Ihmiset & kulttuuri

Aarre: Saija Lehtonen tekee taidekäsitöitä luonnon antimista – perhe kehotti hankkimaan myös ”oikean” ammatin

Saija Lehtonen parkitsee kalannahat pajunkuorella ja hioo hirvenkynsistä koruja. Luonto antaa taidekäsityöläiselle lähes kaiken tarvittavan. ”Päätin tehdä sitä, mikä minua oikeasti kiinnostaa”, hän sanoo.
Hanne Manelius
”Entisajan ihmisten työmenetelmissä riittää opittavaa. Niiden kautta voi myös tuntea yhteyttä heihin”, Saija Lehtonen miettii.

”Taidan olla mehtäläinen”, Saija Lehtonen naurahtaa lapsuusmaisemissaan Karstulassa.

”Kasvoin keskellä metsää. Ehkä siitäkin johtuu kiinnostukseni perinteisiin työtapoihin.”

Saijan työmökki seisoo hänen vanhempiensa kotipihassa. Saijan isä nikkaroi hirsimökin 70-luvulla ja antoi sen tyttärensä käyttöön, kun kävi selväksi, että käsityöstä ja taiteesta tulee Saijan elämänura.

”Sain käsillä tekemiseen vahvan mallin. Piha on aina ollut täynnä isän koneprojekteja ja keksintöjä, äiti oli kotiompelija, ja molemmat mummut kutoivat kangaspuilla niin ryijyt, raanut kuin kansallispukukankaatkin.”

Saija seurasi äitinsä työtä ja käsitti jo varhain, millainen paperinpala on esimerkiksi hihan kaava ja mitä sille pitää tehdä, jos hiha kiristää. Rauhallinen tyttö oppi nopeasti ompelemaan, neulomaan ja virkkaamaan.

Aikuistuvaa Saijaa perhe ja suku kehottivat harkitsemaan myös ”oikeaa” ammattia – siis sellaista, josta pääsee palkkatyöhön. Hän ajattelikin pitää kädentaidot vain harrastuksena.

”Opiskeluvuosina Kuopion Muotoiluakatemiassa aloin kuitenkin kiinnostua yhä enemmän luonnonmateriaaleista ja arvostaa sitä suunnatonta taito- ja tietomäärää, joka entisajan ihmisillä oli kädentaidoista ja vuodenkierrosta.”

Työharjoittelussa Islannissa ja opintomatkoilla Siperiassa Saija pääsi tutustumaan pohjoisten alkuperäiskansojen kulttuureihin ja työtapoihin. Kun hän istui Siperiassa poronnahkateltassa paimentolaisten kanssa, hän alkoi ajatella elämän olevan liian lyhyt siihen, että tekisi jotain vain rahan vuoksi.

”Päätin tehdä sitä, mikä minua oikeasti kiinnostaa. Myös perhe tuki suunnitelmaani. Nykyään elantoni kertyy monista pienistä puroista: koruista, tilauskäsitöistä, taiteesta, apurahoista, opettamisesta sekä asiantuntijatehtävistä.”

Jos ohikulkija tänään kurkistaisi Saijan työmökin ikkunasta, häntä saattaisi tuijottaa vastaan hirven valkoinen kallo. Hyllyiltä silmiin osuisi hampaita, sarvia, taljoja ja nahkoja. Niiden lisäksi Saija käyttää töissään kaikkea mitä luonto antaa: kalansuomuja, puuta, tuohta tai vaikkapa järviruokoja ja villaa.

Nahkatöihinsä Saija saa mateennahkoja tutuilta kalastajilta ja kalakauppiailta. Myös hauen, lohen ja kuhan nahat ovat tervetulleita.

”Useimpien järvikalojen nahka soveltuu parkittavaksi.”

Tiedätkö, miten nahka parkitaan luonnonmukaisesti? Lue koko juttu Aarteen sivuilta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aarre: Tiesithän, että ahomansikassa on rutkasti rautaa? Myös sen kannat ja lehdet sopivat ruuanlaittoon

Aarre: Hiihtovaellus muuttui ankaraksi selviytymiskamppailuksi, kun paleltuminen oli koitua Peltoloiden kohtaloksi: ”Jälkeenpäin ei ole jossiteltu”

Aarre: Istutuskone muokkaa ja istuttaa – näin sujui koneellinen istutus kiteeläisen metsänomistajan tilalla