Ihmiset & kulttuuri

Hevostoimittaja: "Keskivertoharrastaja ei tiedä hevosesta juuri mitään"

Leena Alerinin mielestä ihmisen velvollisuus on taata hevoselle "hevosmainen olo".
Maija Partanen
"Usein tuntuu, että kun puhutaan hevosten hyvinvoinnista, puhutaan oikeastaan hevosista puhujan hyvinvoinnista ja mielikuvista hevosista", pohtii Leena Alerini.

Ihmisillä on paljon mielipiteitä siitä, miten hevoset pitäisi hoitaa, sanoo Leena Alerini.

”Joku kaupunkilainen ohikulkija ajaa vaikka hevoslaitumen ohi iltamyöhään ja tekee valituksen viranomaisille, koska hevosten pitäisi hänen käsityksensä mukaan olla jo nukkumassa. Ja hevosurheilupuolella puhutaan paljon esimerkiksi kuolainten ja kannusten kieltämisestä."

Hänen mukaansa kieltämisen sijasta välineitä pitäisi oppia käyttämään. Ongelmana on, että ihmiset eivät opettele ratsastamaan näiden välineiden kanssa.

"Aina on sanottu, että pitää ansaita kannuksensa. Mutta se ei kiinnosta ihmisiä, ne pitäisi kieltää", Alerini sanoo.

Toimittaja-kuvittaja Leena Alerini tuntee hevoset. Hän kertoo olleensa jo pikkutyttönä perinteinen, kaupunkilainen hevoshullu.

"Se hevoshulluus vaan sitten itselläni vähän riistäytyi, taisin olla keskimääräistä hevoshullumpi", Alerini kertoo naureskellen.

Lapsuuden hevosharrastuksesta kehkeytyi Alerinille lopulta ura. Hän on kirjoittanut ja kuvittanut Hevosurheilu-lehteen jo 20 vuoden ajan. Ennen tätä hän toimi vapaana toimittajana lähes 20 vuotta.

Toimittajan ura alkoi jo Ranskassa, jonne Alerini muutti parikymppisenä opiskelemaan. Lyonissa asutut vuodet pitivät sisällään taiteen, kulttuurin ja viestinnän opintoja Ecole Nationale Superieure des Beaux-Arts -taideakatemiassa sekä yliopistossa ja avioliiton ranskalaisen miehen kanssa.

Ranskassa Alerini osti myös ensimmäisen hevosensa. Oman hevosen myötä hän aloitti kilpailun esteratsastuksessa ja tutustui ranskalaisiin hevospiireihin.

Hevosihmiset ovat Alerinin mukaan joka maassa samanlaisia, mutta kulttuuri on erilaista.

"Suomi ei ole mikään hevoskulttuurin maa. Meillä on suomenhevonen ja työhevoskulttuuri, lyhyehkö ravihistoria, ja siinä se."

Muualla maailmassa hevoskulttuuri on syvällä yhteiskunnan rakenteissa.

"Ranskassa on ihan tavallista törmätä neljännen tai viidennen polven hevosihmisiin. Suomessa ollaan lähes poikkeuksetta ensimmäisen tai joskus toisen polven hevosihmisiä."

Yhdentoista Ranskassa vietetyn vuoden jälkeen koti-ikävä ajoi takaisin Suomeen. Vaikka Alerini puhuu lähes täydellistä ranskaa, hän kaipasi omaa äidinkieltään.

"Haluan, että kun puhun, keskustelukumppanini ymmärtää tismalleen kaikki kielen nyanssit ja toisin päin."

Muutto kumpaankaan suuntaan ei tuottanut Alerinille kulttuurisokkia. Hän on aina ollut sopeutuvainen eikä ole muuton jälkeen haikaillut takaisin Ranskaan.

Alerini käy yhä entisessä kotimaassaan monta kertaa vuodessa ja kirjoittaa matkoilta juttuja. Matkat ovat ensisijaisesti työmatkoja. Hänelle toimii lomailun sijasta pieni hemmottelu arjen keskellä, etenkin Ranskassa.

