, se on valtavan tärkeää.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mistä teemoista EU-parlamentti jatkaa keskustelua seuraavalla vaalikaudellaan? Maatalousrahoitus yksi niistä

Söin täällä: Almassa täyteen alkupaloista

Pitäisikö Suomen ottaa siirtolaisia Välimeren pelastusaluksilta? Näin puolueet vastaavat