Ihmiset & kulttuuri

Tangotuomaristo kehui naislaulajien tasoa kovaksi, yleisö valitsee jatkoonmenijät

Sillanpää: Ihana istua tällä puolen ja seurata tangojen tulkintaa
Timo Aalto
Tangomarkkinoilla finaalipaikoista kisaa tänään viisi miestä ja kuusi naista.

Seinäjoen tangomarkkinoilla mitellään parhaillaan siitä, ketkä kuudesta naislaulajasta ja viidestä mieslaulajasta etenevät lauantaiseen tangolaulukisan finaaliin. Paikalla olevalla areenayleisöllä on tällä kertaa valta päättää, ketkä kolme naista ja kolme miestä jatkavat kilpailemaan tangokuningattaren ja -kuninkaan titteleistä.

Naisten esiinnyttyä kenraaliharjoituksissa tuomaristo ei halunnut ohjata yleisöä nimeämällä omia suosikkejaan. Illalla suorassa lähetyksessä tuomareista esimerkiksi musiikkitoimittaja Tarja Närhi nosti esiin erityisesti seinäjokelaisen Pirita Niemenmaan sekä kilpailun kuopuksen Silla Pöyryn, 18.

"Minun mielestäni tärkein ominaisuus on tunnistettava ääni", Närhi sanoi.

Tuomariston puheenjohtaja, Seinäjoen tangomarkkinoiden taiteellinen johtaja Martti Haapamäki hauskuutti yleisöä jo kenraalissa kehottamalla kiinnittämään huomiota "seuraaviin nimiin" – ja alkoi sitten luetella kilpailijoiden nimiä yksi toisensa perään.

Haapamäki arvioi, että kilpa on tällä kertaa hyvin tasainen.

Tuomaristo myös kehui naislaulajien tasoa kovaksi.

"Ihana istua tällä puolen ja seurata intohimoista tangon tulkintaa, tangotuomari", vuoden 1995 tangokuningas Jari "Siltsu" Sillanpää tunnelmoi jo päivällä.

"Aivan mahtava taso. En ole kateellinen yleisölle, hän tuumi puolestaan livelähetyksessä."

Tangokuningattaren tittelistä kilpailevat Ailamari Vehviläinen Jyväskylästä, Mervi Kovero Porvoosta, Pirita Niemenmaa, Pirjo Aittomäki Helsingistä, Rosa Salmi-Narmala Raisiosta sekä Silla Pöyry Lappeenrannasta.

Miesten jatkoonmenijät valitaan torstaina viiden laulajan joukosta, sillä yksi loppusuoralle valituista jättäytyi aiemmin kesällä kilpailusta pois.

Lauantain finaalissa valta tangolaulukilpailussa on tuomaristolla. Tuomaristossa vaikuttavat myös kansanedustaja, laulajanakin tunnettu Ritva "Kike" Elomaa (ps.) sekä CatCat-duosta tuttu laulaja, laulupedagogi Katja Kätkä.

Finaalin karsintaa voi seurata suorana AlfaTV:llä, Järviradiossa ja netissä. Lähetyksen juontavat Lola Odusoga ja Ismo Jokinen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

AlfaTV oli Suomen katsotuin kanava lauantai-iltana – "Nyt tuntuu hyvältä"

"Taas päästiin tangomarkkinoille" – vaasalainen pariskunta on käynyt Seinäjoella joka kesä

Tangokävijät ovat ”älyttömän uskollisia”