"En ole mikään lomailijatyyppi. Kun juttu on tehty, menen paikalliseen ravintolaan, tilaan osterit sekä lasin shamppanjaa, ja nautin elämästä."

Alerini kirjoittaa hevosaiheisia juttuja laidasta laitaan. Eniten kiinnostavat hevosten historiaan ja geeniperimään keskittyvät jutut

"Juuri jokin aika sitten kirjoitin juttua siitä, miten suomenhevosesta on löydetty toistaiseksi ainoana hevosena maailmassa mongolianvillihevosen verta. Se on ihan älytön löydös."

Hän on kiinnostunut myös hevosihmisistä. Alerinin mukaan on mielenkiintoista, miten samanlaisia hevosihmiset ovat olleet jo vuosituhansia sitten.

"Hevosten jalostus on siitä loistava esimerkki. Mikä tahansa tamman rupukka on aina kelvannut astutukseen. Mutta jo aikoina, jolloin ei edes pyörää ollut keksitty, on rynnitty käyttämään jotain yhtä tiettyä oria."

Orin merkillinen kiehtovuus on säilynyt näihin päiviin asti.

"Ei ketään kiinnosta mistä tamma on peräisin."

Alerini on paitsi kirjoittanut myös piirtänyt aina, aivan pikkulapsesta. Hän kertoo, että keskittyy mielellään yhteen asiaan kerrallaan.

"Itselleni on vaikeaa siirtää mielialaa kirjoittamisesta piirtämiseen ja taas päinvastoin."

Tällä hetkellä hän piirtää omaa Reilu-Metri-sarjakuvaansa, joka ilmestyy Hevosurheilu-lehdessä ja somessa.

Hevosihmisille suunnattu sarjakuva kuvaa miehen ja hevosen kanssakäyntiä hevosen näkökulmasta.

"Vaikka olen helsinkiläinen, olen aina ajatellut, että toinen minäni on maaseudulla elävä vanhempi pienviljelijämies", Alerini kertoo pilke silmäkulmassa.

Alerini kertoo huomanneensa ajattelevansa kyseisen miestyypin kanssa usein samantyyppisesti. Sarjakuva kuvaa absurdeja tilanteita, jotka pohjautuvat siihen, miten ihminen ja hevonen eivät usein ymmärrä toisiaan.

"Ihmiset olettavat hevosista kaikenlaista, mutta oikeastaan emme tiedä juuri mitään siitä, mikä hevosia kiinnostaa."

Leena Alerinin mielestä hevonen ei sovi lemmikkieläimeksi.

"Hevonen ei juuri kaipaa ihmistä. Vaikka ihminen ei sitä haittaakaan, jos sitä pidetään oikein."

Ihmisillä pitäisi olla enemmän tietoa omistamistaan eläimistä ja niiden lajityypillisestä käyttäytymisestä.

"Ihmisten olisi hyvä tietää, että miten eläin elää ollessaan luonnontilassa."

Eläinten hoidossa olisi hänen mukaansa pyrittävä siihen, että olot eivät poikkeaisi paljon tilasta, johon evoluutio on ne sopeuttanut. Arkipäivän tilanteissa auttaisi suuresti vaikkapa sen ymmärtäminen, että hevosella ei ole omaa motivaatiota asioihin, joita ihmiset sen kanssa tekevät.

"Ei hevonen ymmärrä esimerkiksi ravikilpailua, tai muiden hevosten voittamista. Pitää muistaa, että hevonen ei tee mitään, jos sille tulee kovin epämukava olo. On ihmisen velvollisuus huolehtia, ettei sellaista tule. Hevoselle tulee taata hevosmainen olo."

Leena Alerini
Leena Alerini aloitti Reilu-Metri-sarjakuvansa jo asuessaan Ranskassa. Kerran viikossa ilmestyvälle sarjakuvalle riittää ideoita. "Piirrän jopa ylimääräisiä, joita postaan someen."
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Reilu-Metri on sarjakuva hevosen ja miehen suhteesta – katso videolta, miten sarjakuvaa piirretään

Keskisuomalainen: Hevostallin läheisyydessä syttyi tulipalo

Mongolianvillihevoset Hanna ja Helmi kotiutuivat Mongoliaan