Ihmiset & kulttuuri

Tässä ovat Suomen kauneimmat huussit – kekseliäistä arkkitehtuuria ja upeita maisemia

MT etsi heinäkuussa Suomen kauneinta huussia. Toimituksen tiukka raati seuloi voittajan esille.
Sanne Katainen
Risto ja Kirsti Parosen vieraat usein hämmästyvät kuullessaan, että pihalla seisova majakka onkin vessa.

MT etsi heinäkuussa Suomen kauneinta huussia. Suomalaiset eivät epäröi päästää luovuuttaan valloilleen rakennuspuuhissa. Suomen kauneimmaksi huussiksi tuli 48 ehdotusta, jotka olivat toinen toistaan upeampia.

MT:n tiukka raati valitsi ehdokkaista suosikkinsa. Voittajaksi valittiin persoonallinen majakkahuussi Saimaan rannalta Taipalsaarelta.

Suomen kauneimmasta huussista katsellaan Saimaalle

Majakoilla on aina ruotsinkieliset nimet. Risto ja Kirsti Parosen majakkahuussi on nimeltään ”Risudden”, joka on vapaa käännös Varponiemestä. Pariskunnan majakka sijaitsee Taipalsaarella pariskunnan kotipihalla.

”Halusimme piha-wc:n, jotta ei aina tarvitsisi siirtyä ulko­töitä tehdessä sisälle ja ottaa kenkiä pois jalasta”, Kirsti Paronen kertoo.

Parosten mielestä pihaan ei sopinut tavallinen, harjakattoinen huussi. Idea merelliseen majakkahuussiin syntyi parin veneilyharrastuksesta.

Kirsti Paronen oli kuvannut veneilyn lomassa Saimaalla paljon majakoita ja ehdotti miehelleen, että uusi huussi voisi olla majakka. Risto Paronen otti rakennusprojektin työn alle. Huussia rakennettiin kolme vuotta muiden töiden lomassa.

Huussin kattotasannetta käytetään erityisesti päivinä, jolloin muualla tontilla on liian kuuma. Silloin siellä on erityisen hyvät oltavat esimerkiksi lehden lukemiseen ja kahvin siemailuun.

Huvilahuussissa on luksusta

Humppilassa, Urpolan Kartanossa sijaitseva keltainen huvilahuussi on kaukana tavanomaisesta. Urpolan Kartano tarjoaa ravintolapalveluja, majoitusta ja muita palveluja.

Huvilahuussi toimii asiakaskäymälänä tavallisen sisävessan lisäksi.

Leena Kylämarkula kertoo, että huussista haluttiin kaunis ja kartanomiljööseen sopiva.

”Sanoin suunnitteluvaiheessa, että puuliiterin näköisiä huusseja on ihan tarpeeksi, tämä saa olla vähän prameampi.”

Kylämarkulat suunnittelivat ja rakensivat huussin itse rakennusmies apunaan. Rakentamiseen käytettiin mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja, kuten vanhoja kartanon ikkunoita.

Huussia on ihasteltu. Erityisesti Leena Kylämarkula muistaa puutarhajuhlat, joita vietettiin noin vuosi huussin valmistumisen jälkeen.

”En ole kyllä nähnyt, että ikinä minkään huussin edessä olisi otettu niin paljon valokuvia”, Kylämarkula muistelee naureskellen.

Mikko Kylämarkula
Urpolan Kartanon huvilahuussi on komea ulkoa ja sisältä täynnä yksityis­kohtia. Siellä on muun muassa kattokruunu ja miehille ja naisille omat ”valtaistuimet”.

Saunan uusi elämä huussina

Timo ja Janika Vilposen huussi sijaitsee pariskunnan mökillä Mustasaaren Iskmossa Vaasan saaristossa. Erikoisen näköinen huussi on alun perin vanha tynnyrisauna.

Timo Vilponen kertoo, että tynnyrihuussi syntyi, kun saunaa yritettiin siirtää pois uuden saunan tieltä.

”Se oli niin painava, ettei sitä saatu hinattua mihinkään.”

Saunasta leikattiin pukuhuone pois, ja jäljelle jääneestä osasta päätettiin rakentaa vessa. Vilponen rakensi käymälään puisen lavuaarin, ja sadevedestä saadaan juoksevaa vettä.

”Siitä tuli tuollainen pallo, vähän kuin hölmönhauskan näköinen vompatin kolo”, Vilponen luonnehtii lopputulosta.

Timo ja Janika Vilposen huussin katolla kasvaa kukkia. ”Kukassa ollessaan huussi on välillä oikein loistokkaan näköinen”, Timo Vilponen kertoo.

Leikkimökki taipui käymäläksi

Virpi Nurmisen herttainen muumitalohuussi sijaitsee perheen saunapaikalla Marttilassa.

Huussin on rakentanut paljon leikkimökkejä tehnyt mies Eurasta. Nurminen otti mieheen yhteyttä ja kysyi, voisiko leikkimökkiä tuunata hieman korkeammalle. Mies suostui ja rakensi mökin elementeistä normaalia korkeammaksi. Sisältä löytyy Biolanin kompostoiva vessa.

”Teimme itse mökkiin sisäosat”, Nurminen kertoo.

Muumihuussissa Nurmista ihastuttaa erityisesti valoisuus ja muotokieli. ”Pyöreä olisi kaikkein ihanin, mutta se on hankala toteuttaa.”

Virpi Nurminen
Virpi Nurmisen saunapaikalle rakennettiin leikkimökistä tuunattu muumitalohuussi.

Pyöreä muumien uimahuone

Pyöreän huussin rakentaminen onnistui Ismo Honka­purolta. Honkapurojen mökillä Rantasalmella sijaitseva käymälä muistuttaa muumien pyöreää uimahuonetta.

Honkapuro on ammatiltaan puuseppä-rakennusmestari, joten vaativalta näyttävä rakennusurakka valmistui vaivattomasti. Honkapuro ei tiedä itsekään, mistä idea muumi­huussiin lähti.

”Ehkä osittain muotoa selittää pyöreä ja pyörivä kompostori, joka on lattian alla”, Honkapuro miettii.

Kaikki mökillä vierailijat kommentoivat huussia jollain tavalla.

”Pitävät hyvänä ja erikoisena.”

Ismo Honkapuro
Ismo Honkapuron rakentama pyöreä huussi muistuttaa muumien uimahuonetta.

Pop up -huussi juhannusjuhliin

Eeva Raukon juhannusjuhliin Sastamalan Kiikkaan pystytettiin tänä vuonna pop up -huussi.

”Meillä oli juhannusvieraita tulossa, ja meillä on palju. Nestetasapainon säätely on tarkkaa. Rouvat eivät tykkää siinä lähellä kyykkiä, joten päätettiin rakentaa huussi”, Rautio kertoo.

Rakennusmateriaalina toimi jo kauan palvellut vanha yöpöytä.

”Teimme siihen istuinosan, ja käyttöön vaan. Sai yöpöytä uuden elämän.”

Raution mukaan huussi toimi oikein hyvin ja antoi sopivasti yksityisyyttä. Samanlainen huussi saatetaan nähdä myös ensi vuoden juhannusjuhlissa.

Eeva Raukko
Eeva Raukon pop up -huussissa yksityisyyden takaa vapaa/varattu-kyltti.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Millaisen huussin mökille voi rakentaa ja miten sitä hoidetaan? – Käymäläseura Huussi neuvoo

MT etsii Suomen kauneinta huussia – osallistu kisaan ja voita palkinto

Lankin Aitan asiakkaita palvelee soma huussi